Sopimuksen tarkistaminen, lähikouluna toimivat Helsingin yliopiston harjoittelukoulut

HEL 2026-006545
Asialla on uudempia käsittelyjä

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös lähikouluna toimivien Helsingin yliopiston harjoittelukoulujen sopimuksen tarkistamisesta

9. / 157 §

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että kaupunki tekee uuden sopimuksen Helsingin yliopiston kanssa liitteenä olevan sopimustekstin mukaisesti niin, että sopimusta sovelletaan 1.8.2026 alkaen ja, että sopimuksen allekirjoittaa kaupungin puolesta perusopetusjohtaja. Perusopetusjohtajalla on oikeus tehdä sopimukseen merkitykseltään vähäisiä tarkennuksia ja korjauksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sopimuksen tarkistamismenettelyn taustaa

Vuoden 2024 elokuussa voimaan tulleen sopimuksen tarkistaminen on nähty tarkoituksenmukaiseksi mm. kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain sekä perusopetuslain muutosten vuoksi. Muutokset tulivat voimaan 1.8.2025.

Edellä todetun johdosta kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja Helsingin yliopiston harjoittelukoulujen edustajan välillä on neuvoteltu Helsingin kaupungin ja yksityisen opetuksen järjestäjän välisen sopimuksen tarkistamisesta perusopetusjohtajan johdolla. Neuvottelujen osapuolilla on ollut yhteneväinen käsitys sopimusten tarkistamisesta.

Helsingin yliopistolta on vielä tämän jälkeen pyydetty asiasta lausunto ja se on omalta osaltaan hyväksynyt uuden sopimuksen.

Yliopiston harjoittelukoulu lähikouluna

Yliopistolain 88 §:n mukaan yliopistoon, jossa järjestetään opettajankoulutusta, kuuluu opetusharjoittelua ja opettajankoulutuksen kehittämistä varten tarpeellinen määrä harjoittelukouluja, joissa voidaan järjestää perusopetusta ja esiopetusta sekä lukiokoulutusta.

Helsingin normaalilyseo ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ovat Helsingin yliopiston ylläpitämiä harjoittelukouluja Helsingissä. Koulut toimivat oppivelvollisuusikäisille perusopetuslain 6 §:n 2 momentin mukaisina lähikouluina.

Sopimuksella kaupunki hankkii tietyt perusopetuslaissa tarkoitetut palvelut opetuksen järjestäjältä ja sopii näistä palveluista mahdollisesti maksettavista korvauksista.

Sopimuksen tarkistamisen keskeisimmät kohdat

Koska Helsingin yliopiston harjoittelukoulut toimivat osana kaupungin kouluverkkoa, pitää harjoittelukoulujen sopimusta tarkastella osana kokonaisuutta.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 35 pykälän mukaan yliopistolain mukaisen harjoittelukoulun kotikuntakorvauksen prosenttiosuus on 94 prosenttia. Sitä ei ole korotettu 100 prosenttiin kuten yksityisten opetuksen järjestäjien kotikuntakorvaus. Siksi korvauksien tarkistaminen on tarkoituksenmukaista.

Edelleen perusopetuksen oppimisen tuen uudistamisen myötä perusopetuslain 4 a luvun mukaisesti yliopiston harjoittelukoululla on velvollisuus järjestää oppilailleen perusopetuslain 20 b §:n mukaisia ryhmäkohtaisia tukimuotoja sekä 31 §:n 1 momentin mukaisia palveluita ja apuvälineitä, jollei järjestämisluvassa toisin määrätä.

Sopimuksen perusteella opetuksen järjestäjä järjestäisi myös 20 c §:n mukaisia oppilaskohtaisia tukitoimia ja tarvittaessa päättäisi perusopetuslain 20 h §:n mukaisesti perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamisesta.

Sopimuksessa sovitaan lisäksi, että perusopetuslain 20 i §:n mukaisen opetuksen oppilaalle, jolla on vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite, ja joka kykenee opiskelemaan perusopetuksen ryhmässä tai lähikoulun erityisluokassa, opetuksen järjestää harjoittelukoulu. Muussa tapauksessa opetuksen järjestää Helsingin kaupunki.

Lisäksi sopimukseen on tehty teknistä termeihin liittyvää tarkistamista.

Kuten voimassa olevassakin sopimuksessa tarkoituksena on turvata Helsingissä asuvalle oppilaalle mahdollisuus saada laadukasta perusopetusta ylläpitäjästä riippumatta.

Lainsäädännöllistä taustaa

Kaupungilla on perusopetuslain (628/1998) 4 §:n mukaan kokonaisvastuu perusopetuksen järjestämisestä alueellaan. Kaupunki on velvollinen järjestämään perusopetusta kaikille kaupungin alueella asuville oppivelvollisuusikäisille.

Perusopetuslain 6 §:n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Kunta päättää, missä muodossa ja mitä menettelyjä noudattaen opetuksen järjestämispaikka määrätään.

Edelleen perusopetuslain 6 §:n mukaan kunnan tulee niin sanotun lähikouluperiaatteen mukaan osoittaa oppivelvolliselle koulu, jossa annetaan perusopetusta sellaisella oppilaan omalla kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Koulunkäyntiin liittyvä kunnan velvollisuus järjestää opetus luo oppilaalle oikeuden päästä tiettyyn kouluun, ns. lähikouluun. Tästä poikkeavasti oppilas voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kouluun, mutta tämä tapahtuu aina oppivelvollisen huoltajan hakemuksella.

Kuten edellä on todettu, yliopistolain 88 §:n mukaan yliopistoon, jossa järjestetään opettajankoulutusta, kuuluu opetusharjoittelua ja opettajankoulutuksen kehittämistä varten tarpeellinen määrä harjoittelukouluja, joissa voidaan järjestää perusopetusta ja esiopetusta sekä lukiokoulutusta.

Toimivalta

Hallintosäännön 4 luvun 5 §:n mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta huolehtii kaupungin perusopetuksesta. Hallintosäännön 15 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää koulun perustamisesta tai lakkauttamisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 12.05.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

Nimi
Ville Raatikainen

Titteli
Perusopetusjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Anu Kangaste

Titteli
Johtava juristi

Liitteet (pdf)

1. Yliopiston harjoittelukoulujen sopimusluonnos
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Helsingin yliopiston lausunto
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.