Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta tuntiopettajan ottamisesta toistaiseksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta tuntiopettajan ottamisesta toistaiseksi
Päätösehdotus
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, joka on tehty Stadin ammattiopiston rehtorin 19.5.2025 tekemistä valintapäätöksistä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksien muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Esittelijän perustelut
********** on tehnyt 4.6.2025 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen Stadin ammattiopiston rehtorin 19.5.2025 tekemistä valintapäätöksistä, jolla rehtori on ottanut ohjaavan opetuksen tuntiopettajan virkoihin yhteisöpedagogi ********** ja sosionomi **********
Stadin ammattiopiston rehtori on antanut asiassa lausunnon.
Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegointia koskevaan päätökseen (4.12.2024 § 104) perustuen opettajan ottamisesta toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen päättää rehtori.
Rekrytointiprosessi
Tuntiopettajan tehtävä (3 virkaa) on ollut julkisesti haettavana ajalla 26.3.2025-9.4.2025 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Stadin ammattiopisto. Viranhaltijan tehtävänä on ohjaavan opetuksen tuntiopettajan tehtävät.
Tehtävän kelpoisuusehdot ja kielitaitovaatimus määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuuden 13 §:n, 13 a §:n tai yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuuden 14 §:n sekä 17 §:n säännösten mukaan.
Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi työpaikkailmoituksessa edellytettiin ajantasaista ammatillisen koulutuksen tuntemusta ja siinä toimimista. Tehtävässä luettiin eduksi kokemus opiskelijakunta-, osallisuus- ja vaikuttamistoiminnan ohjaamisesta sekä sidosryhmätuntemus. Eduksi luettiin myös laaja menetelmäosaaminen arjenhallintataitojen vahvistamiseksi. Lisäksi tehtävään valittavilta odotettiin kohtaamisen taitoja ja kykyä työskennellä moniammatillisissa tiimissä, valmiutta kehittää omaa osaamista ja jakaa tietoa tiimin sisällä. Tehtävä edellyttää liikkumista eri toimipaikkojen välillä ja kielitietoista työskentelyotetta.
Rehtorin valintapäätöksen mukaan tehtävää haki hakuaikana 150 henkilöä, joista 117 hakijaa täytti tehtävän muodollisen kelpoisuusvaatimuksen. Rehtorin valintapäätöksen mukaan hakemusten perusteella videohaastatteluun kutsuttiin 47 hakijaa, joilla oli ajantasainen ammatillisen koulutuksen tuntemus ja tehtävässä eduksi luettua työkokemusta. Kolme hakijaa jätti vastaamatta videohaastatteluun. Videohaastattelujen ja hakemuksiin perustuvan kokonaisarvioinnin perusteella ryhmähaastatteluun kutsuttiin 16 hakijaa. Kokonaisarvion ja ryhmähaastattelun perusteella kuusi hakijaa kutsuttiin henkilökohtaiseen haastatteluun.
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimuksessa päätös vaaditaan kumottavaksi ja käsiteltäväksi uudelleen ********** ja ********** osalta. Oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijä on edellä mainittuja tehtävään valittuja henkilöitä pätevämpi ja kokeneempi kyseessä olleeseen tehtävään.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet:
1. oikaisuvaatimuksen tekijä täyttää kaikki tehtävän kelpoisuusehdot, edellytykset ja eduksi luettavat seikat,
2. oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo olevansa paras henkilö haettuun tehtävään, sillä hän on toiminut menestyksekkäästi opiskelijatoiminnan ja osallisuuden ohjaavana opettajana Stadin ammattiopistossa 1.1.2022–30.4.2025 (3 vuotta 4 kuukautta) oppilaitostasoisessa tehtävässä, minkä laajuista osaamista tehtävään valituilla ei ole Stadin ammattiopistosta,
3. oikaisuvaatimuksen tekijällä on kaksi peräkkäistä määräaikaista työsopimusta kyseisessä tehtävässä, eikä estettä vakinaistamiselle ole ilmoitettu,
4. vain yhdellä valituista ********** on vastaava työkokemus Stadin ammattiopiston tasoisesta tehtävästä,
5. oikaisuvaatimuksen tekijällä on kokemus tehtävästä arjenhallintataitojen vahvistajana yksilövalmentajan tehtävässä Stadin ammattiopiston Nuorten työpajoilla 9/2018–12/2021, ja
6. tehtävään valittujen valintaperusteissa on mainittu seikkoja, joita ei mainittu luettavan eduksi tehtävänkuvauksessa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta.
Lainsäädäntö
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudesta säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa.
Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetetulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä.
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 13 §:ssä säädetään ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuudesta. Ammatillisten tutkinnon osien opetusta on kelpoinen antamaan henkilö:
1) joka on suorittanut koulutuksen järjestäjän päättämän opetustehtävän kannalta soveltuvan korkeakoulututkinnon;
2) joka on suorittanut vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot;
3) jolla on vähintään kolmen vuoden pituinen käytännön työkokemus opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä; sekä
4) jolla on pätevyys- tai lupakirja, jos alan tehtävissä toimiminen edellyttää pätevyys- tai lupakirjaa.
Saman asetuksen 13 a §:ssä säädetään ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuudesta sosiaali- ja terveysalan tutkinnoissa. Pykälän mukaan ammatillisten tutkinnon osien opetusta on kelpoinen 13 §:stä poiketen antamaan henkilö:
1) joka on suorittanut soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon, vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot ja jolla on kolmen vuoden pituinen käytännön työkokemus opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä; tai
2) joka on suorittanut soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon, vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot ja jolla on vähintään viiden vuoden pituinen käytännön työkokemus korkeakoulututkintoa vastaavissa sosiaali- ja terveysalan tehtävissä.
Lisäksi saman asetuksen 14 §:ssä säädetään yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuudesta seuraavaa: ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (673/2017) 2 §:ssä tarkoitettujen yhteisiin tutkinnon osiin kuuluvien osa-alueiden opetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyvät vähintään 120 opintopisteen tai 55 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot yhdessä opetettavassa osa-alueessa ja vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot muissa opetettavissa osa-alueissa tai joka on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon soveltuvassa koulutusohjelmassa.
Toiminta digitaalisessa ympäristössä, taide ja luova ilmaisu, yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen, työelämässä toimiminen, opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet sekä yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta osa-alueiden opetusta on 1 momentista poiketen kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan korkeakoulututkinnon.
Sen lisäksi mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, edellytetään, että henkilö on suorittanut vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Kielitaitovaatimuksesta säädetään saman asetuksen 17 §:ssä. Ammatillisessa koulutuksessa opettajan tulee hallita opetuksessa käytettävä kieli. Äidinkielen opetusta antavalla opettajalla tulee olla kyseisen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Asian arviointi
1. Oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijä täyttää kaikki hakuilmoituksessa mainitut kriteerit sekä muodollisen kelpoisuusvaatimuksen.
Hakuilmoituksen mukaan tehtävän muodollinen kelpoisuus määräytyy opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 ammatillisen tutkinnon osien opettajan kelpoisuuden 13 § ja 13 a § mukaan tai yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuuden 14 § sekä 17 § mukaan. Muodollisen kelpoisuuden lisäksi tehtävässä edellytettiin hakuilmoituksen mukaan ajantasaista ammatillisen koulutuksen tuntemusta ja siinä toimimista. Hakuilmoituksen mukaan eduksi luettiin kokemus opiskelijakunta-, osallisuus- ja vaikuttamistoiminnan ohjaamisesta sekä sidosryhmätuntemus. Lisäksi eduksi luettiin laaja menetelmäosaaminen arjenhallintataitojen vahvistamiseksi.
Valintapäätösten mukaan videohaastatteluun kutsuttiin 47 hakijaa, jotka täyttivät muodollisen kelpoisuusvaatimuksen ja joilla oli hakemuksen perusteella ajantasaista ammatillisen koulutuksen tuntemusta ja tehtävässä eduksi luettua työkokemusta. Rehtorin lausunnon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä sai kutsun videohaastatteluun ja hänen on katsottu täyttävän kelpoisuusehdot sekä omaavan ajantasaista ammatillisen koulutuksen tuntemusta sekä eduksi luettua työkokemusta.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on koulutukseltaan filosofian maisteri ja teatteri-ilmiasun ohjaaja AMK sekä hän on suorittanut 40 op erikoistumisopinnot soveltavasta ja osallistavasta taiteesta ja 25 op perusopinnot erityispedagogiikasta. Hän on suorittanut pedagogiset opinnot ja hänellä on ajantasaista ammatillista koulutuksen tuntemusta ja kokemusta (3v4kk).
Valintapäätöksen mukaan ********** on koulutukseltaan sosionomi YAMK ja teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK. Hän on suorittanut pedagogiset opinnot ja hänellä on ajantasaista ammatillista koulutuksen tuntemusta ja kokemusta (9v6kk).
Valintapäätöksen mukaan ********** on koulutukseltaan yhteisöpedagogi AMK ja musiikkipedagogi AMK. Hän on suorittanut pedagogiset opinnot ja hänellä on ajantasaista ammatillista koulutuksen tuntemusta ja kokemusta (7v3kk).
Valintapäätöksen mukaan ********** on koulutukseltaan yhteisöpedagogi AMK ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja. Hän on suorittanut pedagogiset opinnot ja hänellä on ajantasaista ammatillista koulutuksen tuntemustaja kokemusta (3v7kk).
Rehtorin lausunnon mukaan hakemuksessa, video- ja ryhmähaastattelussa esiin tulleita asioita peilattiin tehtävään soveltuvuuteen. Lausunnon mukaan video- ja ryhmähaastattelu antoi lisätietoa tehtävään valittujen eduksi verrattuna oikaisuvaatimuksen tekijään. Lausunnon mukaan tehtävään valitut toivat haastattelussa paremmin esille tietojaan ja taitojaan opiskelijatoiminnasta ja sen kehittämisestä. Rehtorin lausunnon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä ei vakuuttanut ryhmähaastattelussa kehittämisotteellaan. Lausunnon mukaan hän ei kyennyt tuomaan uudistavaa näkökulmaa ohjaavan opettajan työtehtävään, toisin kuin henkilökohtaiseen haastatteluun kutsutut hakijat. Lisäksi tehtävään valitut toivat esille ominaisuuksiaan, toimintatapojaan ja osaamistaan moniammatillisessa tiimissä toimimiseen sekä opiskelijoiden ja opiskelijaryhmien kohtaamiseen oikaisuvaatimuksen tekijää paremmin. Rehtorin lausunnon mukaan valinta on perustunut hakijoiden ansioituneisuuden kokonaisarviointiin.
2. Oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijä on paras henkilö haettuun tehtävään, sillä hän on toiminut menestyksekkäästi opiskelijatoiminnan ja osallisuuden ohjaavana opettajana Stadin ammattiopistossa 3 vuoden ja 4 kuukauden ajan oppilaitostasoisessa tehtävässä, eikä oikaisuvaatimuksen mukaan tämän laajuista osaamista ole ********** tai ********** Stadin ammattiopistosta.
Rehtorin lausunnon mukaan rekrytoinnissa työnantajan tulee huomioida kaikki hakijat työkokemukseltaan yhdenvertaisesti eikä arvottaa työkokemusta sen perusteella, minkä työnantajan palveluksessa työkokemus on hankittu. Rehtorin lausunnon mukana työpaikkailmoituksen tekstissä eduksi luettavaa kokemusta ei ollut sidottu pelkästään ammatilliseen koulutukseen.
Rehtorin lausunnon mukaan ********** on työkokemusta opiskelijatoiminnan ja osallisuuden työtehtävistä ammatillisesta koulutuksesta Suomen Diakoniaopistolta. Hän on toiminut ammatillisessa koulutuksessa opiskelijakunta- ja tutortoiminnassa (noin 2 vuoden ajan), joka on opiskelijatoimintaan ja opiskelijoiden osallisuuteen liittyvää työkokemusta. Lisäksi häneltä löytyy lasten ja nuorten harraste- ja leiritoiminnan ohjauksesta työkokemusta (noin 4 vuotta), jota voidaan pitää osallisuuden vahvistamiseen liittyvänä kokemuksena. Yhteensä tehtävään valitulla on kokemusta opiskelijatoiminnan ja osallisuuden työtehtävistä noin kuuden vuoden ajalta.
Tehtävään valitulla ********** on työkokemusta ohjaavan opettajan tehtävästä Stadin ammattiopistosta (noin 3 vuotta). Hänen työtehtäviinsä ohjaavana opettajana on kuulunut opiskelijatoiminta ja osallisuuden vahvistaminen.
Sekä oikaisuvaatimuksen tekijällä että tehtävään valituilla on riittävä osaaminen ja kokemus opiskelijatoiminnan ja osallisuuden tehtävissä. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita kokonaisarvioinnin perusteella tehtävään parhaimmaksi arvioimansa kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija.
3. Oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijällä on ollut kaksi peräkkäistä määräaikaisuutta Stadin ammattiopistossa.
Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4 § säädetään, että virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Näin ollen työnantaja ei voi ottaa henkilöä vakinaiseen virkasuhteeseen ilman hakumenettelyä, vaikka tämä olisi hoitanut tehtävää aiemmin määräaikaisessa virkasuhteessa. Lisäksi rekrytointiprosessissa työnantaja ei saa suosia ketään hakijoista, vaan työnantajan tulee valita tehtävään parhaiten soveltuvimmaksi arvioimansa kelpoinen hakija.
4. Oikaisuvaatimuksen mukaan vain yhdellä tehtävään valitulla ********** on vastaava työkokemus Stadin ammattiopiston tasoisesta tehtävästä.
Oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijällä on kokemusta ammattiopiston tasoisesta tehtävästä kolme vuotta ja neljä kuukautta. Valintapäätöksen mukaan ********** on ajantasaista ammatillisen koulutuksen kokemusta seitsemän vuotta ja kolme kuukautta ja ********** yhdeksän vuotta ja kuusi kuukautta.
Hakuilmoituksessa edellytettiin ajantasaista ammatillisen koulutuksen tuntemusta ja siinä toimimista, jota oli kaikilla video- ja ryhmähaastatteluun kustutuilla. Lisäksi hakuilmoituksessa kerrottiin luettavan eduksi kokemus opiskelijakunta-, osallisuus- ja vaikuttamistoiminnan ohjaamisesta sekä sidosryhmätuntemus sekä laaja menetelmäosaaminen arjenhallintataitojen vahvistamiseksi. Hakuilmoituksessa ei ollut mainintaa, miltä koulutusasteelta kokemuksen tulisi olla hankittu.
Kaikki tehtävään valitut täyttivät hakuilmoituksessa eduksi luetut seikat ja kaikilla tehtävään valituilla on riittävä työkokemus tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita kokonaisarvioinnin perusteella tehtävään parhaimmaksi arvioimansa kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija.
5. Oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijällä on kokemusta arjenhallintataitojen vahvistajana yksilövalmentajan tehtävässä Stadin ammattiopiston Nuorten työpajoilla 9/2018–12/2021.
Rehtorin lausunnon mukaan ********** on laaja-alainen työkokemus. Hän on toiminut ohjaavana opettajana, oppilaitosnuorisotyöntekijänä ja tuntiopettajana, ja hänellä on arjenhallinnan ohjaamisen menetelmäosaamista yli 20-vuodelta. Lausunnon mukaan työuransa aikana hän on ohjannut ja opettanut opiskelijoille joko yksilöohjauksessa tai erilaisissa ryhmissä arjenhallintataitoja (ajanhallintaa, toiminnanohjausta, oman työn jaksottamista, itsetuntoa vahvistavia toimintamalleja, motivaation eri kanavia, omien vahvuuksien löytämistä ja niiden hyödyntämistä) sekä hänellä on osaamista positiivisesta pedagogiikasta, vahvuusperustaisesta pedagogiikasta ja hyvinvointitaitoja vahvistavista toimintamalleista. Lisäksi hän on suorittanut useita lyhytkoulutuksia nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi (Nuorten Kompassi-hyvinvointiohjelman ohjaaja, Nyyti elämäntaito-kurssi, MAPA haasteellisen käyttäytymisen ennaltaehkäisy ja hallinta perusteet, Haastavan käytöksen kohtaaminen vuorovaikutustaitojen ja pedagogisen tuen näkökulmasta, Nuoren mielen ensiapu). Lisäksi hänellä on näyttöä neuropsykiatrisesti epätyypillisten opiskelijoiden kanssa toimimisesta ja hyvinvointityöstä. Hän on järjestänyt mm. yhteisöllisiä tapahtumia, aktiviteetteja ja hyvinvointikahvitilaisuuksia.
Rehtorin lausunnon mukaan ********** on työkokemusta arjenhallinnan ja hyvinvoinnin työtehtävistä noin kymmenen vuoden ajalta. Hän on toiminut opetus- ja ohjaustyössä avoimessa opiskelu- ja oppimisympäristössä, joka tarjoaa arjenhallintatukea opiskelijoille koulutusalasta ja -muodosta riippumatta. Lisäksi hän on tehnyt yksilö- ja pienryhmäohjausta erityisen tuen opiskelijoille ja hänellä on työkokemusta työparityöskentelystä opettajan pedagogisena työparina, ja hän on toiminut opiskelijoiden hyvinvointityöstä vastaavana valmentajana. Aikuisten perusopetuksen työtehtävät ovat sisältäneet arjen hallintataitojen ohjaamistyötä. Lausunnon mukaan hänellä on myös alaikäisenä yksin maahantulleiden nuorten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksiköstä työkokemusta, joka on sisältänyt laaja-alaista arjen hallintataitojen työtehtäviä.
Sekä oikaisuvaatimuksen tekijällä että tehtävään valituilla on kokemusta arjenhallintataitojen vahvistamisesta. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita kokonaisarvioinnin perusteella tehtävään parhaimmaksi arvioimansa kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija.
6. Oikaisuvaatimuksen mukaan tehtävään valittujen valintaperusteissa on mainittu seikkoja, joita ei ole mainittu hakuilmoituksessa.
Tehtävän vaatimukset ovat hakuilmoituksessa ja valintaperusteissa yhdenmukaiset. Lausunnon mukaan tehtävään valittujen ********** ja ********** valintaperusteissa on kirjattu asioita, jotka tuovat lisäarvoa heidän valintaansa ja tehtävästä suoriutumiseen. Koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi on otettu huomioon tehtävään valittujen viran hoidon kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia.
Lausunnon mukaan hakemuksesta saatavien tietojen, video- ja ryhmähaastattelun, henkilökohtaisen haastattelun sekä rekrytointiprosessiin kuuluvien tehtävien avulla on selvitetty, millä tavoin hakija suoriutuisi eri työtehtävistä, joita haettavana olevaan tehtävään kuuluu. Ansiovertailun ja henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella on muodostunut kokonaisarviointi ja valintapäätös on perustunut kokonaisharkintaan. Kokonaisharkinnassa on arvioitu, kenellä kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista on taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto huomioon ottaen parhaat edellytykset hoitaa virkaa.
Työnantajalla on laaja harkintavalta valita tehtävään kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Rehtorin päätös on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä hakijoista on arvioitu olevan parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Kokonaisharkinnassa on otettu huomioon hakijoiden työkokemus, koulutus sekä haastatteluissa ja rekrytointiprosessin aikana esiin tulleet seikat. Tehtävään valituilla on edellä mainittu kokonaisharkinta huomioiden katsottu olevan hakijoista parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen.
Lisäksi kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi kunnan virkaan pelkästään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pidempi työkokemus kuin muilla hakijoilla. Mahdollinen pidempi kokemus ei automaattisesti tee hakijaa kokonaisuutena arvioiden vähemmän kokenutta hakijaa ansioituneemmaksi.
Stadin AO:n rehtorin päätöksen ja lausunnon mukaan valittujen työkokemuksen, koulutuksen ja haastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella tehtävään valituilla on ollut hakijoista parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.
Esittelijä esittää edellä lausuttuun, rehtorin päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Milla Marttila, HR-juristi, puhelin: 09 310 53620