Tarveselvitys, uudisrakennus, leikkipuisto Myllynsiipi, Yläkivenrinne 6, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös Myllypuroon osoitteeseen Yläkivenrinne 6 toteutettavan leikkipuisto Myllynsiiven korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hyväksyä Myllypuroon osoitteeseen Yläkivenrinne 6 toteutettavan korvaavan leikkipuisto Myllynsiiven uudisrakennuksen tarveselvityksen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja käyttäjien näkemykset tilojen kehittämisessä sekä varmistaa tilojen kokonaistaloudellisuus, ekologisuus ja luontoystävällisyys.
Lautakunta edellyttää, että kaupunkiympäristön toimiala esittää hankesuunnitelmassa hankekustannusten muodostumisperusteet. Lisäksi hankeen suunnittelussa tulee etsiä mahdollisimman toimivia ja taloudellisia ratkaisuja.
Lautakunta pyytää, että leikkipuiston rakennushankkeen yhteydessä selvitetään mahdollisuutta toteuttaa kasvillisuutta ja vihersuunnittelua myös syötävän puiston periaatteella mm. marjapensaiden ja hyöty-yrttien muodossa.
Käsittely
Vastaehdotus:
Sami Muttilainen: Lautakunta pyytää, että leikkipuiston rakennushankkeen yhteydessä selvitetään mahdollisuutta toteuttaa kasvillisuutta ja vihersuunnittelua myös syötävän puiston periaatteella mm. marjapensaiden ja hyöty-yrttien muodossa.
Kannattaja: Shawn Huff
Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Sami Muttilaisen vastaehdotuksen yksimielisesti.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä Myllypuroon osoitteeseen Yläkivenrinne 6 toteutettavan korvaavan leikkipuisto Myllynsiiven uudisrakennuksen tarveselvityksen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja käyttäjien näkemykset tilojen kehittämisessä sekä varmistaa tilojen kokonaistaloudellisuus, ekologisuus ja luontoystävällisyys.
Lautakunta edellyttää, että kaupunkiympäristön toimiala esittää hankesuunnitelmassa hankekustannusten muodostumisperusteet. Lisäksi hankeen suunnittelussa tulee etsiä mahdollisimman toimivia ja taloudellisia ratkaisuja.
Leikkipuisto Myllynsiiven tilat on todettu huonokuntoisiksi ja kaupunkiympäristön toimiala on päätynyt vaihtoehtoon, jossa nykyinen rakennus puretaan ja korvataan uudisrakennuksella.
Myllypuron alueelle osoitteeseen Yläkivenrinne 6 toteuttavat tilat otetaan käyttöön kalustettuna elokuuhun 2027 mennessä.
Suunnitteluratkaisun lähtökohtana hyödynnetään kaupungin viimeisimpiä leikkipuistosuunnitelmia. Uudisrakennuksen turvalliset, terveelliset ja riittävät tilat luovat hyvät edellytykset leikkipuistotoiminnalle ja vastaavat alueen palvelutarpeisiin.
Leikkipuistotoiminta koostuu sisä- ja ulkotoiminnasta. Ulkoalueiden kehittämisen suunnittelu ja toteutus on kaupunkiympäristön toimialan Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu- palvelun vastuulla. Rakennusten ja ulkoalueiden hankkeiden yhteensovittamisessa teemme yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Tilojen monipuolinen käyttö on huomioitu tilojen mitoittamisessa.
Tilahanke parantaa palveluiden järjestämistä
Kasvatus- ja koulutuspalvelujen tarvetta ja paikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti alue- ja kaupunkitasolla. Palveluverkon suunnittelussa on otettu huomioon rakenteilla ja olemassa oleva tilakapasiteetti. Toimipisteen laajuudessa on huomioitu koko palvelualueen pitkän tähtäimen kehitys: väestöennuste, asuin- ja liikerakentaminen ja liikennejärjestelyt.
1–12-vuotiaiden lasten määrän Myllypurossa ennustetaan kasvavan noin 200 lapsella ennustekauden 2023–38 aikana.
Kaupunkiympäristön toimiala on esittänyt kevään 2025 talousarviovalmistelun yhteydessä leikkipuisto Myllynsiiven rakennushanketta nykyisten tilojen kunnon perusteella.
Alueelle tarvitaan uudet korvaavat tilat leikkipuistotoiminnan järjestämiseen.
Edellä kuvatun hankkeen lisäksi kaupunkiympäristön rakennukset ja yleiset alueet -palvelu toteuttaa hankkeen leikkipuisto Myllynsiiven ulkoilualueelle vuonna 2028. Leikkipuiston ulkoilualue on käytettävissä rakentamisen aikana paitsi rajatulla urakka-alueella rakennuksen välittömässä läheisyydessä.
Ulkoilualueella huomioidaan varjopaikkojen riittävyys ja luonnonmukaisten ratkaisujen hyödyntäminen mahdollisuuksien mukaan.
Uudet palvelutilat tukevat lasten arkea
Uudisrakennukseen toteutettavat turvalliset, terveelliset ja riittävät tilat luovat hyvät edellytykset leikkipuiston toiminnalle ja vastaavat Myllypuron alueen palvelutarpeisiin.
Tilat suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille käyttäjille sopiviksi. Toiminnan suunnitteluun osallistetaan henkilöstön lisäksi lapset ja perheet. Tilat mahdollistavat yhteisöllisyyden ja asukaskäytön ylläpitämisen alueella.
Tilat edistävät leikkipuistotoiminnan toteuttamista
Hankkeessa toteutetaan leikkipuistolle pedagogisesti monipuoliset, ja tarkoituksenmukaisesti mitoitetut tilat, jotka edistävät toimintaa ja takaavat käyttäjille hyvän toimintaympäristön. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan.
Leikkipuisto Myllynsiiven tiloissa järjestetään ohjattua ja maksutonta toimintaa vauva- ja pikkulapsiperheille sekä avoimen varhaiskasvatuksen maksutonta toimintaa lapsiperheille, kuten kerhotoimintaa. Iltapäivisin leikkipuiston tiloissa järjestetään perusopetuksen 1.–2.-luokkalaisille iltapäivätoimintaa, jolloin tilat ovat ensisijaisesti iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten käytössä.
Tilojen tulee mahdollistaa KOTIVA-toiminta (maksuton kielikurssi ja sen aikana tarjottu kerhotoiminta)huomioiden lastenhoitomahdollisuuden.
Muina aikoina leikkipuiston sisätilat, ulkoilualueet, kiinteät leikkivälineet ja pihalelut ovat lasten ja perheiden vapaassa käytössä ja leikkipuisto toimii eri-ikäisten kohtaamispaikkana. Leikkipuiston ulkoilualueella toteutetaan kesäisin myös maksutonta kesäruokailua. Lisäksi leikkipuiston sisätiloja vuokrataan kuntalaisille toiminta-aikojen ulkopuolella.
Leikkipuisto Myllynsiiven tilatarpeet esitetään liitteenä olevassa tilaohjelmassa.
Uusien tilojen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin
Leikkipuisto Myllynsiiven tilat ovat laajuudeltaan 151 htm². Kaupunkiympäristön toimialan arvioima tuleva kokonaisvuokra on noin 44,22 euroa/m²/kk eli noin 80 134 euroa/vuosi.
Toiminnan käynnistämiskustannuksiin kuuluvat mm. ensikertainen kalustaminen, tarvikkeet, varusteet ja laitteet. Ensikertaisessa kalustamisessa hyödynnetään vähintään 35 % toimialan käytössä olleita kalusteita, mikä edistää kaupungin hiilineutraalisuustavoitteita ja vähentää irtokalustukseen varattavia määrärahoja. Tässä hankkeessa käynnistämiskustannuksiin varataan 17 400 euroa. Muuttokustannusarvio on noin 4 110 euroa, siivouskustannusarvio on noin 5 650 euroa/vuosi.
Rakentaminen edellyttää olemassa olevan leikkipuistorakennuksen purkamista ja toiminnan siirtämistä.
Leikkipuisto Myllynsiiven avoin toiminta on jo aiemmin siirretty alueen muihin kerhotiloihin ja perusopetuksen 1.–2.-luokkalaisten iltapäivätoiminta on siirtynyt Myllypuron peruskoululle.
Leikkipuiston avoin toiminta siirtyy elokuussa 2026 lakkautetun ryhmäperhepäiväkoti Nekun tiloihin osoitteeseen Yläkivenrinne 6, kun Nekun toiminta tiloissa loppuu.
Väistötilojen vuokra-arvio on noin 19 euroa/m²/kk eli noin 22 800 euroa/vuosi vuoden 2025 hintatasossa. Väistötilat tarvitaan uudishankkeen valmistumiseen saakka.
Osallistaminen ja muu yhteisvalmistelu
Tarveselvitys on laadittu kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen aluepäälliköiden lisäksi alueen leikkipuistohenkilökunnan edustajat ovat osallistuneet alueen palveluntarpeen määrittelyyn.
Hankkeessa hyödynnetään vuonna 2023 toteutettuja tilaratkaisuja, joiden suunnitteluun ovat osallistuneet leikkipuistohenkilökunnan edustajia ja aluepäälliköitä. Lisäksi suunnitteluun on vaikuttanut toteutuneista leikkipuistohankkeista saatu käyttäjäpalaute.
Tilahankkeen hankintamallista johtuen toteutuneiden leikkipuistojen tilaratkaisut esitellään leikkipuisto Myllynsiiven henkilöstölle tarve- ja hankesuunnitteluvaiheen jälkeen. Lisäksi leikkipuisto Myllynsiiven henkilöstöä osallistetaan käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen sekä irtokalustesuunnitteluun.
Kaupunkiympäristön toimiala on 10.11.2025 laatinut leikkipuisto Myllynsiiven hankkeesta asiakastiedotteen, joka on laitettu nähtäville leikkipuiston ilmoitustaululle. Henkilökuntaa on tiedotettu hankkeen aikataulusta ennen asiakastiedotteen laadintaa.
Lapsivaikutusten arviointi
Tilojen rakentamisella Myllypuron alueella varmistetaan lapsille, nuorille ja perheille turvallinen ja terveellinen toimintaympäristö lähipalveluna.
Käyttäjien toiminnalliset tarpeet on otettu huomioon toiminta- ja tilasuunnittelussa.
Liikennesuunnittelulla varmistetaan lasten turvalliset kevyen liikenteen yhteydet rakennukseen ja sen lähialueille. Liikenneyhteyksiin liittyvät riskiarviot käydään suunnittelun aikana läpi. Suunnittelussa on otettu huomioon lasten turvallinen siirtyminen lähialueen virkistys-, liikunta- ja kulttuuripalveluihin sekä varmistettu lapsen mahdollisuus leikkiin pihalla ja lähipuistoissa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä.
Päätös tullut nähtäväksi 27.01.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §