Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminta ja maksukompensaatiot 2026-2027, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2026-008333
Asialla on uudempia käsittelyjä

Natural Voices maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2026–2027

§ 87

Päätös

Talous- ja suunnittelujohtaja päätti tarkistaa 10.06.2026 (§ 65) tehtyä päätöstä siten, että Natural Voicesin perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2026 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2026–2027 on 74 649 euroa.

Natural Voicesille on elokuussa 2026 maksettu 21 947 euroa.

Samalla talous- ja suunnittelujohtaja päätti, että Natural Voices maksetaan jäljellä oleva 52 702 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2026–2027 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2026: 17 567 euroa    
Tammikuu 2027: 17 567 euroa
Maaliskuu 2027: 17 568 euroa
 

Päätöksen perustelut

Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan oppilasmäärien laskentapäivän 20.9.2026 mukaisesti. Oppilasmäärän muutoksen vuoksi avustussumma pienenee 13 140 euroa.

 

Natural Voicesin oppilasmäärä 20.9.2026 tarkistuksen jälkeen on 35, joka on 10 laskennallista oppilasta aikaisemmin arvioitua vähemmän.

Natural Voices on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

 

Toimivalta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 26.5.2026 (§ 199) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2026–2027. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 4.2.2025 (§ 23) valtuuttaa talous- ja suunnittelujohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä. 

Päätös tullut nähtäväksi 08.10.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Tero Vuontisjärvi

Titteli
Talous- ja suunnittelujohtaja

Lisätietojen antajat

Nimi
Elina Kauppinen

Titteli
Erityissuunnittelija

Nimi
Emmi Halmirinne

Titteli
Taloussuunnittelija