Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös Latokartanon alueella sijaitsevan päiväkoti Marmorin perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksestä sekä Rapakivi-ryhmän tiloista luopumisesta
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös Latokartanon alueella sijaitsevan päiväkoti Marmorin perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksestä sekä Rapakivi-ryhmän tiloista luopumisesta
Esitysehdotus
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää
- hyväksyä osoitteeseen Marmoritie 8 toteutettavan päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksen.
- luopua päiväkodin Rapakivi-ryhmän käytössä olevista tiloista osoitteessa Rapakiventie 2 viimeistään tarveselvityksessä esitetyn tilahankkeen valmistuttua.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja oppijoiden näkemykset tilojen kehittämisessä sekä varmistaa tilojen kokonaistaloudellisuus, ekologisuus ja luontoystävällisyys. Tiloja kehitettäessä varmistetaan, että toiminnalle on riittävästi rauhallisia oppimisen tiloja.
Lautakunta edellyttää, että kaupunkiympäristön toimiala esittää hankesuunnitelmassa hankekustannusten muodostumisperusteet. Lisäksi hankeen suunnittelussa tulee etsiä mahdollisimman toimivia ja taloudellisia ratkaisuja.
Esittelijän perustelut
Päiväkoti Marmorin tilat eivät enää kaikilta osin vastaa toiminnallisia tavoitteita. Päiväkodissa on tällä hetkellä yhteensä 121 lasta, joista osa (46 lasta) toimii Rapakivi-ryhmän tiloissa yksityisessä kerrostaloasunnossa osoitteessa Rapakiventie 2. Rapakiventie 2 tiloista luovutaan väistötiloihin siirtymisen yhteydessä 1/2026. Perusparannetut tilat suunnitellaan 91 lapselle.
Perusparannuksen yhteydessä samassa kiinteistössä sijaitseva asunto muutetaan päiväkodin toimintatilaksi.
Latokartanon alueelle osoitteeseen Marmoritie 8 toteuttavat tilat otetaan käyttöön kalustettuna elokuuhun 2028 mennessä ja niissä voidaan järjestää varhaiskasvatusta alueen muuntuviin palvelutarpeisiin. Tilojen monipuolinen käyttö on huomioitu tilojen mitoittamisessa.
Tilahanke parantaa palveluiden järjestämistä
Kasvatus- ja koulutuspalvelujen tarvetta ja paikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti alue- ja kaupunkitasolla. Palveluverkon suunnittelussa on otettu huomioon rakenteilla ja olemassa oleva tilakapasiteetti. Toimipisteen laajuudessa on huomioitu koko palvelualueen pitkän tähtäimen kehitys: väestöennuste, asuin- ja liikerakentaminen ja liikennejärjestelyt.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala toteutti vuoden 2024 aikana Latokartanon peruspiirin palveluverkkotarkastelun. Tarkastelussa selvitettiin alueen väestön kasvuun perustuvia palvelutarpeita
Latokartanon peruspiirin alueella 1–6-vuotiaiden suomen tai muun kielisten lasten määrän ennustetaan laskevan vuoteen 2028 mennessä noin 160 lapsella verrattuna vuoden 2023 toteumaan. Tämän jälkeen ennuste jatkuu tasaisena, kunnes kääntyy nousuun ennustekauden lopussa 2037 alkaen. Ennustekauden lopussa Latokartanon peruspiirissä on noin 1473 lasta.
Päiväkoti Marmorin siirtyessä takaisin peruskorjattuun ja laajennettuun kiinteistöön päiväkodin tilapaikat vähenevät 30 tilapaikalla.
Uudet palvelutilat tukevat lasten arkea
Perusparannettuihin tiloihin toteutettavat turvalliset, terveelliset ja riittävät tilat luovat hyvät edellytykset päiväkodin toiminnalle ja vastaavat Latokartanon alueen palvelutarpeisiin.
Tilat suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopiviksi, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisenympäristöksi. Toiminnan suunnitteluun osallistetaan henkilöstön lisäksi lapset ja perheet.
Tilat edistävät varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamista
Hankkeessa toteutetaan varhaiskasvatukselle pedagogisesti monipuoliset, ja tarkoituksenmukaisesti mitoitetut tilat, jotka edistävät toimintaa ja takaavat lapsille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan ja ne mahdollistavat varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmien tavoitteiden toteuttamisen.
Rakennus ja sen piha muodostuvat pienistä erillisistä toiminta-alueista, jotka mahdollistavat lapsen kokoisen toiminnan tiloissa. Rakennuksen tilat luovat pedagogisesti monipuolista toimintaa tukevan kokonaisuuden. Tavoitteena on, että lapsi voi turvallisesti aikuisten tukemana laajentaa kasvuympäristöään niin sisä- kuin ulkotiloissa opinpolkunsa aikana.
Piha-alueet varustetaan leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja opetussuunnitelmien tavoitteita ja niiden suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Piha-alueet tarjoavat sekä päiväkodin että alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet.
Piha-alueiden suunnittelussa säilytetään mahdollisimman paljon tontilla olevaa kasvillisuutta, huomioidaan toiminnan tarpeet eri sääolosuhteissa ja varmistetaan toimivat yhteydet lähialueen metsiin ja puistoihin.
Päiväkoti Marmorin tilatarpeet esitetään liitteenä olevassa huonetilaohjelmassa.
Uusien tilojen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin
Päiväkoti Marmorin tilat ovat laajuudeltaan 772 htm². Kaupunkiympäristön toimialan arvioima tuleva kokonaisvuokra on noin 35,0 euroa/m²/kk eli noin 324 130 euroa/vuosi.
Toiminnan käynnistämiskustannuksiin kuuluvat mm. ensikertainen kalustaminen, tarvikkeet, varusteet ja laitteet. Ensikertaisessa kalustamisessa hyödynnetään vähintään 35 % toimialan käytössä olleita kalusteita, mikä edistää kaupungin hiilineutraalisuustavoitteita ja vähentää irtokalustukseen varattavia määrärahoja. Tässä hankkeessa käynnistämiskustannuksiin varataan 72 360 euroa sekä tieto- ja viestintäteknologian kustannuksiin noin 1500 euroa. Muuttokustannusarvio on noin 10 450 euroa, siivouskustannusarvio on noin 33 000 euroa/vuosi.
Väistötilaksi on kaavailtu paviljonkirakennusta osoitteessa Salpausseläntie 1.Väistötilojen vuokra-arvio on 24 200 euroa/m²/kk eli noin 291 000 euroa/vuosi hintatasossa 06/2025. Väistötilat tarvitaan perusparannuksen ja laajennuksen valmistumiseen saakka.
Osallistaminen ja muu yhteisvalmistelu
Tarveselvitys on laadittu kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä. Varhaiskasvatuksen aluepäälliköiden lisäksi alueen päiväkodinjohtajat ovat osallistuneet alueen palveluntarpeen määrittelyyn.
Hankkeen laajuudesta ja sisällöstä on keskusteltu palveluverkkokeskustelujen yhteydessä keväällä 2025.
Henkilöstöä on tiedotettu 25.9.2024 ja yhteistoiminnallinen keskustelu hankkeeseen liittyen on järjestetty 25.9.2024. Lisäksi hankkeesta on keskusteltu päiväkoti Marmorin henkilöstön kanssa 5.8 2025 sekä Rapakiven henkilöstön kanssa 6.8.2025. Päiväkoti Marmorissa järjestetään vanhempainilta 17.9.2025 ja Rapakivessä 18.9.2025. Yhtenä vanhempainiltojen aiheena on muuttaminen ja aikataulu.
Henkilöstöä osallistetaan jatkossa käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien kehittämiseen hanke-, yleis- ja toteutussuunnittelun aikana. Lisäksi henkilöstöä ja lapsia osallistetaan pihan ja irtokalustuksen suunnitteluun.
Toiminnan muutoksiin liittyvät kuulemiset on järjestetty 11.10.2024.
Lapsivaikutusten arviointi
Tilojen perusparannuksella ja laajennuksella Latokartanon alueella voidaan varmistaa alueen lapsille varhaiskasvatuspaikka lähipalveluna. Tämä edesauttaa alueella asuvien lapsien yhtenäisen opinpolun toteutumista. Perusparannettujen ja laajennettujen tilojen sijainti mahdollistaa päiväkoti Marmorin toimipisteen palvelun jatkumisen lähialueella. Tilojen ja pihan toteutuksella varmistetaan lapsille turvallinen ja terveellinen toimintaympäristö. Tilasuunnittelulla edistetään jokaisen lapsen mahdollisuutta kasvaa ja oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Tilat tarjoavat mahdollisuuksia sekä vetäytymiseen ja rauhoittumiseen että yhdessä oppimiseen. Samalla mahdollistetaan lapselle tuttujen aikuisten ja lasten kanssa toimiminen pitkäjänteisesti.
Rakennuksen ja piha-alueiden suunnittelussa varmistetaan lasten mahdollisuus leikkiin ja liikkumiseen pihalla ja lähipuistoissa sekä huomioidaan turvallinen siirtyminen lähialueen virkistys-, liikunta- ja kulttuuripalveluihin.
Henkilökunnalla on mahdollisuus osallistua pedagogisesti tarkoituksenmukaisten ja sosiaalisesti turvallisten tilojen ja yhteisen toimintakulttuurin suunnitteluun. Tilojen ja toimintakulttuurin suunnittelun lähtökohta on oppijoiden hyvinvoinnin, kasvun ja hyvien oppimisen edellytysten turvaamisessa. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa tilojen suunnitteluun irtokalustuksen ja pihojen osalta. Lasten osallistaminen toteutetaan yhteistyössä lapselle tutun henkilökunnan kanssa.
Jokaisella lapsella on oma ryhmä. Ryhmien toiminnalliset tarpeet on otettu huomioon toiminta- ja tilasuunnittelussa. Perusparannettuihin ja laajennettuihin tiloihin siirtyessä mahdollistetaan kaverisuhteiden jatkuvuus.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Leena Tamminen, suunnittelija, puhelin: 09 310 80277
Eeva-Liisa Tiihonen, Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 58499