Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, Medialukion lisätila ja pikku-Finlandian siirto, Moisiontie 3, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2024-017407
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 14 §

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle Helsingin medialukion laajennuksen ja tilamuutosten hankesuunnitelman hyväksymiseksi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle osoitteessa Moisiontie 3 sijaitsevan Helsingin medialukion laajennuksen ja tilamuutosten hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen laajuus on noin 2 147 brm² ja hankkeen enimmäishinta-arvio on arvonlisäverottomana 13 200 000 euroa marraskuun 2024 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Mari Koskinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä

tekninen johtaja
Kari Pudas

Lisätietojen antaja

Mari Koskinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 37530

mari.koskinen@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Hankesuunnitelman liitteet Helsingin medialukion laajennus
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.