Hankesuunnitelma, kirjastopalveluiden logistiikkakeskuksen väistötila, vuokrahanke, Hiomotie 32, kaupunkiympäristön toimiala
Kirjastoverkkopalveluiden logistiikkakeskuksen väistötilojen vuokrahankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti vuokrata liitteenä olevan 5.8.2026 päivätyn hankesuunnitelman mukaiset noin 2 652 htm² laajuiset tilat Selena Kiinteistöt Ky:ltä kirjastoverkkopalveluiden käyttöön siten, että pääomavuokrien kokonaisarvo kustannustasossa 4/2026 varauksineen on arvonlisäverottomana enintään 2 528 785 euroa laskettuna 7 vuoden vuokra-ajalle.
Lisäksi jaosto päätti oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan kanslian, kulttuurin ja vapaa-ajan tilat -yksikön päällikön allekirjoittamaan vuokrasopimusluonnoksen pohjalta laadittavan vuokrasopimuksen Selena Kiinteistöt Ky:n kanssa sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia. Vuokrasopimuksen luonnos on hankesuunnitelman liitteenä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Vuokrataan Selena Kiinteistöt Ky:ltä toimitilat Pitäjänmäestä kirjastoverkkopalveluiden logistiikkatiloja varten Pasilan kirjastossa olevien tilojen huonon soveltuvuuden vuoksi aina kirjaston perus-parannushankkeen valmistumiseen asti. Tilat käsittävät keskuslajittelijan, aineiston käsittelytiloja, varastotiloja ja toimistotiloja.
Vuokrauksen tarpeellisuus
Helsingin kaupunginkirjastoon suunniteltujen uusien toimipisteiden aineistolajittelu ei mahdu nykyiseen, Pasilan kirjastossa sijaitsevaan tilaan. Lisäksi aluekirjastojen väistöt peruskorjaushankkeiden aikana kuormittavat keskuslajittelijaa sekä aineistohotellia, kun hyllytila kirjastoista on tilapäisesti vähentynyt.
Pasilan kirjaston kiinteistö on huonokuntoinen, kirjastoverkkopalvelujen logistiikkatoimintoihin liian pieni. Kiinteistön kunto on luokiteltu riskiarvioinneissa sekä toimintojen, että työturvallisuuden kannalta suureksi. Pasilan kirjasto on menossa perusparannukseen vuosina 2031 - 2033.
Keskuslajittelijan ergonomian kehittäminen ja työturvallisuus vaativat uusia, isompia tiloja. Nykyinen tila on ikkunaton. Postin kuljetusautot eivät mahdu nykyiselle lastausalueelle, vaan päivittäinen kuorma joudutaan lastaamaan ja purkamaan Veturimiehenkadulla. Päivittäinen aineistokuorma ei mahdu sisätiloihin, vaan sitä joudutaan säilyttämään ulkona lastauslaiturilla. Tilan ahtaus aiheuttaa ylimäärääräistä työtä, jossa raskaita laatikkopinoja joudutaan päivittäin siirtelemään, laatikkopinoja joudutaan säilyttämään myös toimistotilojen käytävissä, jossa ne aiheuttavat päivittäin kompastumis- ja paloturvallisuusriskin. Puskurivaraston aineistoa on jouduttu pakkaamaan autotallin varastoihin, koska se ei mahdu varaston hyllyihin.
Vuokrattavat tilat
Tarvittavat tilat järjestetään vuokraamalla 7-kerroksisen rakennuksen 2. kerroksen liiketila ja pohjakerroksessa sijaitsevat lastaustilat, jotka suunnitellaan ja muutetaan tarvittavilta osin kirjastoverkkopalveluiden käyttöön.
Suunnittelu- ja rakennusvaihe
Vuokranantaja vastaa kohteen arkkitehti, lvi- ja sähkösuunnittelusta, rakentamisen valmistelusta ja rakentamisesta, sekä näihin liittyvistä osapuolten tehtävistä ja vastuista siltä osin, kuin niistä ei sovita vuokrasopimuksessa. Hankkeen toteuttajalle ei makseta vuokran lisäksi muuta korvausta suunnittelu- tai rakentamistyöstä. Selena Kiinteistöt Ky teettää tilan kiinteät, sisustustöihin kuulumattomat muutostyöurakat hyväksi havaitsemillaan yhteistyökumppaneilla.
Vuokranantaja ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala sopivat rakentamisen osa-alueiden rajoista ja vastuista. Irtokalustesuunnittelu ja sisustamiskustannuksen maksetaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hankkeelle myöntämästä määrärahasta.
Aikataulu
Hankkeen muutostyövaiheessa vuokranantaja toteuttaa rakennustyöt valmiiksi kirjaston kalustusta ja sisustuselementtejä lukuun ottamatta.
Rakentamisvaihe päättyy kohteen valmistumiseen sekä hyväksyttyyn vastaanottoon ja käyttöönottoon. Hyväksytystä vastaanotosta alkaa vuokrasopimusaika ja sisustustöiden viimeistely.
Tavoite on, että kohde otetaan käyttöön 1/2027
- Suunnittelu 4/2026–9/2026
- Rakennustöiden aloitus 9/2026
- Vastaanottotarkastus 12/2026
- Käyttäjän kalustus ja muutto, sekä toiminnan käynnistyminen 1/2027
Ulosmaksettava vuokra
Kaupunki maksaa liikehuoneistosta koko seitsemän vuoden vuokrakauden ajan Selena Kiinteistöt Ky:lle elinkustannusindeksiin sidottua kokonaisvuokraa, johon sisältyvät kiinteistön kaikki tavanomaiset käyttö-, hoito- ja ylläpitokustannukset, kiinteistöhuolto, lämmitys, jäähdytys, vesi ja jätevesi, kiinteistövero, yleisten tilojen puhtaanapito sekä jätehuolto ja vuosikorjaukset, mutta ei sähkö- ja datapalveluita.
Kokonaisvuokra varauksineen on 41 932,50 euroa/m²/kk ja 503 190 euroa/v. Mikäli vuokranantaja toteuttaa vuokralaiselle toteutus- tai käyttöönottovaiheessa erikseen sovittuja lisätöitä, laskutetaan niistä syntyneet kulut toteuman mukaan lisävuokrana. Kokonaisvuokraan sisältyy kuukausittainen erilliskorvaus yhteiskäyttötiloista.
Toimivallan määrittelevä pääomavuokran osuus on laskettu vähentämällä kokonaisvuokrasta vastaavien kohteiden alin keskimääräinen ylläpitovuokra, joka on arvonlisäverottomana 4,46 euroa/m²/kk.
Käyttäjätoimialan lausunto
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan lautakunta on tehnyt 9.6.2026 tarvepäätöksen hyväksymällä 29.5.2026 päivätyn tarveselvityksen.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala on hyväksynyt hankesuunnitelman 25.8.2026.
Tilakustannus käyttäjälle
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan maksama sisäinen vuokra muodostuu ulosmaksettavasta elinkustannusindeksiin sidotusta ylläpidon ja viranomaismaksut sisältävästä kokonaisvuokrasta ja Tilat-palvelun yleiskustannuksesta, joka on enintään 43 709 euroa/kk hintatasossa EKI 4/2026 eli 524 512 euroa/vuosi. Vuokran tarkempi kustannuserittely hankesuunnitelman liitteenä. Neliövuokran perusteena on huoneistoala 2 652 htm².
Hankkeen rahoitus
Ulosmaksettava vuokra rahoitetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttötalousmäärärahoista.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat joiden mukaan viranhaltija päättää, liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa.
Kaupunginhallitus päätti 18.9.2017 (865 §) vahvistaa kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun erityisen toimivallan rajat seuraavasti:
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä viranomainen päättää liikehuoneistojen vuokralle antamisesta ja vuokralle ottamisesta, kun määräaikaisen sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa tai kun sopimus tehdään toistaiseksi enintään yhden vuoden irtisanomisajoin ja sopimuksen kaupunginhallituksen hyväksymien tilahankeohjeiden mukainen kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 08.09.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.