Kalasataman keskuksen yhteisjärjestelysopimuksen osana olevan siltasopimuksen täsmentäminen - Junatien metrosillan uusiminen
Kalasataman keskuksen yhteisjärjestelysopimuksen osana olevan siltasopimuksen täsmentäminen - Junatien metrosillan uusiminen
Päätös
Johtokunta hyväksyi liitteen 1 mukaisen sopimusluonnoksen liikenneliikelaitoksen (HKL) ja Kiinteistö Oy Kauppakeskus Redin välillä (Redi), jolla täsmennetään Kalasataman yhteisjärjestelysopimusta siltä osin kuin Junatien metrosilta ja laiturisillat sijoittuvat Redin kauppakeskuksen sisään (jäljempänä toteutussopimus).
Johtokunta valtuutti HKL:n toimitusjohtajan tekemään toteutussopimukseen mahdollisesti tarvittavia kokonaisuuden kannalta vähäisiä muutoksia ja allekirjoittamaan lopullisen toteutussopimuksen Redin kanssa.
Johtokunta valtuutti HKL:n toimitusjohtajan tekemään ja allekirjoittamaan toteutussopimuksessa sovitulla tavalla rakennuttamispalvelun (jäljempänä hankintapaketti) myyntiä Redille koskevan sopimuksen.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n projektipäällikkö Jussi Hietala. Asiantuntija poistui kokouksesta kuulemisensa jälkeen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Aiemmat päätökset
Kaupunkiympäristön toimialan Tontit -yksikön päällikkö päätti 13.6.2018, 35 §, Kalasataman keskuksen yhteisjärjestelysopimuksen hyväksymisestä. Yhteisjärjestelysopimuksen hyväksyminen perustui Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymään Kalasataman keskuksen toteutussopimukseen. Helsingin kaupunki ja SRV Yhtiöt Oyj allekirjoittivat 16.8.2011 Kalasataman keskuksen toteutussopimuksen ja siihen liittyvän kiinteistökaupan esisopimuksen. Toteutussopimusta ja kiinteistökaupan esisopimusta on muutettu kahdesti 26.3.2015 ja 15.12.2020.
HKL:n johtokunta käsittelee samassa kokouksessa 3.10.2025 Junatien metrosillan uusimisen hankintaa. Hankkeen toteutusmuotona on yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka (PJU), jossa urakoitsijan kanssa laaditaan esisopimus hankkeen kehitysvaiheen ajalle, jonka jälkeen tavoitteena on laatia urakkasopimus hankkeen toteutuksesta.
Siltasopimus
Helsingin kaupungin ja Kalasataman keskuksen alueen kiinteistönomistajien välillä on allekirjoitettu vuonna 2018 sopimus Kalasataman keskuksen yhteisjärjestelystä, jonka liitteenä 8.2.3A on sopimus koskien Kalasataman keskukseen liittyviä siltoja ja siltarakenteita (jäljempänä siltasopimus). Siltasopimuksella on määritelty kiinteistönomistajien ja Helsingin kaupungin väliset oikeudet ja velvollisuudet liittyen Kalasataman keskuksen kohdalle sijoittuviin metroradan rakenteisiin ja niihin liittyviin siltarakenteisiin.
Siltasopimuksessa on sovittu mm. siltarakenteiden peruskorjauksista, perusparantamisesta sekä muutoskorjauksista. Siltasopimuksen mukaan, mikäli siltarakenteiden uusiminen aiheuttaa muille siltasopimuksen osapuolille tarpeen purkaa tai tukea sekä tämän jälkeen ennallistaa rakenteita, vastaa näistä toimenpiteistä aiheutuvista kustannuksista näiden rakenteiden omistaja kuitenkin siten, että ko. osapuoli ei ole velvollinen korvaamaan toiselle osapuolelle tällaisen toimenpiteen aiheuttamasta haitasta, häiriöstä, liike-, myynti-, vuokra- tai vastaavasta tulonmenetyksestä eikä toimenpiteestä mahdollisesti toiselle osapuolelle aiheutuvista lisäkustannuksista aiheutunutta vahinkoa.
Nyt tehtävällä toteutussopimuksella HKL ja Redi sopivat siltarakenteiden uusimisen edellyttämästä yhteistyöstä sekä siihen liittyvästä omistamiensa rakennusosien purkamisesta ja ennallistamisesta noudattaen teknistaloudellisesti mahdollisimman tarkoituksenmukaisia menetelmiä. Lisäksi osapuolten tavoitteena on, että näistä toimenpiteistä osapuolille ja sidosryhmille aiheutuva haitta on mahdollisimman vähäinen.
Toteutussopimuksella ei muuteta siltasopimuksen ehtoja vaan sovitaan siltasopimuksen pohjalta tarkemmista menettelytavoista liittyen siltarakenteiden uusimiseen yhteistyössä. Siltasopimus säilyy osapuolten välillä voimassa entisin ehdoin.
Toteutussopimuksen olennaiset yhteistyötä koskevat ehdot
HKL:n hankkimaan projektinjohtourakkaan sisältyy varsinaisten siltarakenteiden uusimisen lisäksi hankintapaketti, joka pitää sisällään hankkeen toteutuksen edellyttämät Redin omistamien ja kustannusvastuulla olevien rakenteiden purku- ja suojaustyöt. HKL kilpailuttaa ja tilaa kyseisen hankintapaketin valittavalta urakoitsijalta osana HKL:n urakkaa. Tämä on osapuolten yhteinen tahtotila osapuolille aiheutuvien haittojen minimoimiseksi ja tiukan tavoiteaikataulun takia.
HKL:n ja Redin välillä solmitaan hankintapakettia koskeva erillinen urakkasopimus, jonka maksueräaikataulu vastaa sitä, mitä HKL sopii hankintapaketin osalta valittavan urakoitsijan kanssa. Hankintapaketin tarkoittamat työt siirtyvät Redin omistukseen YSE1998 ehtojen mukaisesti HKL:lta. HKL:n Rediltä perimä urakkahinta vastaa valittavan urakoitsijan hankintapaketin toteuttamisesta HKL:ltä perimää hintaa lisättynä käyttö- ja yhteiskustannuksilla. Hankintapaketin arvo on hyvin vähäinen koko HKL:n siltaurakkaan verrattuna.
Lisäksi Redi tilaa HKL:lta hankintapakettiin kuuluvien töiden suunnittelun. HKL laskuttaa suunnittelukustannukset läpilaskutuksena Rediltä toteuman mukaan. Redi kilpailuttaa ja valitsee itsenäisesti urakoitsijan toteuttamaan Redin rakenteita koskevat ennallistamis- ja muut työt, jotka eivät sisälly hankintapakettiin.
Toteutussopimuksessa sovitaan myös muista asioista, kuten osapuolten yhteistyön organisoimisesta.
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 1 § 2 mom. 8 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää liikelaitoksen palvelujen hinnoittelusta ja palvelujen myyntiä koskevista sopimuksista.
HKL:n johtokunta on 21.8.2020, 125 §, siirtänyt hallintosäännön mukaista palvelujen hinnoitteluun ja palveluiden myyntiä koskeviin sopimuksiin liittyvää toimivaltaansa HKL:n toimitusjohtajalle 500.000,00 euroon (alv 0 %) asti.
Käsiteltävänä olevan hankintapaketin arvioidun kokonaisarvon ollessa yli 500.000,00 euroa (alv 0 %) päättää johtokunta toteutussopimuksen hyväksymisestä.
Päätös tullut nähtäväksi 17.10.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.