Luottamushenkilön nimeäminen Lapsiystävällinen kunta -työn ohjaamiseen

Tämä on esitys

Luottamushenkilön nimeäminen Lapsiystävällinen kunta -työn ohjaamiseen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus nimeää Reetta Vanhasen luottamushenkilöjäseneksi laajennettuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden elämänkaarityöryhmään.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus päätti 19.10.2020, että Helsingin kaupunki hakee mukaan Suomen Unicef ry:n Lapsiystävällinen kunta -tunnustukseen tähtäävään kehittämistyöhön (655 §). Unicef hyväksyi Helsingin mukaan kehittämistyöhön helmikuussa 2021 ja kaupunki saavutti Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen 24.9.2024 ensimmäisenä pohjoismaisena pääkaupunkina.

Lapsiystävällinen kunta -malli on työtapa, jonka avulla varmistetaan, että lapsen oikeudet toteutuvat mahdollisimman hyvin kuntien päätöksenteossa ja jokaisen lapsen arjessa. Tavoitteena ovat pysyvät, rakenteelliset muutokset kunnan toiminnassa. Malli auttaa kuntia tunnistamaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevat lapset ja parantamaan heidän hyvinvointiaan.

Unicef edellyttää mallissa mukana olevilta kunnilta riittävällä työajalla resursoitua koordinaattoria tai koordinaattoreita, työn johtamisesta ja ohjaamisesta vastaavaa työryhmää, lasten ja nuorten osallisuutta kehittämistyöhön sekä sitoutumista hyvään tiedottamiseen kehittämistyön tavoitteista ja tuloksista kuntalaisille. Työtä ohjaavassa työryhmässä tulee olla kaupungin eri toimialojen edustus, lasten ja nuorten edustus, järjestöjen edustus sekä luottamushenkilöjäsen. Muissa kunnissa luottamushenkilöjäsenenä on yleensä valtuutettu.

Muista kunnista poiketen Helsingissä työtä toteutetaan Kunta-Helsingin ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tiiviinä yhteistyönä. Lapsiystävällinen kunta -työn koordinaatiovastuu on kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla. Muut toimialat ja kaupunginkanslia ovat nimenneet työhön koordinaattorit noin 20 prosentin työpanoksilla.

Viime vuosina on panostettu erityisesti lapsen oikeuksien koulutuksiin, lapsivaikutusten arviointimallin rakentamiseen, lasten palautteen keräämisen toimintamalleihin, kiusaamisen ehkäisyyn ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen sekä lasten ja nuorten turvallisuuskokemusten vahvistamiseen kaupunkitiloissa.

Osana kaupungin hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden uudistettua johtamis- ja koordinaatiorakennetta kansliapäällikkö on 22.1.2025 asettanut lasten, nuorten ja lapsiperheiden elämänkaarityöryhmän (14 §). Työryhmä huolehtii Lapsiystävällisen kunta -työn ohjaustehtävistä laajennettuna järjestöjen ja nuorisoneuvoston edustajilla. Tähän laajennettuun kokoonpanoon nimetään nyt myös luottamushenkilöjäsen Unicefin edellyttämällä tavalla. Laajennettu työryhmä kokoontuu 2–4 kertaa vuodessa.

Työryhmän tehtävänä on yhteistyössä koordinaattoreiden ja Unicefin kanssa ohjata ja edistää kaupunkiyhteistä työskentelyä Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaisesti. Työryhmä hyväksyy kahden vuoden välein tehtävän toimintasuunnitelman ja huolehtii sen toimeenpanosta ja arvioinnista.

Työryhmän jäsenet sitoutuvat edistämään Lapsiystävällinen kunta -työn yleisperiaatteita omassa toiminnassaan.

Esittelijä

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi