Katusuunnitelma, Huopalahdentie välillä Ulvilantie - Vanha Viertotie, nro 32389/4-7, Länsi-ratikat

HEL 2026-005089
Asialla on uudempia käsittelyjä

Länsiratikat, Huopalahdentie, katusuunnitelma, Munkkiniemi, Haaga

7. / 460 §

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteinä 2, 3 ja 4 olevat Huopalahdentie välillä Ulvilantie−Vanha Viertotie katusuunnitelman suunnitelmapiirustukset nrot 32389/4-6.

Lisäksi lautakunta päätti hyväksyä Huopalahdentien alikulkukäytävän pääpiirustuksen nro 32389/401 (liite 5) sekä Kangaspellon alikulkukäytävän pääpiirustuksen nro 32389/9 (liite 6).

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päätti määrätä tämän päätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat projektipäällikkö Tuomas Lautaniemi ja liikenneinsinööri Jeroen Affolter. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Lähtökohdat ja tavoitteet

Vihdintien, Haagan liikenneympyrän sekä Huopalahdentien ympäristössä on suunniteltu maankäytön muutoksia, joiden yhteydessä kadut muuttuvat bulevardikaduiksi. Kaduille on suunniteltu uusi pikaraitiotie, jonka suunnittelu pohjautuu Kaupunginvaltuuston hyväksymään Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelmaan (20.1.2021).

Katusuunnitelma pohjautuu voimassa oleviin asemakaavoihin nro 12764 ja 12756 sekä asemakaavojen liitteinä oleviin liikennesuunnitelmiin 7247 ja 7224.

Nyt hyväksyttävien Huopalahdentien katusuunnitelmien kanssa on samanaikaisesti suunniteltu ja vuorovaikutettu Naantalinpuiston, Kangaspellon sekä Talin liikuntapuiston puistosuunnitelmat, jotka rajautuvat kyseisiin katuihin. Edellä mainitut puistosuunnitelmat tullaan päättämään erikseen maankäyttöjohtajan toimesta.

Suunnitelma

Huopalahdentie välillä Ulvilantie–Vanha Viertotie katusuunnitelman piirustus nro 32389/4-6 (2,3,4)

Huopalahdentie on kaupunkibulevardiksi suunniteltava pääkatu, jossa uusi raitiotielinja sijoittuu kadun keskelle. Raitiotien pintamateriaali on pääasiassa niittyä. Suunnittelualueella uusi raitiotiepysäkki toteutetaan Munkkivuoren ostoskeskuksen kohdalle. Raitiotiepysäkki toteutetaan keskilaituripysäkkinä, jolle tulee suojatieyhteyksien lisäksi uusi porrasyhteys alikulkukäytävästä. Lapinmäentien risteyksen pohjoispuolelle toteutetaan raitiotielle myös lisäkääntöraide, joka mahdollistaa Munkkivuoren pysäkin käytön päätepysäkkinä. Lisäkääntöraiteen yhteyteen toteutetaan katualueelle kuljettajien wc-rakennus.

Munkkivuoren ostoskeskuksen kohdalla oleva nykyinen alikulkukäytävä säilyy ja sitä levennetään itäreunalta. Nykyisen Talin kohdalla olevan Huopalahdentien alikulkukäytävän siltarakenteet säilytetään ja sen jatkoksi rakennetaan uusi Kangaspellon alikulkukäytävä pohjoisen suunnan ajoradoille sekä Kangaspellon raittisilta Huopalahdentien itäreunan jalankulku- ja pyöräväylille.

Lapinmäentien risteyksessä lisätään uusi lisäkaista Munkkivuoren puolelle Ulvilantien suunnasta. Huopalahdentieltä etelään Lapinmäentielle kääntyminen poistuu käytöstä.

Kadun molemmille reunoille toteutetaan jalkakäytävät ja pyörätiet, joiden leveys vaihtelee. Kadun itäreunalle toteutetaan pyöräliikenteen baanayhteys ja eroteltu jalkakäytävä.

Huopalahdentien muuttuvan katulinjauksen vuoksi joudutaan poistamaan olemassa olevaa puustoa. Talin liikuntapuiston kohdalla on Huopalahdentien ylittävä liito-oravien yhteystarve, jota parannetaan lisäämällä puita raitiotien ja ajoradan väliin, sekä ajoradan ja pyörätien väliin. Tarvittaessa voidaan käyttää väliaikaisia ja pysyviä liito-oravan hyppypylväitä/-puita.

Katusuunnitelmassa Huopalahdentien itäreunalla jalkakäytävä ja pyörätie sijoittuvat korttelien 30127 alueilla osin kiinteistöjen puolelle. Kiinteistön tonteilla on asemakaavassa varauduttu raitiotien aiheuttamaan kadun leventämiseen (vao-merkintä), lisäksi tuo varausalue ulottuu hieman tontille ajoliittymän kohdilla. Asiasta on neuvoteltu kiinteistöjen kanssa katusuunnitelman laatimisen yhteydessä ja kohteisiin laaditaan kaupungin ja kiinteistöjen väliset rasitesopimukset, joista päätökset kaupungin osalta tekee tonttipäällikkö.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro 32389/4-6 (liite 1). Koostepiirustus on liitteenä 7.

Vaikutukset

Katu on suunniteltu niin, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Katusuunnitelmassa ajorataleveydet kapenevat nykyisestään, joka tukee katujakson nykyistä nopeusrajoitusta paremmin. Jalankulku ja pyöräliikenteelle toteutetaan erotellut järjestelyt, joka selkeyttää kadulla liikkumista. Raitiotien toteuttamisen myötä kadun joukkoliikenteen palvelutaso paranee.

Liikennejärjestelyiden ja reittien parantaminen, suojateiden ylitysmatkojen lyheneminen sekä tilan selkeyttäminen mm. pintamateriaalien avulla parantavat myös kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä ja turvallista liikkumista kaikille liikkujille ja lapsivaikutuksia arvioitaessa myös lapsille.

Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus

Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, GlobalConnect Oy, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Oy. Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.

Katusuunnitelmaluonnokset ovat olleet sähköisesti esillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 15.4.−28.4.2026 välisen ajan. Suunnitelmaluonnosten esittelytilaisuus asukkaille pidettiin 15.4.2026 Munkkiniemen yhteiskoululla. Esillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen on tiedotettu alueen talouksiin postitetulla tiedotekirjeellä, kaupungin verkkosivuilla sekä Helsingin uutiset sanomalehdessä. Esillä olon aikaiset asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 8.

Katusuunnitelmaehdotukset ovat olleet sähköisesti nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 3.6.−16.6.2026 välisen ajan. Suunnitelmien nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, sekä muille osallisille yleistiedoksiantona. Lisäksi asiasta on ilmoitettu kaupungin verkkosivuilla.

Suunnitelmista ei ole jätetty muistutuksia.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelman rakennuskustannus on yhteensä noin 13 190 000 euroa, 336 euroa/m² (alv 0 %).

Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 66 000 euroa (alv 0 %). Ylläpitokustannukset ovat 19 500 euroa kalliimmat kuin nykyisin.

Rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2026 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 10 04 02 Länsiratikat liittyvät kadut ja liikenneväylät.

Sovelletut säännökset

Alueidenkäyttölaki 85 §, 62 §, 202 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 mom. kohdan 11 mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.

Kaupunkiympäristölautakunta 01.09.2026 § 436

Päätös tullut nähtäväksi 14.09.2026

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Yleistiedoksiantona toimitetun päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan ilmoituksen julkaisemisesta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Esittelijä

Nimi
Ville Lehmuskoski

Titteli
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Tuomas Lautaniemi

Titteli
Projektipäällikkö