Pukinmäenkaaren peruskoulun laajennusosan korjaustyöt, teknisen hankesuunnitelman hyväksyminen
Pukinmäenkaaren peruskoulun laajennusosan korjaustyöt, teknisen hankesuunnitelman hyväksyminen
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä Pukinmäenkaaren peruskoulun laajennusosan korjaustöiden teknisen hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäishinta-arvio on 2 500 000 euroa arvonlisäverottomana huhtikuun 2025 kustannustasossa (RKI).
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Laajennusosan korjaukset toteutetaan rakennusaikana puutteellisesti toteutettujen teknisten ratkaisujen korjaamiseksi. Rakennuksen vaurioituminen pysäytetään näillä teknisillä peruskorjaustoimenpiteillä. Tällä tavoin laajennusosaa voidaan pitää käytössä perusparannuksen aikana.
Laajennusosaan tulee kohdistumaan lisää toimenpiteitä varsinaisen perusparannuksen yhteydessä. Kaikkia korjaustoimenpiteitä ei voida suorittaa samanaikaisesti laajennusosan ollessa toiminnassa.
Rakennuksen julkisivuissa esiintyy ulkoseinästä ja sen liittymistä ilmavuotoja sisätiloihin. Rappaukset ovat monin paikoin irti alustastaan. Sokkelinvierusta on rakennettu ilman kapillaarikatkoa. Salaojat ovat puutteelliset.
Kuntotutkimusten ja rakennesuunnittelijan esityksen mukaan korjaukset ovat välttämättömiä rakennuksen kosteusteknisen toimivuuden ja säilyvyyden vuoksi. Lisäksi irtoileva rappaus on turvallisuusriski.
Hankkeen kustannukset
Kaupunginvaltuuston 27.11.2024 hyväksymässä talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosille 2025–2034 hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle on varattu yhteensä 37,0 miljoona euroa. Hankkeen aikataulumuutoksen vuoksi rahoitusvarauksesta 2,5 milj. euro kohdistuu vuodelle 2025–2026. Hanketiedon muutokset otetaan huomioon uudessa rakentamisohjelmaehdotuksessa.
Teknisen hankesuunnitelman enimmäishinta-arvio on 2 500 000 euroa arvonlisäverottomana.
Tämä tekninen hankesuunnitelma on osa perusparannushankkeen hankesuunnitelmaa.
Perusparannushankkeen rakentaminen suunniteltu alkavaksi kesäkuussa 2027 ja suunniteltu valmistuvaksi kesäkuussa 2029. Perusparannuksen hankesuunnitelmassa lasketaan vuokravaikutus koko hankkeelle.
Toimivalta
Hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, tilahankkeita koskevien hanke- ja muiden suunnitelmien hyväksymisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella.
Kaupunginhallituksen päätöksen 18.9.2017 § 865 mukaan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä viranomainen hyväksyy lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 01.07.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Pentti Salo, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 40308