Ehdokkaan poistaminen ehdokaslistalta nuorisoneuvoston vaaleissa
Ehdokkaan poistaminen ehdokaslistalta nuorisoneuvoston vaaleissa
Päätös
Nuorisoasiainjohtaja päätti, että ********** poistetaan nuorisoneuvoston vaalien ehdokaslistalta ja hänen ehdokkuutensa päättyy välittömästi.
Päätös on tehty sen jälkeen, kun ehdokasta on kuultu asiassa 1.12.2025.
Päätöksen perustelut
Asettautuessaan ehdolle eli täyttäessään asetu ehdolle -ilmoittautumislomakkeen, ehdokas sitoutuu toimimaan turvallisemman tilan vaalit -periaatteiden mukaisesti. Jokaisen ehdolle asettuneen nuoren kanssa on käyty yksilökeskustelu puhelimitse tai kasvotusten ja kerrottu vaalien toimintatavoista.
Ehdokkaille on pidetty ehdokasinfo 11.10.2025. Myös ehdokasinfossa on kerrottu seikkaperäisesti siitä, kuinka vaalien ajan tulee toimia ja millä tavalla vaalisyksy etenee. Vaali-info on jaettu ehdokkaille myös ehdokkaiden tiedotusryhmään.
Päätös perustuu Helsingin kaupungin tekemään kokonaisarvioon, jonka mukaan ehdokkuuden jatkaminen ei täytä nuorisoneuvoston vaalien ehdokkaille määriteltyjä sääntöjä. Henkilö on käyttänyt toisten ehdokkaiden kuvia leimaavassa valossa osana omaa kampanjointiaan vastoin ohjeistuksia. Henkilö on myös muokannut Helsingin kaupungin virallisia vaalimainoksia sääntöjen vastaisesti.
Ehdokasta on kuultu ennen päätöksentekoa 1.12.2025. Kuulemistilaisuuteen on myös kutsuttu hänen huoltajansa, jolle on varattu samassa tilaisuudessa mahdollisuus esittää näkemyksensä asiasta hallintolain 34 §:n mukaisesti.
Toimivalta
Hallintosääntö 27 luku 2 §: Kaupunginhallitus asettaa kuntalain 26 §:n mukaisen nuorisovaltuustoa vastaavan nuorten vaikuttamistoimielimen. Kaupunginhallituksen päätöksen 2.5.2023 285 § mukaisesti kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelut vastaavat Helsingin nuorisoneuvoston vaalien järjestämisestä.
Päätös tullut nähtäväksi 03.12.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.