Viranhaltijan siirtäminen, perusopetuksen apulaisrehtori, Myllypuron peruskoulu, lukion lehtori, Vuosaaren lukio

HEL 2026-007073
Asialla on uudempia käsittelyjä

Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkaan

§ 43

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti siirtää Myllypuron peruskouluun sijoitettuun apulaisrehtorin virkaan (virka 000167) otetun ********** Vuosaaren lukioon sijoitettuun lehtorin virkaan (virka 004103) 1.8.2026 alkaen toistaiseksi.

Päätöksen perustelut

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (2003/304) 24 §:n mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa. Viranhaltijalle on ennen siirtämistä varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Lukion lehtorin viran kelpoisuusehdot ja kielitaitovaatimus määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan.

Viranhaltija on otettu toistaiseksi voimassa olevaan apulaisrehtorin virkaan 1.8.2016. Hän on työskennellyt Vuosaaren lukiossa aineenopettajan tehtävissä 1.8.2024 alkaen. Siirtäminen lukion lehtorin virkaan perustuu henkilön omaan pyyntöön. Viranhaltijaa on kuultu asiassa 23.4.2026 ja hän on kuulemistilaisuudessa ilmaissut tahtonsa ja suostumuksensa siirtoon. Viranhaltija täyttää lukion lehtorin viran kelpoisuusvaatimukset ja virkasuhdetta voidaan pitää hänelle sopivana eikä hänen asemansa toistaiseksi otettuna viranhaltijana siirtämisen myötä muutu.

Toimivalta

Toimialajohtajan tekemän delegointipäätöksen (14.4.2025, § 45) mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen palvelukokonaisuudesta toiseen päättää toimialajohtaja.

Päätös tullut nähtäväksi 29.04.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Satu Järvenkallas

Titteli
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Lisätietojen antaja