Metron kuilujen peruskorjauksen toteutuksen aikaisten rakennesuunnittelutehtävien hankinta

HEL 2025-018018

Metron kuilujen peruskorjauksen toteutuksen aikaisten rakennesuunnittelutehtävien hankinta

§ 180

Päätös

Toimitusjohtaja jatkoi kantametron kuilujen peruskorjauksen rakennesuunnittelun toimeksiantoa Ramboll Finland Oy:n kanssa.

Toteutuksen aikaisten rakennesuunnittelutehtävien toimeksiannon arvioitu arvo on 477.500,00 euroa (alv 0 %).

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohteen on kantametron kuilujen peruskorjauksen rakennesuunnittelutehtävät.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 18.6.2025, 174 §, metron kuilujen teknisen peruskorjauksen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on 18.626.000,00 euroa kustannustasossa joulukuu 2024.

Peruskorjauksen tarkoituksena on varmistaa, että kuilut pysyvät turvallisina, toimivina ja tehokkaina vähintään seuraavat 25 vuotta.

Hankintamenettely

Hankinta toteutetaan vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettu lain (erityisalojen hankintalaki, 1398/2016) 46 § mukaisena puitejärjestelyn sisäisenä hankintana.

Ramboll Finland Oy on valittu kantametron kuilujen peruskorjauksen rakennesuunnittelijaksi rakennesuunnittelutehtävien puitejärjestelystä.
Puitejärjestelyn sääntöjen mukaisesti yli 60.000 euron toimeksiannoissa tilaaja tekee hankekohtaisia tilauksia sopimustoimittajilta puitesopimuskilpailutuksen sijoittumisjärjestyksen perusteella kuitenkin siten, että tilauksia tehtäessä otetaan huomioon toimittajan tiedossa olevan kapasiteetin riittävyys vaaditussa aikataulussa ja laajuudessa kyseiseen hankkeeseen. Kyseisen hankkeen kohdalla Ramboll Finland Oy:llä oli vaadittavat resurssit käytettävissä tarvittavaan rakennesuunnitteluun.

Ennen tätä päätöstä Ramboll Finland Oy:ltä on tilattu kantametron kuilujen peruskorjauksen rakennesuunnittelutehtäviä yhteensä enintään 262.200,00 eurolla (alv 0 %).

Hankkeen toteutuksen aikaiset rakennesuunnittelutehtävät hankitaan samalta palveluntarjoajalta kuin aiempi suunnittelu. Rakennesuunnittelutehtävien hankinta on tarpeen, jotta hanke pystytään onnistuneesti viemään läpi.

Puitejärjestelyn sääntöjen mukaan tilaaja voi antaa toimeksiannon soveltuvimmaksi katsomalleen sopimustoimittajalle, mikäli hankinnan ennakoitu arvo alittaa 60.000 euroa tai jos erityisalojen hankintalaissa tarkoitetut suorahankintaa (suorahankinta ja suorahankinta lisätilauksissa) koskevat perusteet täyttyvät. Soveltuvuuteen vaikuttavat palveluntuottajan aikaisempi asiantuntemus sekä käytettävissä olevat resurssit tilaajan aikataulun puitteissa.

Erityisalojen hankintalain 43 § 2 mom. 2 kohdan mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan; lisäedellytyksenä on, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta.

Kilpailuttamatta jättäminen ei johdu hankinnan ehtojen rajoittamisesta, vaan Ramboll Finland Oy:llä on hankkeen hankesuunnitteluvaiheesta lähtien mukana olleena suunnittelijana kertynyt ja syntynyt erityisosaamista metron kuilujen haastavaan ympäristöön liittyvistä rakenneteknisistä ratkaisuista, jota ei luotettavasti ole saatavissa muilta tahoilta.

Rakennesuunnittelijan vaihtaminen kesken hankkeen tuottaisi hankkeelle selkeitä lisäkustannuksia ja hidastaisi merkittävästi hankkeen toteuttamista. Täten rakennesuunnittelun kilpailuttamisesta puitejärjestelytoimittajien kesken sekä projektin toteutuksen pidentymisestä aiheutuvat lisäkustannukset ylittäisivät hankintayksikön arvion mukaan kilpailutuksesta mahdollisesti saatavan hyödyn.

Näin ollen kuilujen peruskorjauksen rakennesuunnittelutehtävien hankinta Ramboll Finland Oy:ltä on kokonaistaloudellisesti edullisin ja tarkoituksenmukaisin ratkaisu.

Tämän päätöksen jälkeen Ramboll Finland Oy:ltä hankittavien metron kuilujen peruskorjauksen rakennesuunnittelutehtävien enimmäisarvo on 739.700,00 euroa (alv 0 %).

Toimivalta

Hallintosäännön 11 luvun 1 § 2 mom. 3 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.

Johtokunta siirsi 19.6.2025, 50 §, toimivaltaa toimitusjohtajalle erityisalojen hankintalain 44 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa, erityisalojen hankintalain 124 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa, hankintalain 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa, hankintalain 136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa sekä hankintalakien soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä pienhankintojen lisätilaus- ja sopimusmuutosasioissa siten, että hankintavaltuus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella, eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä).

Käsiteltävänä olevan lisätilauksiin ja sopimusmuutoksiin liittyvän hankinta-asian arvon ollessa alle 1.000.000,00 euroa (alv 0 %) voi toimitusjohtaja päättää hankinnasta.

Päätös tullut nähtäväksi 08.12.2025

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta joko tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai pyytämällä markkinaoikeudelta käsittelylupaa valituksen tekemiseksi taikka tekemällä molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä käsittelylupaa.

Lupa on myönnettävä, jos

  • asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa asioissa tärkeää tai 
  • siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Käsittelylupahakemus ja valitus toimitetaan markkinaoikeudelle yhdessä.

Muutoksenhakuaika

Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen noudattamatta hankintalain mukaista odotusaikaa.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta muutoksenhakuaikaan. Käsittelylupahakemus ja valitus on toimitettava muutoksenhakuviranomaiselle viimeistään muutoksenhakuajan viimeisenä päivänä ennen muutoksenhakuviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos muutoksenhakuajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa käsittelylupahakemuksen ja valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Muutoksenhakuviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Muutoksenhakuasiakirjan muoto ja sisältö

Muutoksenhakuasiakirja, joka sisältää käsittelylupahakemuksen ja valituksen, on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Käsittelylupahakemuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • peruste, jolla käsittelylupaa haetaan
  • syyt, joiden nojalla hakija katsoo, että käsittelyluvan myöntämiselle on olemassa edellä mainittu peruste.

Valituksessa on ilmoitettava

  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset) 
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Muutoksenhakuasiakirjassa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja yhteystiedot. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos muutoksenhakuasiakirjan laatijana on joku muu henkilö, asiakirjassa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Muutoksenhakuasiakirjassa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli muutoksenhakija on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinaoikeus valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Muutoksenhakuasiakirjaan on liitettävä

  1. muutoksenhaun kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan hankintalaissa määritellyn odotusajan kuluttua. Puitejärjestelyihin perustuvien hankintojen osalta hankintayksikkö voi tehdä hankintasopimuksen ennen odotusajan päättymistä, mutta tällöin valitusaika on 14 vuorokauden sijasta 30 vuorokautta päätöksen tiedoksisaannista.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Saara Kanto

Titteli
Toimitusjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Saara Kanto

Titteli
Toimitusjohtaja