Nopeusrajoitusmuutokset koulujen lähikaduilla Helsingissä

HEL 2025-008864
§ 121

Nopeusrajoitusmuutokset koulujen lähikaduilla Helsingissä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan nopeusrajoitusmuutokset koulujen lähikaduilla piirustuksen 7868 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunta on hyväksynyt (Kylk 20.5.2025, 313 §) nopeusrajoitusten määrittämisen periaatteet koulujen lähikaduilla. Periaatteiden mukaan ala- tai yläkoulun läheisyydessä sijaitsevan koulumatkojen kannalta keskeisen suojatien ympäristössä nopeusrajoitusta lasketaan rajatulla katuosuudella 10 km/h matalammalle tasolle, mikäli kadun nykyinen nopeusrajoitus on 40–50 km/h.

Nykyisin joidenkin koulujen 40–50 km/h nopeusrajoitetuilla kaduilla on jo laskettu nopeusrajoitusta rajatulla katuosuudella. Tällä päätöksellä yhtenäistetään tärkeiden koulureittien nopeusrajoituksia. Loput muutoksista tullaan toteuttamaan erikseen, koska kadulle on joissain kohteissa syytä toteuttaa ajonopeuksia hillitseviä toimenpiteitä nopeusrajoituksen laskun yhteydessä.

Joillain kaduilla on tarkastelun jälkeen poikettu periaatepäätöksestä, jotta nopeusrajoitusalueista on saatu yhtenäisiä ja johdonmukaisia. Joissain tapauksissa kouluja on useita lähekkäin ja niiden väliin jäisi hyvin lyhyitä korkeamman nopeusrajoituksen osuuksia. Poikkeamia on tehty esimerkiksi Sturenkadulla, Nordenskiöldinkadulla, Veturitiellä, Caloniuksenkadulla ja Päivöläntiellä.

Nopeusrajoitusmuutokset:

7868-1: Kanneltie ja Vanhaistentie
7868-2: Konalantie 1/2
7868-3: Konalantie 2/2
7868-4: Professorintie
7868-5: Näyttelijäntie, Eliel Saarisen tie, Aino Ackten tie
7868-6: Vihdintie ja Huopalahdentie
7868-7: Malmin Asematie
7868-8: Kotinummentie
7868-9: Kettutie
7868-10: Roihuvuorentie
7868-11: Ruonasalmentie
7868-12: Männikkötie, Metsäpurontie ja Rajametsäntie
7868-13: Siltavoudintie
7868-14: Paloheinäntie
7868-15: Viskaalintie
7868-16: Vanha Tapanilantie
7868-17: Päivöläntie
7868-18: Siltakyläntie
7868-20: Puistolanraitti
7868-21: Rekipellontie
7868-22: Kontulankaari
7868-23: Leikosaarentie
7868-24: Savonkatu ja Veturitie
7868-25: Lauttasaarentie
7868-26: Mechelininkatu ja Caloniuksenkatu
7868-27: Kuusisaarentie
7868-28: Helsinginkatu
7868-29: Sturenkatu
7868-31: Topeliuksenkatu
7868-34: Kullervonkatu
7868-35: Rapakiventie, Rapakivenkuja ja Rapakivenkaari

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 35 000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Sovelletut oikeusohjeet

Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.

Tiedoksianto

Päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).

Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16.00.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun asiakirjan nähtäville asettamista koskeva ilmoitus on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle viranhaltijalle.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.

Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Lisätietojen antaja

Santeri Trap-Holm, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 52852

santeri.trap-holm@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö