Sijoittamisoikeus, valokuituverkon suojaputket ynnä muut laitteet ja rakennelmat, Peräsintie 18, Valokuitunen Oy
Telekaapelin sijoittaminen, Vuosaari, Valokuitunen Oy
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti vahvistaa Valokuitunen Oy:n hakemuksessaan esittämän sijoittamissuunnitelman ja antoi Valokuitunen Oy:lle oikeuden sijoittaa suunnitelman mukaisen telekaapelin Helsingin kaupungin 54. kaupunginosassa sijaitsevalle kiinteistölle 91-54-19-15. Hakemus hylättiin aloittamisoikeuden osalta.
Sijoittamisoikeus on voimassa toistaiseksi.
Tästä sijoittamisoikeuspäätöksestä peritään Helsingin kaupungin rakennusvalvontataksan 15 §:n 1-kohdan mukainen maksu 8000 euroa.
Tästä rakennusvalvontaviranomaisen päätöksestä on tehtävä merkintä kiinteistötietojärjestelmään (laki sähköisen viestinnän palveluista 238 §).
Päätös annetaan tiedoksi hakijalle ja Asunto Oy Peräsinpuistolle saantitodistuksella.
Hakemus
Valokuitunen Oy hakee lain sähköisten viestinnän palveluista 229 §:n mukaista sijoitusoikeutta valokuituverkon suojaputkille sekä niihin liittyville laitteille ja tarvittaville rakennelmille Helsingissä sijaitsevalle kiinteistölle 91-54-19-15. Hakija pyytää myös lain sähköisen viestinnän palveluissa tarkoitettua aloittamisoikeutta (233 §).
Hakemuksessa todetaan, että Valokuitunen Oy on neuvotellut telekaapelin sijoittamisesta kiinteistölle 91-54-19-15 sen omistajan kanssa. Sijoitus kyseiselle kiinteistölle on tarpeellinen, koska kiinteistölle 91-54-19-13 ei ole kohtuullista pääsyä kaupungin omistaman yleisen alueen kautta, vaan kulku kiinteistölle tapahtuu rasitetun kiinteistön läpi. Koska kulku kiinteistölle kulkee esitetyn reitin läheisyydessä, eikä kiinteistölle pääse kohtuullisesti toista kautta, on esitetty reitti ainut toteuttamiskelpoinen. Lähtökohtaisesti Valokuitunen pyrkii sijoittamaan televerkkonsa rakenteet kuntien omistamille yleisille alueille, mutta koska se ei ole mahdollista tässä tapauksessa eikä sijoittamisesta ole saatu sovittua kiinteistön kanssa, tulee sijoittamisoikeus vahvistaa rakennusvalvontaviranomaisen toimesta.
Asennus tehdään voimassa olevien standardien mukaisesti eikä rakenteiden sijoittaminen aiheuta kohtuutonta haittaa kiinteistölle. Kaapelireitin tavoitesyvyys sijoitusreitillä on 70 cm. Mikäli tavoitesyvyyttä ei saavuteta, kaapeli suojataan tarvittaessa asianmukaisella tavalla. Kaivualue entisöidään töiden päätyttyä entistä vastaavaan kuntoon. Telekaapelin sijoittaminen ei vaikeuta kiinteistön nykyistä tai tulevaa maankäyttöä. Hakemuksen mukainen sijoittaminen ei vaadi muita viranomaislupia LSVP:n mukaisen sijoittamisoikeuden vahvistamisen lisäksi. Kaivuutyöt suoritetaan noin yhden työpäivän aikana. Asfaltoinnit suoritetaan noin kahden viikon sisällä kaivuutöiden päättymisestä. Pihatien alitukseen laitetaan tilapäinen päällyste ennen varsinaista lopullista päällystettä.
Hakemuksen kohteena oleva kiinteistö
Sijoittamisoikeutta haetaan kiinteistölle 91-54-19-15, jonka omistaa Asunto Oy Peräsinpuisto. Tontilla sijaitsee 3 rivitaloa.
Tontilla on voimassa asemakaava nro 9494, joka on tullut voimaan 1988. Asemakaavassa tontti on asuinpientalojen korttelialuetta. Tontille on asemakaavassa osoitettu maanalaista johtoa varten varattu alueen osa.
Vastine 9.1.2026
Rakennusvalvonta on varannut kiinteistön 91-54-19-15 omistajalle, Asunto Oy Peräsinpuistolle tilaisuuden antaa lausuma hakemuksen johdosta.
Asunto Oy Peräsinpuisto on 9.1.2026 rakennusvalvonnalle lähettämässään lausumassa todennut, että se ei hyväksy suunnitelmaa sijoittaa kaapeli yhtiön nurmialueelle. Kaapelin sijoittaminen nurmialueelle haittaa alueen käyttöä sekä olemassa olevia ja tulevia istutuksia. Yhtiön näkemyksen mukaan kaapeli tulisi sijoittaa ensisijaisesti sen yhtiön tontille, joka tilaa kaapelin. Toissijaisesti kaapeli tulisi sijoittaa jo rasitetulle tiealueelle.
Hakemuksen muutos
Rakennusvalvonta on ilmoittanut hakijalle, ettei hakemusta tulla hyväksymään niin, että sijoittamista haetaan asemakaavan vastaisesti viheralueelle. Samalla on ilmoitettu että hakemuksesta voidaan tehdä kielteinen päätös ja että hakijalla on oikeus myös perua hakemuksensa.
Valokuitunen Oy on muuttanut hakemustaan niin, että sijoittamista haetaan asemakaavan mukaiseen sijaintiin maanalaista johtoa varten varatulle alueelle.
Vastine 12.2.2026
Rakennusvalvonta on varannut Asunto Oy Peräsinpuistolle tilaisuuden antaa lausuma muutetun hakemuksen johdosta.
Asunto Oy Peräsinpuisto toteaa rakennusvalvonnalle 12.2.2026 lähettämässään lausumassa, että sen näkemyksen mukaan kaapeli tulisi sijoittaa kaapelin tilaajan tontille. Mikäli hakijalle myönnetään lupa sijoittaa kaapeli yhtiön alueelle, se tulee sijoittaa jo rasitetulle tiealueelle vähintään 90 cm tavoitesyvyyteen. Mahdollisessa sijoituksen toteutuksessa tulee huomioida nykyinen infra (vesiputket ym.). Asunto Oy Peräsinpuistolle ei saa aiheutua sijoituksesta mitään suoria tai epäsuoria kuluja. Mahdollisesta sijoitustyöstä on ilmoitettava kiinteistölle hyvissä ajoin. Ennallistaminen on toteutettava välittömästi kaapelin asennuksen jälkeen.
Lausunnot
Rakennusvalvonta on pyytänyt hakemuksen johdosta lausunnot asemakaavoitukselta ja yleiskaavoitukselta.
Lausunnoissa ei ole vastustettu hakemusta.
Rakennusvalvonta on tiedottanut hakemuksen vireilletulosta myös tonttia 91-54-19-13.
Sovellettavat oikeusohjeet
Laki sähköisen viestinnän palveluista (7.11.2014/917)
229 § 1 momentti
Teleyrityksen oikeus sijoittaa telekaapeli, tukiasema ja radiomasto
Teleyrityksellä on tässä luvussa säädetyin edellytyksin oikeus sijoittaa toisen omistamalle tai hallitsemalle alueelle yleisiä tietoliikenneyhteyksiä palveleva:
1)telekaapeli sekä siihen liittyvä laite, vähäinen rakennelma ja pylväs;
--
229 § 4 momentti
Teleyrityksen on sovittava 1 momentissa tarkoitetusta sijoittamisesta kiinteistön, rakennuksen tai muun rakennelman omistajan tai haltijan kanssa. Jollei sijoittamisesta ole päästy sopimukseen kiinteistön tai rakennuksen omistajan kanssa, sijoittamista koskeva asia voidaan viedä kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi.
230 § Sijoittamissuunnitelma
Jos osapuolet eivät pääse sopimukseen 229 §:ssä tarkoitetusta sijoittamisesta toisen kiinteistölle tai rakennukseen, teleyrityksen on laadittava sijoittamisesta suunnitelma (sijoittamissuunnitelma).
Sijoittamissuunnitelman tulee sisältää tarpeellisin osin seuraavat tiedot:
1) kartta, joka osoittaa sijoitettavien telekaapelien ja radiomaston sekä niihin liittyvien rakenteiden sijainnin;
2) kiinteistöjaotuksen osoittava kartta, johon on merkitty alueella sijaitsevat kiinteistöt ja teleyrityksen olemassa olevat tukiasemat;
3) asiakirja, josta käy ilmi telekaapelien, tukiaseman tai radiomaston sekä niihin liittyvien rakenteiden ja laitteiden sijoittamisten yksityiskohdat, rakentamistapa ja rakentamisaika;
4) rakentamissuunnitelma, josta käy ilmi, miten telekaapelin reitti merkitään maastoon;
5) selvitys sijoittamisen viranomaislupatarpeesta;
6) sijoitettavien rakenteiden, verkon osien ja laitteiden ylläpitosuunnitelma;
7) arvio laitteiden energiankulutuksen tasosta;
8) ennallistamistoimet sen jälkeen, kun sijoittamistarve päättyy.
233 § Päätös sijoittamisesta toisen omistamalle tai hallitsemalle alueelle tai rakennukseen
Jos sijoittamisesta ei päästä sopimukseen, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi teleyrityksen hakemuksesta päätöksellään antaa teleyritykselle sijoittamisoikeuden vahvistamalla 230 §:ssä tarkoitetun sijoittamissuunnitelman.
Sijoittamissuunnitelman vahvistamisen edellytyksenä on, että suunnitelma täyttää 234 §:ssä säädetyt edellytykset. Tarvittaessa rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia teleyritykseltä lisätietoja edellytysten täyttymisestä sekä edellyttää muutoksia sijoittamissuunnitelmaan.
Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin 1 momentissa säädettyä sijoittamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus). Muilta osin aloittamisoikeuteen sovelletaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 144 §:ää.
234 §
Sijoittamisen edellytykset
Telekaapelia, radiomastoa ja tukiasemaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti eikä siten, että vaikeutetaan voimassa olevan maakunta- tai yleiskaavan toteutumista. Sijoittaminen ei saa myöskään vaikeuttaa kaavojen laatimista.
Edellä 229 §:n 1 momentissa tarkoitetun yleisiä tietoliikenneyhteyksiä palvelevan telekaapelin, tukiaseman ja radiomaston sijoittamisen edellytyksenä on, ettei sijoittamista voida muutoin järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle ja rakennukselle aiheuteta tarpeetonta haittaa. Telekaapelin, radiomaston ja tukiaseman sekä niihin liittyvien laitteiden sijoittamisesta ja kunnossapidosta ei saa aiheutua sellaista haittaa tai vahinkoa kiinteistön käytölle ja rakennukselle, joka on kohtuullisin kustannuksin vältettävissä.
[…]
Päätöksen perustelut
Hakemus koskee sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 231 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista telekaapelin sijoittamista kiinteistölle. Hakija on neuvotellut telekaapelin sijoittamisesta kiinteistön omistajan kanssa, mutta osapuolet eivät ole päässeet sopimukseen sijoittamisesta. Asia on näin ollen saatettu rakennusvalvontaviranomaisen ratkaistavaksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 233 §:n mukaisesti.
Sijoittamista haetaan kiinteistön 91-54-19-15 alueelle. Hakemuksen mukaan tontille 91-54-19-13 ei ole kohtuullista pääsyä kaupungin omistaman yleisen alueen kautta, vaan kulku kiinteistölle tapahtuu rasitetun kiinteistön (91-54-19-15) läpi. Esitetty reitti on ainoa toteuttamiskelpoinen. Vaihtoehtoista reittiä on tarkasteltu, mutta se on toteutukseltaan selvästi hankalampi.
Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 234 § 1 momentissa on säädetty sijoittamisen edellytyksistä kaavojen näkökulmasta. Maakuntakaavassa alue on pääkaupunkiseudun ydinvyöhykettä. Yleiskaavassa alue on merkitty tunnuksella A4 - asuntovaltainen alue. Alueella voimassa olevassa asemakaavassa tontti on asuinpientalojen korttelialuetta.
Kyseessä on uuden valokuitukaapelin rakentaminen. Kaapeli on sijoittamissuunnitelmassa esitetty sijoitettavan asemakaavan mukaisesti maanalaisille johdoille osoittamaan sijaintiin. Sijoittaminen ei näin ollen vaikeuta nykyisten asema-, maakunta- tai yleiskaavan toteuttamista eikä vaikeuta kaavojen laatimista.
Ottaen huomioon sen, että asemakaavassa on haetulla alueella osoitettu alue maanalaisille johdoille ja että kyseinen alue on näin ollen tarkoitettu hakemuksen mukaiseen käyttöön, sijoittamisesta ei katsota aiheutuvan tarpeetonta haittaa kiinteistölle tai sillä sijaitseville rakennuksille. Sijoittamista ei voida muutoin järjestää tyydyttävästi.
Hakija on toimittanut selvityksen sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 231 §:n mukaisesta tiedottamisesta. Hakemus täyttää sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 234 §:ssä säädetyt sijoittamisen edellytykset ja sijoittamisoikeus voidaan myöntää.
Kaivuutyöstä ei saa aiheutua vahinkoa olemassa oleville johdoille ja putkille. Alueen ennallistaminen on suoritettava ilman aiheetonta viivästystä. Selvyyden vuoksi todetaan, että tosiasiallinen kaivuutyö edellyttää johtoselvityksen hankkimista Helsingin kaupungilta.
Kun hakija ei ole esittänyt perusteltua syytä aloittamisoikeuden myöntämiselle ja kun tontin omistaja on vastustanut hakemusta, niin aloittamisoikeuden myöntämiselle ei ole perusteita. Aloittamisoikeuden osalta hakemus hylätään.
Toimivalta
Lain sähköisen viestinnän palveluista 233 §:n 1 momentin mukaan jos sijoittamisesta ei päästä sopimukseen, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi teleyrityksen hakemuksesta päätöksellään antaa teleyritykselle sijoittamisoikeuden vahvistamalla 230 §:ssä tarkoitetun sijoittamissuunnitelman.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 2 luvun 10 §:n mukaan ympäristö- ja lupajaosto toimii kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Päätös tullut nähtäväksi 02.04.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 40 ja 41 (Maksun osalta) §:t.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS
Pöytäkirjan 41 § (Pääasian osalta).
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.
Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite).
Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.