Vahingonkorvaus, esinevahinko

HEL 2026-010202
Asialla on uudempia käsittelyjä

Vahingonkorvausvaatimus vahingoittuneesta omaisuudesta

§ 29

Päätös

Hallintopäällikkö päätti hyväksyä ********** (myöhemmin hakija) vahingonkorvausvaatimuksen, joka on liittynyt hakijan lapsen päiväkodissa vahingoittuneisiin vaatekappaleisiin. Hallintopäällikkö päätti myöntää hakijalle yhteensä 45,00 euron suuruisen korvauksen. Enemmiltä osin hallintopäällikkö päätti hylätä korvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakemus

Hakija on esittänyt 10.6.2026 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneessa vahingonkorvausvaatimuksessa 60,00 euron suuruisen korvausvaatimuksen hakijan lapsen päiväkodissa vahingoittuneista vaatekappaleista.

Hakija kertoo hakemuksessaan 4.5.2026 päiväkodissa sattuneesta tilanteesta. Hakijan mukaan päiväkodissa oli maalailtu. Päiväkotipäivän jälkeen hakijan lapsen takki ja neulepaita olivat olleet maalitahroissa. Hakija kertoo yrittäneensä pestä vaatteet, mutta maalitahrat eivät olleet lähteneet pois. Hakijan mukaan päiväkodin henkilökunta on vahvistanut maalailun yhteydessä tapahtuneen tilanteen.

Hakija on toimittanut hakemuksensa yhteydessä liitteenä kuvat vahingoittuneista vaatekappaleista. Hakija ei ole toimittanut hakemuksensa liitteenä kuitteja vaatekappaleiden alkuperäisistä hankinta-ajankohdista tai hankintahinnoista. 

Asian selvittäminen ja ratkaisu

Päiväkodin johtaja on antanut 23.6.2026 selvityksensä asiasta. Päiväkodin johtaja on vahvistanut hakemuksessa kerrotun vahinkotapahtuman. 

Päiväkodin johtaja kertoo selvityksessään, että lapset ovat viettäneet ulkona maalaushetkeä aikuisten valvonnassa. Päiväkodin johtaja kertoo, että päiväkodilla oli käytössään maaleja, joiden vedenkestävyydestä ei ollut tietoa. Selvityksessä kerrotaan, että päiväkodissa ei ollut tapahtumahetkellä tiedossa, että maalit eivät sovellu lasten maalauskäyttöön tahraantumisvaaran vuoksi. Selvityksessä todetaan, että maalit oli hankittu sopimustoimittajalta, mutta päiväkodissa olisi tullut tarkistaa maalit ennen niiden käyttöä kyseiseen tarkoitukseen. Virhe huomattiin vasta sen jälkeen, kun tahrat vaatteissa oli havaittu. Selvityksessä vahvistetaan, että kyseiset maalit on sittemmin poistettu kokonaan käytöstä. Selvityksessä edelleen kerrotaan, että henkilöstömitoitus on ollut tapahtumahetkellä lainmukainen, eikä valvonnassa ole ollut puutteita.

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii lähtökohtaisesti vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi. Vahingonkorvauslain (412/1974) 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Saman lain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Saman pykälän 2 momentin mukaan työnantajan vastuu koskee myös julkisyhteisöä, kun vahinko on aiheutunut sellaisen yhteisön työntekijän tai yhteisöön virkasuhteessa tai siihen verrattavissa palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. 

Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintahintaa ei korvata, kun esine on käytetty.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintahintaa ei korvata, kun esine on käytetty. 

Hakijalle on 23.6.2026 lähetetty sähköpostitse hakemuksen täydennyspyyntö. Hakija on vastannut täydennyspyyntöön sähköpostitse 23.6.2026. Hakijalta pyydettiin 23.6.2026 lähetetyn täydennyspyynnön yhteydessä tositteita vahingoittuneen omaisuuden hankintahinnoista. Hakija ei toimittanut täydennyspyynnössään kyseisiä tarkkoja tositteita. 

Hakija on kuitenkin esittänyt täydennyspyynnön yhteydessä luotettavaa selvitystä vahingoittuneen takin ja neulepaidan merkistä ja mallista sekä suuntaa antavaa tietoa omaisuuden hankintahinnoista. Hakija ilmoittaa, että kyseinen vahingoittunut takki on ollut Polarn O. Pyret -merkkinen vedenpitävä kuoritakki, jonka hinta uutena on noin á 99,90 euroa. Edelleen hakija ilmoittaa neulepaidan olevan Bogi Eliel2 -merkkinen neulepaita, jonka hinta uutena on noin á 39,90 euroa. Hakija ilmoittaa ostaneensa kyseiset vaatekappaleet käytettynä ja on esittänyt täydennyspyynnössään suuntaa antavat arviot vaatekappaleista maksetuista hinnoista. Koska hakija ei kuitenkaan ole toimittanut tietoa vaatekappaleiden tarkoista hankintahinnoista, on vahingon määrä arvioitu toimitettujen tietojen perusteella. Hakija on ilmoittanut hakemuksessaan arvion vaatekappaleiden alkuperäisistä hankinta-ajankohdista.

Hallintopäällikön näkemyksen mukaan vahingonkorvausvaatimuksessa kuvattu tilanne on aiheutunut päiväkodin virheellisestä toiminnasta, kun päiväkodissa on ollut käytössä kyseiseen käyttötarkoitukseen sopimattomat maalit, jonka seurauksena hakijan lapsen vaatteet ovat tahriutuneet. Vahingonkorvauslain edellä esitetyt edellytykset täyttyvät ja Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala korvaa aiheutuneet esinevahingot ns. isännän vastuun perusteella.

Saadun selvityksen perusteella hallintopäällikkö katsoo, että vaatekappaleiden yhteenlaskettu hankintahinta on ollut noin 85,00 euroa. Edelleen arviossa on huomioitu vaatekappaleiden tavanomainen kuluminen ja käyttöikä. Saadun selvityksen valossa kärsityn vahingon määräksi kesäkuussa 2026 arvioidaan 45,00 euroa. Enemmiltä osin vahingonkorvausvaatimus hylätään.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14. luku koskee toimialojen johtavien viranhaltijoiden yleistä toimivaltaa. 14 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialajohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää vahingonkorvauksesta silloin, kun kaupunki on toimialaa koskevissa asioissa korvausvelvollinen, taikka vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi. 

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja on 9.4.2025 (§ 43) päätöksellään delegoinut asiaan liittyvää toimivaltaa hallintopäällikölle. Päätöksen mukaan hallintopäällikkö päättää vahingonkorvauksesta Stadin ammatti- ja aikuisopisto pois lukien silloin, kun kaupunki on toimialaa koskevissa asioissa korvausvelvollinen, taikka vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi ja haettava määrä on enintään 5000 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 03.09.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Marko Enberg

Titteli
Hallintopäällikkö

Lisätietojen antaja