Osallisuussuunnitelma 2026–2029, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan osallisuussuunnitelma vuosille 2026–2029

Päätösehdotus

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan osallisuussuunnitelman vuosille 2026–2029.

Esittelijän perustelut

Osallisuus- ja vuorovaikutuspäällikkö ********** ja erityissuunnittelija ********** ovat kutsuttuina asiantuntijoina.

Osallisuuden edistäminen Helsingin kaupungilla ja osallisuussuunnitelmien laadinta

Osallisuus on lakisääteinen oikeus ja sitä määritellään monessa eri laissa. Esimerkiksi kuntalaissa (410/2015) ja laissa hyvinvointialueista (611/2021) säädetään kuntalaisen mahdollisuudesta osallistua palveluja koskevaan päätöksentekoon niiden suunnittelu-, valmistelu-, päätös- ja toimeenpanovaiheessa.

Helsingin kaupunginhallitus päätti 13.11.2017 § 1047 osallisuus- ja vuorovaikutusmallista. Osallisuus- ja vuorovaikutusmalli muodostaa kaupunkitasoisen toimintamallin, jolla lisätään kaupunkilaisten, palvelujen käyttäjien, eri kumppaneiden ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia osallistua sekä vaikuttaa kaupungin palveluihin ja päätöksentekoon. Kaupungin toimialat laativat osana osallisuus- ja vuorovaikutusmallia toimialakohtaiset osallisuussuunnitelmat.

Helsinki josta voimme olla ylpeä -kaupunkistrategia korostaa sujuvaa arkea ja toimivia palveluja - eri elämänvaiheissa eri asioiden ja palveluiden merkitys korostuu. Kaupunki toimii sitoutuneesti eri alueiden eriytymistä ja asukkaiden eriarvoistumista vastaan. Tavoitteiden saavuttamiseksi on olennaista tavoittaa eri-ikäisiä ja -taustaisia helsinkiläisiä. Lisäksi strategia korostaa asukkaiden oman toimijuuden vahvistamista ja yhteistyötä kolmannen sektorin ja yritysten kanssa.

Toimialojen osallisuussuunnitelmat pohjautuvat kaupunkistrategiaan sekä hallintosäännön osallisuuden periaatteisiin. Osallisuussuunnitelmien painopisteiden, tavoitteiden ja toimenpiteiden laadinnassa on hyödynnetty osallisuus- ja vuorovaikutusmallin päivittämisessä tuotettua laajaa tietopohjaa. Tietoa on kerätty esimerkiksi erilaisilla kyselyillä ja työpajoilla, joihin on osallistunut kaupunkilaisia, järjestöjä, yrityksiä, toimialojen ja kanslian henkilöstöä sekä vaikuttamistoimielimet ja neuvottelukunnat.

Työskentelyn myötä on muodostettu kaupunkiyhteiset osallisuuden painopisteet, jotka nojautuvat vahvasti kaupunkistrategiaan, sitä täydentäviin ohjelmiin ja suunnitelmiin sekä tiedonkeruussa esille nousseisiin teemoihin. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla osallisuustyötä ohjaa kaupunkistrategian lisäksi myös palvelustrategia. Jokainen toimiala on laatinut tarkemmat tavoitteet sekä toimenpiteet painopisteiden toteuttamiseksi (liite 1) Lisäksi kaupunkiyhteisen työskentelyn myötä painopisteille on laadittu kaupunkiyhteiset toimenpiteet, joita toteutetaan toimialojen yhteistyönä.

Osallisuuden painopisteet vuosille 2026–2029 ovat:

  • yhdenvertaisuuden ja moniäänisyyden edistäminen osallisuuden keinoin
  • paikallisen vaikuttamisen ja alueellisen osallisuuden vahvistaminen
  • sujuvat palvelut ja hyvä asiakaskokemus osallisuuden keinoin.

Toimialan osallisuussuunnitelmassa (liite 1) määritellään osallisuuden painopisteet ja tavoitteet sekä toimenpiteet tavoitteiden edistämiseksi. Osallisuussuunnitelman toimenpiteet on työstetty yhdessä toimialan palvelukokonaisuuksien kanssa, jotta ne vastaavat palvelujen asiakas- ja kehittämistarpeisiin. Järjestöjen kanssa on käsitelty järjestöyhteistyötä koskevat toimenpiteet. Suunnitelmaan on kirjattu yritysyhteistyön keskeiset osallisuuden toimenpiteet. Lisäksi toimiala edistää kaupunkiyhteisiä toimenpiteitä yhdessä muiden toimialojen ja kanslian kanssa.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan osallisuussuunnitelman painopisteiden tavoitteet ovat:

1) Yhdenvertaisuuden ja moniäänisyyden edistäminen osallisuuden keinoin:

  • edistämme lasten ja nuorten osallisuutta
  • edistämme heikommassa asemassa olevien asukkaiden osallisuutta
  • vähennämme osallisuuden esteitä

Tätä painopistettä ja sen tavoitteita edistetään esimerkiksi kehittämällä toimialalle sopivia lasten ja nuorten osallistamisen tapoja sekä kokeilemalla uusia vuorovaikutuskeinoja vaikeasti tavoitettavien asukasryhmien parissa.

2) Paikallisen vaikuttamisen ja alueellisen osallisuuden vahvistaminen:

  • vahvistamme asukkaiden ja paikallisen yhteisön äänen kuulumista alueiden kehityksessä
  • toimimme luotettavana ja aktiivisuutta tukevana kumppanina.

Tätä painopistettä ja sen tavoitteita edistetään esimerkiksi kehittämällä asukasiltojen ja asiakasraatien toimintaa sekä hyödyntämällä monimuotoisia yhteisöjä heikommassa asemassa olevien asukkaiden tavoittamisessa ja kuulemisessa.

3) Sujuvat palvelut ja hyvä asiakaskokemus osallisuuden keinoin:

  • vahvistamme osallistumisen vaikuttavuutta
  • edistämme asiakaslähtöisyyttä ja tiedolla johtamista
  • edistämme asiakaslähtöistä palvelukulttuuria.

Tätä painopistettä ja sen tavoitteita edistetään esimerkiksi parantamalla asiakaskokemustiedon hyödyntämistä ja vaikuttavuutta. Lisäksi ylläpidetään ja kehitetään vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaa ja vahvistetaan henkilöstön osaamista asiakaspalautteiden käsittelyn hyvistä käytännöistä.

Osallisuussuunnitelman toimeenpano ja arviointi vuosina 2026–2029

Helsingin kaupungin hallintosäännön 9 luvun mukaan pormestari sekä apulaispormestari toimialallaan vastaavat kuntalaisten osallisuuden ja vuorovaikutuksen toteutumisesta. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja ja palvelukokonaisuuksien johtajat vastaavat osaltaan osallisuuden johtamisesta.

Osallisuussuunnitelman toimeenpano alkaa syksyllä 2026. Toimenpiteitä toteutetaan yhdessä palvelujen ja muiden sidosryhmien kanssa. Suunnitelmaa päivitetään vuosittain ja sovitut toimenpiteet liitetään vuosittaisiin toimintasuunnitelmiin. Lautakuntakäsittelyyn tuodaan suunnitelman loppuraportti strategiakauden päättyessä. Lisäksi on mahdollista tuoda käsittelyyn myös väliarviointi.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Osallisuus on yksi keskeinen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä tekijä. On tärkeää, että ihminen kokee osallisuutta omassa elämässään ja hänellä on mahdollisuus elää omannäköistä elämää. Osallisuus yhteisöissä ja vaikuttamisen prosesseissa tarkoittaa mahdollisuutta kuulua itselle tärkeisiin ryhmiin ja yhteisöihin sekä saada tukea vaikuttamiseen. Osallisuuden kautta pyritään myös parantamaan väestöryhmien välistä ymmärrystä, yhdenvertaisuutta ja palvelujen laatua sekä aktivoimaan heikoimmassa asemassa olevia osallistumaan.

Esittelijä

Nimi
Juha Jolkkonen

Titteli
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Anna-Kaisa Tukiala

Titteli
Osallisuus- ja vuorovaikutuspäällikkö