Kaupunkiympäristön toimialan henkilöstökerhoille myönnettävät avustukset vuodelle 2026

HEL 2025-018251

Kaupunkiympäristön toimialan henkilöstökerhoille myönnettävät avustukset vuodelle 2026

§ 29

Päätös

Yhteisten palvelujen johtaja päätti jakaa toimialan tulosbudjettiin 2026 varatusta määrärahasta toimialan henkilöstökerhoille KYMP liikunta- ja urheilukerholle 40 000 euroa ja KYMP kulttuurille 40 000 euroa. Molemmille kerhoille maksetaan avustukset kahdessa osassa. Tammikuussa 2026 maksetaan molemmille kerhoille 20 000 euroa toimintojen käynnistämistä varten. Loput avustukset maksetaan keväällä 2026 kerhoilta saatujen vuoden 2025 tilinpäätösten ja toimintakertomusten sekä vuoden 2026 toimintasuunnitelmien perusteella.

Päätöksen perustelut

Toimialan henkilöstökerhot Kymp kulttuuri ja Kymp liikunta- ja urheilukerho ovat molemmat hakeneet avustusta toiminnalleen 40 000 euroa vuodelle 2026 yhtensä 80 000 euroa.

Henkilöstökerhot esittävät, että toimintojen käynnistämistä varten myönnettäisiin avustuksesta tammikuussa 2026 molemmille kerhoille 20 000 euroa, yhteensä 40 000 euroa. Avustuksesta loput 20 000 euron maksettaisiin molemmille kerhoille yhteensä 40 000 euroa huhtikuussa 2026, kun vuoden 2025 toimintakertomukset ja tilinpäätökset ovat valmistuneet.

Päätös tullut nähtäväksi 25.11.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Hanna Helaste

Titteli
Yhteisten palvelujen johtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Eeva Heikkilä

Titteli
Johtava henkilöstöasiantuntija