Avustusten myöntäminen, nuorisopalvelukokonaisuus, toiminta- ja palkkausavustukset 2026, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 5/15.09.2026
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12/25.08.2026
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 11/16.06.2026
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 4/02.06.2026
- Kumppanuuspäällikkö 13.05.2026
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 3/28.04.2026
- Kumppanuuspäällikkö 18.02.2026
- Kumppanuuspäällikkö 23.01.2026
Toiminta-avustukset vuodelle 2026
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Matteus Pellikka, Saija Salonen, Suvi Törrönen ja Anu Järvinen.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Joonas Pulliaisen ehdotuksesta.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää myöntää Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry:lle 10 000 euroa toiminta-avustusta vuodelle 2026.
Vuokra-avustukseen oikeuttavat menot on huomioitu avustussummassa, kuitenkin korkeintaan 450 euroa kuukaudessa.
Ohjeet avustuksen saajalle
Selvitys avustuksen käytöstä on toimitettava vuoden 2028 toiminta-avustuksen haun yhteydessä. Jos yhdistys ei hae avustusta vuodelle 2028 on avustus selvitettävä samaan aikaan mennessä (edellisen päättyneen tili- ja toimintakauden toimintakertomus, vahvistettu tilinpäätös, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus sekä vuosikokouspöytäkirja).
Hakija on vastuussa hakemuksen ja siihen kuuluvien liitteiden oikeellisuudesta ja niiden toimittamisesta annettuihin määräaikoihin mennessä sekä avustusta haettaessa että avustuksen käyttöä selvitettäessä.
Avustusta saavan on noudatettava Nuorisotoiminnan avustusohjesääntöä ja Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta ja kaupungin ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita ( www.hel.fi/nuorisonavustukset(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)) ( https://avustukset.hel.fi/fi/nuorisotoiminnan-avustusten-yleiset-ohjeet(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun))
Avustusta saavan on käytettävä projektissaan Helsinki-kehystunnusta, joka käyttöohjeineen löytyy osoitteesta:
Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.
Nuorisotoiminnan toiminta- ja palkkausavustusesitys valmistellaan Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen ja nuorisotoiminnan avustusohjesäännön ehtojen mukaisesti. Avustusesitystä valmisteltaessa selvitetään myös samalla edellisen päättyneen tilikauden avustusten käyttö. Selvitys tulee tehdä samaan aikaan mennessä siinäkin tapauksessa, että uutta avustusta ei haeta. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)
Mikäli hakemus on puutteellinen, tulee hakijaa pyytää täydentämään hakemusta ja asettaa määräaika, johon mennessä hakemus tulee viimeistään täydentää. Jos hakemusta ei täydennetä asetettuun määräaikaan mennessä, käsitellään hakemus toimitettujen tietojen perusteella. Päättävä toimielin tekee hylkäävän päätöksen, jos hakemuksen myöntämisen edellytykset eivät täyty. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 15.6.2025)
Avustuksen myöntämisen ja maksamisen edellytyksenä on, että kaupungin hakijalle myöntämissä avustuksissa tai muussa toiminnassa ei ole ilmennyt epäselvyyksiä tai väärinkäytöksiä. Avustus voidaan myöntää, jos hakija antaa tarkan selvityksen tapahtuneesta sekä esittää uskottavan selvityksen korjaavista toimenpiteistä, eikä hakijan toimintaan korjaavien toimenpiteiden johdosta enää kohdistu perusteltua epäilyä väärinkäytösten jatkumisesta tai muun toiminnan epäasianmukaisuudesta. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 15.6.2025)
Kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)
Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 15.6.2025)
Toiminta-avustusvalmistelu
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti toiminta- ja palkkausavustuksista vuodelle 2026 kokouksissaan 28.4.2026 ja 2.6.2026, mutta siirsi Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry:n toiminta-avustuspäätöstä, sillä yhdistyksen toiminnan ja tilinpidon selvittäminen oli kesken. Tällä päätöksellä käsitellään ainoastaan Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry:n toiminta-avustushakemus vuodelle 2026.
Yhdistys haki toiminta-avustusta 15 000 euroa vuodelle 2026. Valmistelun aikana ilmi tulleet epäilyt yhdistyksen yhteyksistä Venäjän hallintoon kytköksissä oleviin tahoihin keskeyttivät avustuksen valmistelun, jotta tilanne voitiin selvittää perinpohjaisesti. Asian selvittämiseksi nuorisopalvelut vaativat yhdistykseltä kirjallisen selvityksen asiasta sekä käynnistivät yhdistyksen avustusten mahdollisista väärinkäytöksistä sekä pakoterikkomuksista forensiikkaselvityksen. Selvityksen toteutti kaupungin toimeksiannosta KPMG Oy.
KPMG:n forensiikkaraportin mukaan yhdistys ei ole rikkonut Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotevelvoitteita, Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta eikä nuorisoyhdistysten ja nuorisotoiminnan avustusohjesääntöä.
Yhdistyksen nuorisopalveluille toimittamassa kirjallisessa selvityksessä yhdistys myöntää järjestäneensä Zhivaja Klassika -lausuntakilpailua paikallisesti helsinkiläisille lapsille ja nuorille, mutta kiistää saaneensa toimintaansa varten materiaalia tai varoja ulkopuolisilta toimijoilta. Yhdistys kiistää myös asettaneensa avustusvaroja pakotteiden alaisten toimijoiden saataville sekä lähettäneensä lapsia pakotteiden alaiselle Artek-leirille. Yhdistys on katkaissut yhteytensä Zhivaja Klassika -kilpailuun sen jälkeen, kun tiedot sen yhteyksistä Venäjän hallintoon tulivat ilmi. Forensiikkaraportti tukee yhdistyksen selvityksellä esittämiä tietoja.
Perusteita hylkäävälle avustuspäätökselle tai aiempien avustusten takaisiperinnälle ei ilmennyt.
Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry:n sääntöjen mukainen toiminta on lasten ja nuorten kulttuuriharrastusten – eritoten näyttämötaiteiden saralla – toteuttaminen, kieltenopetus, monikulttuuristen perheiden kotoutumisen edistäminen sekä yleinen vapaa-ajanvieton mahdollistaminen lapsille ja nuorille. Yhdistyksen toiminnan piirissä on yhteensä 317 alle 29-vuotiasta helsinkiläistä ja vuonna 2025 yhdistyksen toiminnassa syntyi noin 14 000 alle 29-vuotiaiden käyntikertaa, joista 20 oli digitaalisia käyntikertoja. Yhdistys toimii pääasiallisesti omassa toimitilassaan Myllypurossa, Kiviparintie 2:ssa.
Hakemus liitteineen on nuorisojaoston nähtävillä tiistaina 15.9.2026 klo 15.45–16.15 kokoustilan välittömässä läheisyydessä.
Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry haki 15 000 euron toiminta-avustusta 14.11.2025 saapuneella hakemuksella.
Avustukseen liittyvät päätökset
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178)
Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.
Valmistelussa on suoritettu lapsivaikutusten arviointi, jossa arvioidaan lapsen etua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lainsäädännön mukaisesti.
Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 28.04.2026 § 16
Päätös tullut nähtäväksi 18.09.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §