Toivomusponsi, kulttuurialan toimijoiden tukeminen tilaongelmiin liittyvissä asioissa

HEL 2025-005464
Asialla on uudempia käsittelyjä

Valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponsi kulttuurialan toimijoiden tukemisesta tilaongelmissa

20. / 64 §

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 26.3.2025 (69 §) hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Käsitellessään ryhmäaloitetta kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta 26.3.2025 kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottaman toivomusponnen:

"Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kaupungin käytössä olevilla keinoilla nykyistä paremmin kulttuurialan toimijoita niiden tilaongelmiin liittyvissä asioissa."

Asiasta on saatu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ja kaupunkiympäristölautakunnan lausunnot.

Tilojen vuokraamisen helpottaminen kulttuuritoiminnan käyttöön vastaa kaupunkistrategian tavoitteita. Kaupunkiympäristön toimiala jatkaa vuokraustoiminnan kehittämistyötä yhdessä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja muiden kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on varmistaa, että laajalla ryhmällä kulttuurialan toimijoita on mahdollisuus vuokrata tiloja kaupungilta. Yhteistyössä pyritään purkamaan esteitä, jotka vaikuttavat kulttuurialan toimijoiden ja järjestöjen mahdollisuuksiin vuokrata toimitiloja kaupungilta.

Uudessa kaupunkistrategiassa on myös asetettu elinvoimaa lisääväksi tavoitteeksi taiteen, kulttuurin ja laajemmin kolmannen sektorin toimijoiden käyttöön tarjottavien tilojen väliaikaiskäytön ja ruohonjuuritason kaupunkikulttuurin ja kaupunkilaisten omaehtoisen tilojen käytön lisääminen. Kaupungin toimitilastrategian linjausten mukaan kaupungin omassa käytössä ja omistuksessa olevien tilojen ensisijainen tavoite on palvella strategisia tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita.

Tilojen ja alueiden käytön helpottaminen ja niitä koskevan sääntelyn keventäminen oli myös edellisen kaupunkistrategian tavoite. Kaupunkiympäristön toimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteistyössä on syntynyt hyvä käsitys tilatarpeista ja nykyisistä tilojen saamisen esteistä. Esimerkiksi syksyllä 2024 kartoitettiin kulttuurikentän tiloihin liittyviä toiveita avoimen kyselyn avulla. Vastausten mukaan kysyntää on erityisesti sellaisista suurikokoisista tiloista, jotka soveltuvat harjoituksiin ja esityksiin. Myös maksuvalmiutta ja joustavuutta tilojen sijainnin suhteen on, mutta on selvää, ettei kaupunki aina pysty tilakannallaan vastaamaan moninaisen alan erilaisiin tilatarpeisiin. Kyselyn ohella keskusteluyhteyttä on vahvistettu myös alalla toimivien operaattorien, asiantuntijoiden, kollektiivien, yhdistysten, etujärjestöjen, säätiöiden ja oppilaitosten kanssa. Kertyneen tiedon pohjalta työn alla on ehdotus mallista kulttuurin, luovien alojen ja kolmannen sektorin toimijoille.

Kaupungilla on tyhjillään olevia tiloja, jotka odottavat myyntiä, purkua tai uutta kaavoitusta. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ja kaupunkiympäristön toimiala ovat vahvistaneet viime strategiakaudella toimialojen välistä yhteistyötä ja osaamista tilojen väliaikaiskäytön helpottamiseksi perustamalla yhteisen asiantuntijatehtävän elokuusta 2024 alkaen. Työtä tukee poikkihallinnollinen työryhmä. Uusi yhteistyömalli on vahvistanut tilojen vuokraukseen liittyvien tarpeiden, haasteiden ja odotusten tunnistamista aiempaa vahvemmassa vuoropuhelussa taiteen ja kulttuurin kentän toimijoiden kanssa.

Osana kaupungin omistamien tilojen vuokraustoiminnan kehittämistyötä on järjestetty kivijalkaliiketilojen vuokratarjouskilpailuja kaupunkiuudistusalueilla. Keväällä 2025 järjestetyn kokeilun tavoitteena oli nostaa vuokrausastetta, luoda turvallisempaa kaupunkitilaa ja elävöittää kaupunkiympäristöä. Kokeilu on mahdollistanut pop up -luonteista toimintaa ja tarjonnut matalan kynnyksen tilaa alueen kehittämiseen kulttuuritoimijoiden, kolmannen sektorin ja yritysten toimesta. Kokeilu osoitti, että vuokratarjouskilpailumalli on hyvä keino saada pitkään tyhjänä olleita tiloja vuokrattuja moninaiselle ryhmälle toimijoita. Syksyllä 2025 on tarkasteltu mallin soveltuvuutta muissakin kaupunginosissa, joissa on paljon kaupungin omistamia tyhjiä tiloja ja kysyntää erityisesti kulttuurialan toimijoilta, järjestöiltä ja pienyrittäjiltä.

Kaupunkiympäristön toimiala on parhaillaan tarkastelemassa vuokrausehtojaan pop up -vuokrauksen helpottamiseksi. Tällaiselle vuokraukselle on noussut kysyntää erityisesti kulttuurin ja luovan alan vuokralaisilta muuttuneen rahoitusympäristön takia. Vuoden 2025 aikana on onnistuttu esimerkiksi arvokohteiden vuokraamisessa esitys- ja kuvauskäyttöön. Luvassa on uusia kokeiluja, joiden kautta tiloja tarjotaan joustavammilla ehdoilla eri puolella kaupunkia kokeilullisen ja lyhytaikaisen toiminnan pyörittämistä varten.

Kaupunki on myös kokeillut uutena toimintatapana ns. operaattorimallia, jossa se on kilpailuttanut operaattorin edelleenvuokraamaan tilojaan. Ajatuksena on, että operaattori vuokraa kaupungin omistamista kiinteistöistä huoneita kulttuuritoimijoille jopa viideksi vuodeksi. Operaattori vetäytyi Suomen markkinoilta vuoden 2024 lopulla, mutta työstä saatua kokemusta käytetään hyödyksi, kun tilavuokrauksen toimintamalleja kehitetään.

Käynnissä on myös muita kehityshankkeita, joiden kautta pyritään varmistamaan, että tilojen löytäminen ja kaupungin vuokralaiseksi tuleminen on mahdollisimman yksinkertaista. Osana tätä tutkitaan esimerkiksi Varaamon ja muiden digitaalisten ratkaisujen tarjoamia mahdollisuuksia vuokralaiskokemuksen parantamiseksi. Kaupunki on myös vertaillut eri kulttuuri- ja kansalaistoimijoille suunnattuja tilavuokrauksen malleja muissa kaupungeissa, esimerkiksi Tampereella, Tukholmassa ja Amsterdamissa.

Kaupunki on mukana useissa innovaatio- ja kehityshankkeissa mm. Forum Viriumin ja Business Helsingin kautta, joissa yritetään kokeilemalla löytää uusia ratkaisuja tyhjien tilojen muodostaman haasteen ratkaisemisen. Näillä hankkeilla pyritään myös helpottamaan kaupungin vuokralaiseksi tulemista, mikä auttaa kulttuurialan toimijoita tilakysymyksissään.

Aloittavat yritykset tarvitsevat usein palveluja, toimitiloja ja yhteisöllisyyttä muiden yritysten ja yrittäjähenkisten kanssa. Kaupunginkanslian elinkeino-osasto vauhdittaa uusien yritysten perustamista sekä yritysten kasvua ja kiinnittymistä Helsinkiin tarjoamalla kohdennettuja neuvonta- ja kehittämispalveluja, tapahtumia ja koulutuksia. Merkittävä osa palveluista toteutetaan yhdessä kumppaneiden kanssa.

Pienyrittäjille on tarjolla runsaasti erilaisia yhteisöllisiä tiloja ja palveluja. Yrittäjyys ja epätyypilliset työsuhteet ovat tulevaisuuden trendi ja uudet työpaikat syntyvät pääosin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Uusia yhteisöllisiä tiloja pienyrittäjille voidaan tarjota kaupungin keväällä 2025 julkaiseman Luovien alojen kasvu -selvityksen toimeenpanon yhteydessä. Selvityksessä todetaan, että yksi kaupungin rooli kasvun vauhdittamisessa on tarjota luovalle toiminnalle tiloja ja rahoitusta. Useat selvityksessä ehdotetut kasvuteot sisältävät ajatuksen edullisten tilojen tarjoamisesta luovien alojen yrityksille.

Valtuusto on 10.9.2025 käsitellyt aloitetta urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston laajentamisesta koskemaan myös kulttuuritoimijoita (212 §). Aloitteessa ehdotettiin, että kaupunki voisi myydä kulttuuri-, nuoriso- ja koulutustoimijoille sellaisia rakennuksia, joista se on luopumassa, siten että osana hanketta kaupunki rahoittaisi toimijaa myöntämällään rahastolainalla. Kaupunkistrategiaan kirjattiin, että kaupunki selvittää rahastomallin sopivuutta myös kulttuurikentälle helpottamaan alan toimijoiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä sopivat tilat. Asiaa koskeva selvitys tuodaan kaupunginhallitukselle elokuun 2026 loppuun mennessä.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava tiedoksi muille valtuutetuille.

Kaupunkiympäristölautakunta 07.10.2025 § 497

HEL 2025-005464 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Toivomusponnessa esitetään, että selvitetään mahdollisuutta tukea kaupungin käytössä olevilla keinoilla nykyistä paremmin kulttuurialan toimijoita niiden tilaongelmiin liittyvissä asioissa.

Kaupunkiympäristölautakunta totesi, että tilojen vuokraamisen helpottaminen kulttuuritoiminnan käyttöön vastaa kaupunkistrategiassa nostettuja tavoitteita.

Kaupunkiympäristön toimiala jatkaa vuokraustoiminnan kehittämistyötä yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja muiden kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on varmistaa, että laajalla ryhmällä kulttuurialan toimijoita on mahdollisuus vuokrata toimintaansa tukevia tiloja kaupungilta jatkossakin.

Kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelu tuottaa kaupungin toimitilastrategian mukaisesti tiloja kaupungin omaan käyttöön. Tilat-palvelun alla toimiva erityistilat-yksikkö vuokraa kaupungin omistamia palvelu- ja liiketiloja, jotka eivät ole kaupungin omassa käytössä. Yksiköllä on noin 900 vuokrasopimusta, josta noin kuudesosa on solmittu kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tähän joukkoon kuuluu myös kulttuurialan toimijoita, josta osa saa avustusta kaupungilta.

Kulttuuritoimijoiden tukeminen taas on kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vastuulla. Toimiala tukee taidetta ja kulttuuria muun muassa avustuksilla, joita voi käyttää myös tilakulujen kattamiseen.

Syyskuun 2025 lopussa kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelun erityistilat-yksiköllä oli noin 130 vuokrattavaa tilaa aktiivisessa markkinoinnissa. Tilat-palvelu pyrkii purkamaan esteitä, jotka vaikuttavat kulttuurialan toimijoiden, järjestöjen ja muiden tahojen mahdollisuuksiin vuokrata toimitiloja kaupungilta.

Tilat-palvelu on kehittämässä erilaisia malleja kaupungin omistamien tilojen vuokraamisen helpottamiseksi. Tätä työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä kaupunkiorganisaation sisällä, erityisesti Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa, jotta uudet vuokrausmallit vastaavat myös kulttuurialan toimijoiden tarpeita. Esimerkiksi syksyllä 2024 on kartoitettu kulttuurikentän tiloihin liittyviä toiveita avoimen kyselyn avulla. Vastauksista käy ilmi, että kysyntää on erityisesti sellaisista suurikokoisista tiloista, jotka soveltuvat harjoituksiin ja esityksiin. Myös maksuvalmiutta ja joustavuutta tilojen sijainnin suhteen löytyi, mutta oli selvää, että kaupunki ei aina pysty tilakannallaan vastaamaan moninaisen alan erilaisiin tilatarpeisiin.

Kaupunkiympäristön toimiala on myös osallistunut kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja elinkeino-osaston kanssa yhteistyössä tehdyn, keväällä 2025 julkistetun "Luovien alojen kasvu – selvitys alan näkemyksistä kasvuteoiksi Helsingissä" -selvityksen laatimiseen. Selvitystä hyödynnetään taiteen ja kulttuurin sekä laajemmin luovien alojen tilatarpeisiin vastaavien mallien kehittämisessä.

Osana kaupungin omistamien tilojen vuokraustoiminnan kehittämistyötä, on keväällä 2025 järjestetty kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston (28.11.2024) päätöksen mahdollistamia kaupunkiuudistusalueiden kivijalkaliiketilojen vuokratarjouskilpailuja. Tarjouskilpailujen tavoitteena on nostaa vuokrausastetta kaupunkiuudistusalueilla kaupungin strategisten tavoitteiden mukaisesti, luoda turvallisempaa kaupunkitilaa ja elävöittää kaupunkiympäristöä. Lisäksi tämä mahdollistaa sekä pop up -luonteista toimintaa, että tarjoaa matalan kynnyksen tilaa alueen kehittämiseen kulttuuritoimijoiden, kolmannen sektorin ja yritysten toimesta. Vuokratarjouskilpailumallin pilottivaihe keväällä 2025 osoitti, että malli on hyvä keino saada pitkään tyhjällä olleita tiloja vuokrattuja moninaiselle ryhmää toimijoita, ml. kulttuuri- ja järjestötoimijoita. Syksyn 2025 aikana tavoitteena on tarkastella vuokratarjouskilpailumallin soveltuvuutta kaupunkiuudistusalueiden lisäksi muissakin kaupunginosissa.

Kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelu on myös parhaillaan tarkastelemassa vuokrausehtojaan pop up -, eli lyhytaikaisen vuokrauksen helpottamiseksi. Tällaiselle vuokraukselle on noussut kysyntää erityisesti taiteen, kulttuurin ja luovan alan vuokralaisilta alojen muuttuneen rahoitusympäristön takia. Vuoden 2025 aikana on onnistuttu esimerkiksi arvokohteiden vuokraamisessa esitys- ja kuvauskäyttöön, ja luvassa on uusia kokeiluja, joiden kautta tiloja tarjotaan joustavammilla ehdoilla eri puolella kaupunkia kokeilullisen ja lyhytaikaisen toiminnan pyörittämistä varten.

Tilat-palvelulla on käynnissä myös muita kehityshankkeita, joiden kautta pyritään varmistamaan, että tilojen löytäminen ja kaupungin vuokralaiseksi tuleminen on mahdollisimman yksinkertaista. Osana tätä työtä tutkitaan esimerkiksi Varaamon ja muiden digitaalisten ratkaisujen tarjoamia mahdollisuuksia vuokralaiskokemuksen parantamiseksi.

Kaupunkiympäristön toimiala osallistuu omalla osaamisellaan selvitykseen rahaston perustamisesta, joka tukisi kulttuuritoimijoiden tilainvestointeja ja helpottaisi kaupungin kiinteistöjen siirtymistä toimijoiden käyttöön.

Käsittely

Vastaehdotus:
Amanda Pasanen: "Kaupunkiympäristön toimiala osallistuu omalla osaamisellaan selvitykseen rahaston perustamisesta, joka tukisi kulttuuritoimijoiden tilainvestointeja ja helpottaisi kaupungin kiinteistöjen siirtymistä toimijoiden käyttöön."

Kannattaja: Johanna Forss-Lähdesmäki

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Amanda Pasasen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Antti Halm, yksikön päällikkö
puhelin: 09 310 42150, antti.halm@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.10.2025 § 171

HEL 2025-005464 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoo, että kulttuurialan tukeminen tila-asioissa on tärkeä tavoite, jota on edistettävä kaupunkiyhteisesti, kaupunkistrategian mukaisesti. Kaupunki jatkaa omistuksessaan olevien tilojen käytön tehostamista monin eri tavoin kulttuurialan tilatarpeiden ratkaisemiseksi. Tilojen ja alueiden käytön helpottaminen ja niitä koskevan sääntelyn keventäminen oli myös edellisen kaupunkistrategian mukainen tavoite. Kaupunkiympäristön toimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteistyössä on syntynyt hyvä käsitys ja tieto tilatarpeista ja nykyisistä esteistä. Tiedon pohjalta työn alla on ehdotus "Tilojen Helsingin mallista" taiteen, kulttuurin, luovien alojen ja kolmannen sektorin toimijoille.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että Helsinki, josta voimme olla ylpeä -kaupunkistrategiassa on nostettu yhdeksi tavoitteeksi kaupungin tilojen avaaminen taiteen, kulttuurin, luovien alojen ja kolmannen sektorin toimijoiden käyttöön. Kaupungin tilojen käytön helpottaminen edistää myös ekologisuutta, turvallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä alueiden identiteetin rakentamista ja osallisuutta.

Uudessa kaupunkistrategiassa on myös asetettu elinvoimaa lisääväksi tavoitteeksi taiteen ja kulttuurin, ja laajemmin kolmannen sektorin, toimijoiden käyttöön tarjottavien tilojen väliaikaiskäytön ja ruohonjuuritason kaupunkikulttuurin ja kaupunkilaisten omaehtoisen tilojen käytön lisääminen.

Kaupungin toimitilastrategian linjausten mukaan kaupungin omassa käytössä ja omistuksessa olevien tilojen ensisijainen tavoite on palvella strategisia tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita.

Kaupunkiympäristön toimialalla on tyhjillään olevia, myyntiä, purkua tai kaavoitusta odottavia tiloja. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ja kaupunkiympäristön toimiala ovat vahvistaneet viime strategiakaudella toimialojen välistä yhteistyötä ja osaamista tilojen väliaikaiskäytön helpottamiseksi perustamalla yhteisen asiantuntijatehtävän elokuusta 2024 alkaen, työtä tukee poikkihallinnollinen työryhmä. Uusi yhteistyömalli on vahvistanut tilojen vuokraukseen liittyvien tarpeiden, haasteiden ja odotusten tunnistamista aiempaa vahvemmassa vuoropuhelussa taiteen ja kulttuurin kentän toimijoiden kanssa.

Vuoden 2024 syksyllä kaupunkiympäristön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialat tekivät laajan tilatarpeita koskevan kyselyn, jonka kautta on saatu ajantasaista tietoa siitä, minkälaisia tiloja eri toimijat tarvitsevat eri puolilla kaupunkia. Keskusteluyhteyksiä on vahvistettu myös alalla toimivien operaattorien kanssa sekä taide- ja kulttuurialalla toimivien avaintahojen kanssa, ml. asiantuntijat, kollektiivit, yhdistykset, etujärjestöt, säätiöt ja oppilaitokset. Myös kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja elinkeino-osaston (Business Helsinki) kanssa yhteistyössä tehty, keväällä 2025 julkistettu "Luovien alojen kasvu – selvitys alan näkemyksistä kasvuteoiksi Helsingissä" -selvitys, jossa kaupunkiympäristön toimialan asiantuntijat olivat niin ikään mukana, toi arvokasta lisänäkemystä ja verkostoja taiteen ja kulttuurin sekä laajemmin luovien alojen tilatarpeisiin liittyen.

Edellisten lisäksi on vertailtu myös eri kulttuuri- ja kansalaistoimijoille suunnattuja tilavuokrauksen malleja muissa kaupungeissa, esimerkiksi Tampereella, Tukholmassa ja Amsterdamissa. On myös vahvistettu yhteistyötä pääkaupunkiseudun ja muiden suomalaisten kaupunkien kanssa tilavuokraustoiminnan parantamiseksi, sillä kulttuurialan muuttunut rahoitusympäristö ja haastava taloudellinen tilanne ovat lisänneet alan tilahaasteita ja kasvattaneet tyhjien tilojen määrää eri puolella Suomea.

Helsingin kaupunki on myös kokeillut uutena toimintatapana ns. operaattorimallia, jossa kaupunki on kilpailuttanut operaattorin edelleenvuokraamaan tilojaan siten, että operaattori vuokraisi kiinteistöistä edelleen huoneita eteenpäin kyseessä olevalle kohderyhmälle jopa viideksi vuodeksi. Operaattori vetäytyi Suomen markkinasta vuoden 2024 lopulla, mutta tästä työstä saatua kokemusta käytetään hyödyksi, kun tilavuokrauksen toimintamalleja kehitetään.

Kaupunki on myös käynnistänyt tyhjien kivijalkaliiketilojen vuokratarjouskilpailun kaupunkiuudistusalueilla Malminkartanossa, Kannelmäessä, Malmilla, Mellunkylässä ja Meri-Rastilassa. Vuokratarjouskilpailumallin pilottivaihe keväällä 2025 osoitti, että mallin kautta voi saada pitkään tyhjillään olleita tiloja vuokrattua erilaisille tahoille, kuten kulttuuritoimijoille ja järjestöille. Syksyllä 2025 on tarkoitus tarkastella mallin laajentamista myös muihin kaupunginosiin, joissa on paljon kaupungin omistamia tyhjiä tiloja ja kysyntää erityisesti kulttuurialan toimijoilta, järjestöiltä ja pienyrittäjiltä.

Kaupunki on myös mukana useissa innovaatio- ja kehityshankkeissa mm. Forum Viriumin ja Business Helsingin kautta, joissa yritetään kokeilemalla löytää uusia ratkaisuja tyhjien tilojen muodostaman haasteen ratkaisemisen. Näillä hankkeilla pyritään myös helpottamaan kaupungin vuokralaiseksi tulemista, mikä auttaa kulttuurialan toimijoita tilakysymyksissään.

Yhteisölliset tilat: Aloittavat yritykset tarvitsevat usein palveluja, toimitiloja ja yhteisöllisyyttä muiden yritysten ja yrittäjähenkisten kanssa. Helsingin kaupungin elinkeino-osasto vauhdittaa uusien yritysten perustamista, yritysten kasvua sekä yritysten kiinnittymistä Helsinkiin tarjoamalla yrittäjille, yrityksille sekä yrityksen perustamista suunnitteleville henkilöille kohdennettuja neuvonta- ja kehittämispalveluja, tapahtumia ja koulutuksia. Merkittävä osa palveluista toteutetaan yhdessä kaupungin kumppaneiden kanssa. Useiden palvelukokonaisuuksien yhteydessä on tarjolla myös yhteisöllisiä tiloja.

Nykyinen palvelutarjonta kumppaneiden kanssa: Kaupunki toteuttaa ja mahdollistaa aktiivisesti yrittäjyyspalveluja yhdessä kumppaneiden, kuten korkeakoulujen kanssa. Palveluihin osallistuvilla tiimeillä ja yrittäjillä on mahdollisuus hakeutua ohjelmaan tai yhteisöön kehittämään ideaansa tai yritystään ja muodostamaan itselleen sopivan palvelupolun. Ohjelmat tarjoavat useimmiten myös yhteisöllisiä tiloja osallistujilleen. Esimerkiksi Kampusinkubaattorit-ohjelma on mahdollistanut yrityshautomopalvelujen käynnistämisen korkeakouluissa. Kaupunki ja seitsemän korkeakoulua rahoittivat ohjelmaa vuosina 2021–2024, jonka aikana hautomopalveluja pilotoitiin 11 kampuksella ja palvelun läpikäyneitä henkilöitä oli yli 1400. Ohjelman rahoitusta jatketaan Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Metropolian kanssa vuosina 2025–2027. Tavoitteena on palvella 750 henkilöä vuosittain.

Pienyrittäjille ja aloittaville yrittäjille on jo tarjolla runsaasti erilaisia yhteisöllisiä tiloja ja palveluja. Yrittäjyys ja epätyypilliset työsuhteet ovat kuitenkin tulevaisuuden trendi ja uudet työpaikat syntyvät pääosin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Siksi on tärkeä vahvistaa juuri näiden yritysten syntymis- ja kehittämismahdollisuuksia ja varmistaa riittävät resurssit sille. Kaupunginkanslian elinkeino-osasto seuraa jatkuvasti aloittavien yrittäjien tilannetta ja heidän tarpeitaan ja reagoi heti, jos ilmenee uusia palvelutarpeita. Uusia yhteisöllisiä tiloja pienyrittäjille voidaan tarjota esimerkiksi kaupungin keväällä 2025 teettämän Luovien alojen kasvu -selvityksen toimeenpanossa. Selvityksessä todetaan, että yksi kaupungin rooli luovien alojen kasvun vauhdittamisessa on tarjota toiminnalle tiloja ja rahoitusta sekä fasilitoida verkostoja. Useat selvityksessä ehdotetut kasvuteot sisältävät ajatuksen edullisten tilojen tarjoamisesta luovien alojen yrityksille.

Kaupunginvaltuusto päätti 10.9.2025 aloitteesta koskien urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston laajentamista koskemaan myös kulttuuritoimijoita, esimerkiksi kaupungilta tukea saaville kulttuuri-, nuoriso- tai koulutustoimijoille ja että rahaston sääntöjä ja nimeä muutettaisiin tämän mukaisesti.

Aloitteessa pyydettiin myös selvittämään, voitaisiinko sellaisten kaupungin omistamien edellä mainittuun käyttöön soveltuvien toimitilojen kohdalla, joiden omistuksesta kaupunki on luopumassa, rakennus myydä kulttuuri-, nuoriso- ja koulutustoimijoille, siten että osana järjestelyä kaupunki rahoittaisi toimijaa myöntämällään rahastolainalla.

Aloitteen käsittelyn yhteydessä sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta että kaupunkiympäristölautakunta puolsivat tarkemman selvityksen tekemistä edellytyksistä soveltaa Uuv-lainojen lainoituskäytäntöjä myös muiden kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteistyökumppanien tilahankkeisiin. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti osaltaan, että tarkoitusta varten tulisi perustaa oma erillinen rahastonsa. Kaupunkiympäristölautakunta puolsi selvityksen tekemistä nykyisen rahaston käyttöalan laajentamisesta.

Asian käsittelyn yhteydessä kaupunginhallitus on todennut, että päätettävänä olevan strategiaehdotuksen 2025–2029 mukaisesti "selvitämme rahastomallin sopivuutta myös kulttuurikentälle helpottamaan alan toimijoiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä sopivat tilat.” Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että kaupunginhallitukselle tuodaan elokuun 2026 loppuun mennessä selvitys rahastomallin sopivuudesta kulttuurikentälle helpottamaan alan toimijoiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä sopivat tilat.

Esittelijä

kulttuurijohtaja
Mari Männistö

Lisätiedot

Veikko Kunnas, kulttuurin edistämisen päällikkö
puhelin: 09 310 37002, veikko.kunnas@hel.fi

Päätös tullut nähtäväksi 03.02.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Jukka-Pekka Ujula

Titteli
Kansliapäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Maria Nyfors

Titteli
Kaupunginsihteeri