Liikenteenohjaussuunnitelma, ylijatketun jalkakäytävän merkitseminen, läntinen Helsinki
Oikaisuvaatimus ylijatkettujen jalkakäytävien merkitsemisestä ja muista pienistä liikenteen ohjausjärjestelyistä eteläisessä, läntisessä sekä keskisessä suurpiirissä
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päättää jättää tutkimatta päätöksestään 24.04.2026 § 92 tehdyn oikaisuvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö on päätöksellään 24.04.2026 § 92 päättänyt, että liikenteen ohjausjärjestelyt toteutetaan osoitetuissa risteyksissä eteläisessä, läntisessä ja keskisessä suurpiirissä päätöksen liitteenä olevan piirustuksen 8169 mukaisesti. Piirustuksen mukaisesti päätöksellä on muun ohella kielletty pysäyttäminen valikoitujen ylijatkettujen jalkakäytävien edessä, joissa pysäköinti ei nykyisin ole kiellettyä ja pysäköinti huonontaa oleellisesti näkyvyyttä jalkakäytävälle. Päätöksellä risteysten väistämisjärjestelyitä on päivitetty vastaamaan muuttuneen tieliikennelain vaatimuksia.
Oikaisuvaatimuksen keskeinen sisältö ja esitetyt vaatimukset
Tiedoksiannon osalta oikaisuvaatimuksessa todetaan, että yleistiedoksiannolla tiedoksi annettua päätöstä ei löydy yleistiedotteista. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että oikaisuvaatimusaika alkaa vasta, kun päätös suunnitelmasta on annettu tiedoksi. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa todetaan, että päätöksen tiedoksiannossa käytetty yleistiedoksianto ei ole riittävä, koska on normaalia kaupunkiympäristön toimintaa tiedottaa alueen asukkaita heidän lähialueensa uusista katu-, liikenne- ja pysäköintijärjestelyistä. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan tiedottaminen olisi kohdennettavissa niin, että asia tulee asukkaille tiedoksi.
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös tulee kumota siltä osin kun osoitteen Sipoonkatu 13 kohdalle on asetettu pysähtymiskieltomerkki päätöksen liitteenä olevan piirustuksen mukaisesti taikka muuttaa pysähtymiskieltomerkin paikkaa. Vaatimusta perustellaan sillä, että pysähtymiskieltomerkki on päätöksen mukaisessa sijainnissa tarpeeton, koska kyseisessä risteyksessä on oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan hyvä näkyvyys Aleksis Kiven kadulle. Mikäli merkin kuitenkin katsotaan olevan välttämätön, tulisi oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan pysähtymiskieltomerkin vaikutusalueen olla kahden pysäköintipaikan sijaan yhden pysäköintipaikan verran (5 metriä). Oikaisuvaatimuksessa tuodaan myös esille, että alueen muilla vastaavilla ylijatkettujen jalkakäytävien kaduilla ei ole vastaavaa pysähtymiskieltomerkkiä.
Oikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset
Tieliikennelain (729/2018) 193 §:n mukaisesti tieliikennelain nojalla annettuun päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Hallintolain (434/2003) 49 c §:n 1 momentin mukaan määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Pykälän 2 momentin mukaan, jos oikaisuvaatimusta ei ole tehty määräajassa, oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta.
Hallintolain 55 §:n mukaan tiedoksianto toimitetaan tavallisena tai todisteellisena tiedoksiantona taikka, jos sitä ei voida edellä tarkoitetuin tavoin toimittaa, yleistiedoksiantona. Yleistiedoksiantoa voidaan mainitun lainkohdan mukaan käyttää myös silloin, kun asiakirja on annettava tiedoksi yli kolmellekymmenelle tiedossa olevalle henkilölle tai kun henkilöiden lukumäärää ei tiedetä.
Hallintolain 62 §:n 1 momentin mukaan yleistiedoksiannossa asiakirja pidetään määrätyn ajan vastaanottajan nähtävillä viranomaisessa. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan asiakirjan nähtäville asettamisesta on ilmoitettava yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla ja tarpeen vaatiessa sellaisessa sanomalehdessä, josta vastaanottajan voidaan otaksua parhaiten saavan tiedon. Mainitun pykälän 3 momentin mukaan ilmoituksesta on käytävä ilmi, mitä asia koskee sekä maininta siitä, missä ja mihin ajankohtaan saakka asiakirja pidetään nähtävillä. Ilmoituksessa on lisäksi mainittava ajankohta, jona se on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla ja todettava, että tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kyseisestä julkaisemisajankohdasta.
Oikaisuvaatimuksen käsittely
Tässä tapauksessa oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, jota koskeva ilmoitus (liite 2) on julkaistu Helsingin kaupungin verkkosivuilla 28.4.2026. Päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, koska laajaa aluetta koskevan päätöksen tiedoksisaajien lukumäärää ei ole tarkasti tiedetty. Päätös ollut nähtävillä määrätyn ajan (tässä tapauksessa 4.6.2026 saakka) Helsingin kaupungin yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla sekä Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa (Työpajankatu 8, 00580 Helsinki). Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on näin ollen annettu tiedoksi laissa säädetyllä tavalla ja tiedoksiantotapana on voitu käyttää yleistiedoksiantoa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän katsotaan saaneen päätöksen tiedoksi seitsemäntenä päivänä yleistiedoksiannon ilmoituksen julkaisemisesta eli 5.5.2026. Oikaisuvaatimusaika (30 päivää) on päättynyt 4.6.2026, jolloin oikaisuvaatimus olisi tullut viimeistään tehdä. Oikaisuvaatimus on toimitettu Helsingin kaupungin kirjaamoon sähköisesti 12.8.2026 eli säädetyn määräajan jälkeen. Oikaisuvaatimus on siten tehty myöhässä eikä sitä voida tutkia hallintolain 49 c §:n 2 momentin nojalla.
Edellä esitetyin perustein oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelupäällikön päätöksestä 24.04.2026 § 92 jätetään tutkimatta.
Sovelletut oikeusohjeet
Tekstissä mainitut
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 6 §:n kohdan 1 mukaan liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä. Tieliikennelain 193 §:ssä viitataan oikaisuvaatimuksen osalta hallintolakiin. Hallintolain 49 d §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti sille viranomaiselle tai muulle julkista hallintotehtävää hoitavalle, joka on tehnyt päätöksen. Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö on päätöksen tehneenä viranhaltijana siten toimivaltainen tekemään päätöksen oikaisuvaatimusasiassa.
Päätös tullut nähtäväksi 24.09.2026
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.