Toimivallan siirtäminen, liikelaitoksen toimitusjohtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuva palkitseminen

HEL 2025-017268

Toimivallan siirtäminen, liikelaitoksen toimitusjohtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuva palkitseminen

3. / 39 §

Päätös

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta päätti siirtää toimivaltaansa liikelaitoksen toimitusjohtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvassa palkitsemisessa johtokunnan puheenjohtajalle seuraavasti:

  • Johtokunnan puheenjohtaja päättää vuosittain toimitusjohtajan henkilökohtaisista tavoitteista, jotka perustuvat Palvelukeskusliikelaitokselle asetettuihin tavoitteisiin sekä kaupungin johdon yhteisiin tavoitteisiin.
  • Johtokunnan puheenjohtaja päättää liikelaitoksen johtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvasta palkitsemisesta asettamiensa tavoitteiden mukaisesti.

Samalla johtokunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Toimitusjohtajan palkitsemiseen liittyvää toimivalta muuttui 1.6. lukien voimaan tulleen hallintosäännön muutoksen myötä (kaupunginvaltuusto 21.5.2025 § 107). Aiemmin johtokunnan toimivaltaan kuulunut palkitsemisen toimivalta on jatkossa siirrettävissä johtokunnan puheenjohtajalle. Johtokunnan puheenjohtaja on päivitetyn hallintosäännön 5 luvun 4 §:n 2 momentin mukaisesti toimitusjohtajan esihenkilö.
Toimitusjohtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvan palkitsemisen toimivalta esitetään siirrettäväksi johtokunnan puheenjohtajalle, sillä henkilökohtaisten tavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamisen eli suoriutumisen arviointi on esihenkilön keskeinen tehtävä. Tehtävässä on tarkoituksenmukaista ja välttämätöntäkin yhdistyä esihenkilön vastuu sekä tavoitteiden asettamiselle että arvioinnille. Palkitsemisessa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa kaupungin ohjeistusta.

Toimivalta

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan johtokunnan puheenjohtaja päättää liikelaitoksen johtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvasta palkitsemisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 06.11.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

Nimi
Minna Hoffström

Titteli
Toimitusjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Ulla Vuolle

Titteli
Yksikönjohtaja