Nuorten aloite, uimaranta Östersundomiin
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vastaus nuorten aloitteeseen, joka koskee uimarannan avaamista Östersundomiin
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi seuraavan vastauksen nuorten aloitteeseen, joka koskee uimarannan avaamista Östersundomiin:
Kiitos tärkeästä aloitteesta, jossa ehdotat Karhusaaren uimarannan avaamista yleisölle. Pidämme erittäin hyvänä ajatuksena nuorille suunnattujen toimintojen ja oleskelupaikkojen lisäämistä ranta-alueille. Olet oikeassa siinä, että Östersundomissa on tällä hetkellä varsin vähän nuorten vapaa-ajanviettoon tarkoitettuja paikkoja, saati yleisiä uimarantoja.
Östersundomin kehittämisessä tärkeässä roolissa on osayleiskaava. Osayleiskaava on kunnan laatima maankäytön suunnitelma, joka kattaa tietyn, rajatun alueen. Se ohjaa rakentamista ja alueiden kehitystä. Osayleiskaavaa käytetään usein esimerkiksi ranta-alueiden tai taajamien suunnitteluun. Östersundomin osayleiskaavaan liittyvässä viher- ja virkistysverkostosuunnitelmassa on hahmoteltu tulevaisuuden tärkeimmät virkistysalueet. Suunnitelmassa on mm. osoitettu ohjeelliset uimapaikkojen sijainnit Skadaholmeniin ja Korsnäsin rantaan. Lisäksi osayleiskaava mahdollistaa uimahallin rakentamisen, mikä osaltaan parantaa alueen uintimahdollisuuksia tulevaisuudessa.
On hyvä huomioida, että moni Östersundomin potentiaalinen uimapaikka sijaitsee yksityisomistuksessa olevilla maa-alueilla, eikä kaupungin omistamalla alueella, jonne yleinen uimaranta olisi helpointa toteuttaa. Uimapaikkoja suunnitellessa on erityisen tärkeää myös varmistaa, että alue on viihtyisä ja turvallinen kaikille käyttäjäryhmille – lapsille, nuorille, aikuisille ja ikääntyneille. Näin ollen pelkkä portin poistaminen ei riitä takaamaan rannan turvallista ja hallittua yleisökäyttöä.
Helsingin kaupunki laatii parhaillaan Östersundomin osayleiskaavaa. Tavoitteena on saada osayleiskaavaehdotus valmiiksi keväällä 2026. Jos haluat tutustua tarkemmin Östersundomin osayleiskaavan suunnitteluaineistoihin ja aikatauluun, löydät ne osoitteesta:
https://www.hel.fi/fi/kaupunkiymparisto-ja-liikenne/kaupunkisuunnittelu-ja-rakentaminen/suunnitelmat-ja-rakennushankkeet/ostersundomin-kaavoitus
Kiitos aktiivisuudestasi nuorten hyvinvoinnin ja merellisen lähiympäristösi kehittämisen puolesta! Otamme jatkossakin mielellämme vastaan ideoita siitä, miten alueesta voisi tehdä entistä kiinnostavamman nuorille. Kirjasimme ehdotuksesi muistiin liikuntapalveluissa, ja kävimme siitä viestittelyä kaavoituksesta vastaavan kaupunkiympäristön toimialan kanssa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle on 25.9.2025 saapunut valmisteltavaksi nuoren aloite, jossa ehdotetaan uimarannan avaamista Östersundomiin.
Nuoreen aloitteen tekijään on oltu yhteydessä ja kerrottu miten aloitteen käsittely ja päätöksenteon prosessi etenee sekä keskusteltu aiheesta.
Vastaus lähetetään aloitteen tekijälle pöytäkirjanotteena lautakunnan päätöksen jälkeen.
Hallintosäännön 26 luvun 3 §:n mukaan aloitteeseen vastaa se lautakunta tai johtokunta, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu.
Päätös tullut nähtäväksi 26.02.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §