Avustuksen myöntäminen, liikunnan toiminta-avustukset 2026, liikuntapalvelukokonaisuus, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-005980
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

Toiminta- ja tilankäyttöavustusten myöntäminen vuodelle 2026

Päätösehdotus

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto myöntää Pallokerho-35 r.y.:lle 21 868 euroa toiminta-avustusta ja 34 533 euroa tilankäyttöavustusta.

Ohjeita avustuksen saajalle

Tämän päätöksen lisäksi yhdistyksen tulee noudattaa liikunnan avustusten hakuohjetta, Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita, Helsingin kaupungin järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita, voimassa olevaa lainsäädäntöä, yhdistysten hyvä hallintotapa -suositusta, Reilu peli – Urheiluyhteisön eettiset periaatteet -asiakirjaa sekä muita liikuntapalveluiden antamia ohjeita ja määräyksiä (liikuntajaosto 30.10.2025, § 21). Jos ohjeita ei noudateta, avustus voidaan periä takaisin.

Avustukset maksetaan päätöksenteon jälkeen. Jos avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kaupungin perimiskelpoinen saatava kuitataan myönnetystä avustuksesta.

Avustukset saa käyttää yhdistyksen yleishyödyllisen liikuntatoiminnan kustannuksiin. Hinnastonmuutoksen siirtymäavustuksen, toiminta-avustuksen ja tilankäyttöavustuksen yhteenlaskettu osuus näistä kustannuksista vuonna 2026 voi olla enintään 80 %. Hyväksyttäviä kustannuksia eivät ole lainojen lyhennykset, korot, poistot, arvonalennukset, varaukset tai muut laskennalliset erät, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin.

Avustusvaroja ei saa asettaa sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksen saajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Avustuksen käyttö tulee selvittää 31.8.2027 mennessä. Liikuntapalvelut tiedottaa avustuksen saajia selvittämistavasta myöhemmin.

Esittelijän perustelut

Liikuntajaosto päätti 30.10.2025, § 21 liikunnan avustusten myöntämisen periaatteista vuodelle 2026. Toiminta-avustusta myönnetään helsinkiläisille liikuntaseuroille liikuntatoiminnan järjestämiseksi. Tilankäyttöavustusta myönnetään helsinkiläisille liikuntaseuroille säännöllisen ohjatun liikuntatoiminnan tilankäyttökustannuksiin Helsingin kaupungin koulujen liikuntasaleissa sekä muissa kuin Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden liikuntatiloissa pääkaupunkiseudulla. Liikuntajaosto päivitti 27.1.2026, § 2 myöntämisperiaatteita niin, ettei kaupungin koulutilojen käytön perusteella myönnetä tilankäyttöavustusta 1.6.2026 alkaen.

Liikuntajaosto päätti 28.4.2026, § 12 ja § 13 siirtää päätöksenteon Helsingin Luistinklubi ry, Helsingfors Skridskoklubb rf / Helsingfors Skridskoklubb rf, Helsingin Luistinklubi ry:n ja Pallokerho-35 r.y.:n toiminta- ja tilankäyttöavustuksista myöhemmäksi. Näille yhdistyksille oli lähetetty selvityspyynnöt kaupungin aiemmin myöntämien avustusten ehtojen täyttymisestä. Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeiden (kaupunginhallitus 7.4.2025, § 222) mukaan avustuksen myöntämisen ja maksamisen edellytyksenä on, että kaupungin hakijalle myöntämissä avustuksissa tai muussa toiminnassa ei ole ilmennyt epäselvyyksiä tai väärinkäytöksiä.

Pallokerho-35 r.y. toimitti vastauksen selvityspyyntöön 11.5.2026. Selvityksen perusteella ei ole syytä epäillä seuran rikkoneen liikunnan avustusten ehtoja. Tällöin seuralle voidaan myöntää toiminta- ja tilankäyttöavustukset vuodelle 2026.

Esitettävät avustusten määrät perustuvat käytössä olleiden määrärahojen jakamiseen avustuksia hakeneille seuroille kriteerien mukaisin perustein. Liikuntajaosto ositti 27.1.2026, § 4 tilankäyttöavustuksiin 5 371 000 euroa ja toiminta-avustuksiin ja muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksiin yhteensä 2 187 000 euroa, josta enintään 150 000 euroa muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksiin.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Avustustoimintaa koskevat päätökset

Avustuksista päätettäessä noudatetaan liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 30.10.2025, § 21) lisäksi Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita ja järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita (kaupunginhallitus 7.4.2025, § 222) sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178). Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47).

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön (17 luku, § 1) mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo avustusperiaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta, hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta, sekä valvoo avustusten käyttöä (hallintosääntö, 17 luku, § 3).

Esittelijä

Nimi
Tuuli Salospohja

Titteli
Palvelun päällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Miika Kyllönen

Titteli
Kumppanuuspäällikkö