Valtuustoaloite, paluu keltavihreisiin raitiovaunuihin ja metron oranssin säilyttäminen

HEL 2026-007765
Asialla on uudempia käsittelyjä

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Anni Sinnemäen ym. aloitteesta koskien paluuta keltavihreisiin raitiovaunuihin ja metron oranssin säilyttämistä

16. / 469 §

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Aloitteessa esitetään, että Helsingin kaupunki ryhtyy tarvittaviin omistajaohjauksen toimiin suhteessa HSL:ään, jotta HSL palaa kantakaupungissa liikennöivien ratikoiden värityksessä perinteiseen helsinkiläiseen keltavihreään brändiväritykseen ja että HSL luopuu suunnitelmasta muuttaa metrojunien väritystä pois oranssista, joka on ollut tunnusomaista Helsingin ja nykyään myös Espoon metrolle sen toiminnan alusta lähtien.

Raitiovaunujen ja metrojen tilaajaväritys on HSL:n toimivallassa oleva asia.

HSL:n hallitus on käsitellyt kokouksissaan 26.5. ja 10.6.2026 selvitystä HSL:n liikennekaluston tilaajavärityksestä ja raitiovaunujen värityksestä. HSL korostaa perinteiden ohella myös joukkoliikennejärjestelmän yhtenäisen seudullisen identiteetin näkymisen tärkeyttä joukkoliikennevälineiden värityksessä, mutta on valmis tiiviiseen vuoropuheluun omistajakuntien kanssa.

Pelkästään kantakaupungin sisällä kulkevien uusien hankittavien raitiovaunujen tarkkaa tulevaa ilmettä ei ole vielä määritelty. Nykyiset Helsingin keltavihreät raitiovaunut säilyvät liikenteessä joka tapauksessa pitkälle 2030-luvun puolelle. Metron uusien M400-junien vaunuhankintakilpailutus on käynnissä. Päätös metron värityksestä tehdään vuoden 2028 aikana.

Kaupunkiympäristölautakunta piti tärkeänä raitiovaunujen perinteisen keltavihreän värityksen näkymistä Helsingin kantakaupungin katukuvassa ja metrojärjestelmän kokonaisuutena suunnitellun oranssin ilmeen säilymistä.

Lautakunta totesi, että kaupunki on valmis osallistumaan HSL:n johdolla käytävään vuoropuheluun raitiovaunujen ja metrojen värityksestä. Kaupungin tavoitteena on päästä yhteiseen näkemykseen perinteitä kunnioittavasta ja samalla seudullisen joukkoliikennejärjestelmän yhtenäistä ilmettä kantavasta värityksestä erityisesti kantakaupungin raitioliikenteessä ja metroliikenteessä.

Kaupunkiympäristölautakunta piti tärkeänä raitiovaunujen perinteisen keltavihreän värityksen näkymistä Helsingin kantakaupungin katukuvassa ja metrojärjestelmän kokonaisuutena suunnitellun oranssin ilmeen säilymistä. Helsinki on HSL:n suurin omistaja ja lautakunta edellytti, että kaupungin omistajaohjauksen toimet asiassa on määrätietoisia.

Lautakunta totesi, että kaupunki on valmis osallistumaan HSL:n johdolla käytävään vuoropuheluun raitiovaunujen ja metrojen värityksestä. Kaupungin tavoitteena on päästä yhteiseen näkemykseen perinteitä kunnioittavasta ja samalla seudullisen joukkoliikennejärjestelmän yhtenäisen ilmeen tunnistavasta värityksestä erityisesti kantakaupungin raitioliikenteessä ja metroliikenteessä.

Käsittely

Vastaehdotus: Lisätään lausuntoehdotukseen:
Johanna Laisaari: "Kaupunkiympäristölautakunta pitää tärkeänä raitiovaunujen perinteisen keltavihreän värityksen näkymistä Helsingin kantakaupungin katukuvassa ja metrojärjestelmän kokonaisuutena suunnitellun oranssin ilmeen säilymistä. Helsinki on HSL:n suurin omistaja ja lautakunta edellyttää, että kaupungin omistajaohjauksen toimet asiassa on määrätietoisia.

Lautakunta toteaa, että kaupunki on valmis osallistumaan HSL:n johdolla käytävään vuoropuheluun raitiovaunujen ja metrojen värityksestä. Kaupungin tavoitteena on päästä yhteiseen näkemykseen perinteitä kunnioittavasta ja samalla seudullisen joukkoliikennejärjestelmän yhtenäisen ilmeen tunnistavasta värityksestä erityisesti kantakaupungin raitioliikenteessä ja metroliikenteessä."

Kannattaja: Matias Pajula

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Johanna Laisaaren vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Aloitteessa esitetään, että Helsingin kaupunki ryhtyy tarvittaviin omistajaohjauksen toimiin suhteessa HSL:ään, jotta HSL palaa kantakaupungissa liikennöivien ratikoiden värityksessä perinteiseen helsinkiläiseen keltavihreään brändiväritykseen ja että HSL luopuu suunnitelmasta muuttaa metrojunien väritystä pois oranssista, joka on ollut tunnusomaista Helsingin ja nykyään myös Espoon metrolle sen toiminnan alusta lähtien.

Raitiovaunujen ja metrojen tilaajaväritys on HSL:n toimivallassa oleva asia.

HSL:n hallitus on käsitellyt kokouksissaan 26.5. ja 10.6.2026 selvitystä HSL:n liikennekaluston tilaajavärityksestä ja raitiovaunujen värityksestä. HSL korostaa perinteiden ohella myös joukkoliikennejärjestelmän yhtenäisen seudullisen identiteetin näkymisen tärkeyttä joukkoliikennevälineiden värityksessä, mutta on valmis tiiviiseen vuoropuheluun omistajakuntien kanssa.

Pelkästään kantakaupungin sisällä kulkevien uusien hankittavien raitiovaunujen tarkkaa tulevaa ilmettä ei ole vielä määritelty. Nykyiset Helsingin keltavihreät raitiovaunut säilyvät liikenteessä joka tapauksessa pitkälle 2030-luvun puolelle. Metron uusien M400-junien vaunuhankintakilpailutus on käynnissä. Päätös metron värityksestä tehdään vuoden 2028 aikana.

Kaupunkiympäristölautakunta pitää tärkeänä raitiovaunujen perinteisen keltavihreän värityksen näkymistä Helsingin kantakaupungin katukuvassa ja metrojärjestelmän kokonaisuutena suunnitellun oranssin ilmeen säilymistä.

Lautakunta toteaa, että kaupunki on valmis osallistumaan HSL:n johdolla käytävään vuoropuheluun raitiovaunujen ja metrojen värityksestä. Kaupungin tavoitteena on päästä yhteiseen näkemykseen perinteitä kunnioittavasta ja samalla seudullisen joukkoliikennejärjestelmän yhtenäistä ilmettä kantavasta värityksestä erityisesti kantakaupungin raitioliikenteessä ja metroliikenteessä.

Valtuutettu Anni Sinnemäki ja 50 muuta valtuutettua ovat tehneet kaupunginvaltuuston kokouksessa 6.5.2026 valtuustoaloitteen koskien paluuta keltavihreisiin raitiovaunuihin ja metron oranssin säilyttämisestä.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 9.9.2026 mennessä. Lausuntoa on pyydetty myös HSL:ltä.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen vastattavaksi jää myös aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Saman pykälän 5 momentin mukaan kaupunginhallitus voi 2 momentissa määrätystä poiketen päättää, että aloite jää kaupunginhallituksen vastattavaksi.

Kaupunkiympäristölautakunta 01.09.2026 § 445

Päätös tullut nähtäväksi 14.09.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Ville Lehmuskoski

Titteli
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Niko Setälä

Titteli
Tiimipäällikkö