Opetussuunnitelman peruminen, taiteen perusopetus, kulttuuripalvelukokonaisuus, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-012830
Asialla on uudempia käsittelyjä

Katsaus taiteen perusopetuksen valmisteilla olevaan lakiuudistukseen

4. / 178 §

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta merkitsi tiedoksi katsauksen liittyen hallituksen esitykseen taiteen perusopetusta koskevasta lakiuudistuksesta.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli kulttuurin edistämisen päällikkö Veikko Kunnas. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää opetusta, joka noudattaa opetussuunnitelmaa, perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta ja on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Opetusta annetaan eniten musiikissa, mutta myös muissa taiteenlajeissa. Taiteen perusopetus antaa oppilaille valmiuksia ilmaista itseään taiteen keinoin ja antaa osaltaan valmiuksia hakeutua taiteen ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Taiteen perusopetuksen lakimuutos

Taiteen perusopetuksen edellytyksiä koskeva lainsäädäntö on vanhaa ja sitä ollaan uudistamassa. Hallitus antoi 11.6.2026 eduskunnalle asiasta esityksensä. Jos esitys hyväksytään, uudistettavan lain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2027.

Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää taiteen perusopetuksen rakennetta sekä parantaa opetuksen saavutettavuutta eri taiteenaloilla ja alueilla. Samalla tavoitteena on siirtyä yhteen oppimäärään ja uudistaa valtionosuusrahoituksen perusteita.

Esityksen mukaan taiteen perusopetusta koskevaa sääntelyä sovellettaisiin jatkossa kaikkiin taiteenaloihin ilman nykyistä erottelua musiikkioppilaitosten ja muiden taiteenalojen välillä. Opetus perustuisi edelleen Opetushallituksen päättämän opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittuihin opetussuunnitelmiin.

Taiteen perusopetuksen rakenteeseen esitetään muutosta, jossa nykyinen yleinen ja laaja oppimäärä korvattaisiin yhdellä valtakunnallisella oppimäärällä. Oppimäärän laajuus olisi 50 opintopistettä, mikä vastaisi 800 opetustuntia. Oppilas, joka suorittaisi oppimäärän laajuuden mukaiset opinnot, olisi oikeutettu saamaan taiteen perusopetuksen päättötodistuksen.

Oppilaaksi ottamista koskevaa sääntelyä täydennettäisiin siten, että laissa säädettäisiin alle 18‑vuotiaiden hakijoiden etusijasta oppilaaksiotossa. Säännöksen tarkoituksena on turvata lasten ja nuorten mahdollisuuksia päästä taiteen perusopetukseen, jos hakijoita on enemmän kuin oppilaspaikkoja.

Taiteen perusopetuksen nykytila Helsingissä

Helsingin kaupunki on merkittävä taiteen perusopetuksen rahoittaja. Kaikista Suomen alle 20-vuotiaista taiteen perusopetuksen oppilaista noin 17 % opiskeli vuonna 2024 Helsingin kaupungin avustamissa oppilaitoksissa. Vastaavasti Helsingin kaupungin avustamien oppilaitosten alle 19-vuotaille annettujen opetustuntien osuus oli noin 16 % kaikesta Suomessa annetusta taiteen perusopetuksesta.

Helsingin väestönkasvu poikkeaa positiivisesti muusta Suomesta, mistä johtuen taiteen perusopetuksen koulutustarpeen voidaan odottaa kasvavan lähivuosina. Ennusteen mukaan alle kouluikäisten ja peruskouluikäisten määrä kasvaa Helsingissä vuoden 2040 loppuun mennessä noin 8 % eli noin 7 500 lapsella. Tällä hetkellä n. 19 500 helsinkiläistä lasta ja nuorta on Helsingin kaupungin osarahoittaman taiteen perusopetuksen piirissä (vastaa n. 20 % ikäryhmästä), vajaa kolmannes heistä on varhaisiän kasvatuksen oppilaita.

Helsingissä on maan laajin taiteen perusopetuksen tarjonta. Helsingissä lapset ja nuoret voivat opiskella taiteen perusopetusta kaikissa opetussuunnitelmien perusteissa mukana olevissa taiteenlajeissa: musiikin tarjonta on laajinta, mutta opetusta tarjotaan myös arkkitehtuurissa, kuvataiteessa, käsityössä, mediataiteessa, sanataiteessa, sirkustaiteessa, tanssissa ja teatteritaiteessa. Helsingissä on yhteensä 44 kaupungin avustamaa taiteen perusopetuksen toimijaa, joista 17 toimii opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä opetusluvalla ja jotka saavat toimintaansa valtionosuutta. Kaupungin järjestämisvastuun piiriin kuuluvalla opetusluvalla (opetussuunnitelmien hyväksynnän kautta) taiteen perusopetusta tarjoaa 27 taiteen toimijaa.

Helsingin näkökulmat lakiesityksen valiokuntakäsittelyssä

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kulttuurin edistäminen -palvelun päällikkö oli 4.9.2026 eduskunnan sivistysvaliokunnan kuultavana osana lakiesityksen valmistelua. Kuulemismuistiossa todettiin, että Helsingin kaupunginhallitus on antanut lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriölle taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmän ehdotuksesta 29.9.2025. Työryhmän muistioon jätettiin runsaasti lausuntoja. Helsinki ei ollut mukana tässä työryhmätyössä; kuntaliiton edustaja edusti työryhmässä kuntia. Varsinaista lakiehdotusta koskevassa Eduskuntakuulemisessa esitetty kaupungin näkemys pohjasi kaupunginhallituksen näkemykseen ja täydensi sitä.

Kaupungin pääviestit lain valiokuntakäsittelyyn olivat seuraavat:

Lisärahoitus on uudistuksen kannalta välttämätön

Uudistuksen hyvät tavoitteet tukea lasten ja nuorten osallisuutta, saavutettavuutta ja tavoitteellista taiteen harrastamista sekä taiteenlajien tasapainoa taiteen perusopetuksessa eivät toteudu, ellei muutokseen sisälly vähintään työryhmän ehdottama ja opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2027 talousarvioon esittämä 10 miljoonan euron lisämääräraha.

Uudistuksen läpivieminen nykyisillä resursseilla ei muuta nykyistä taiteen perusopetuksen rahoituksen epätasapainoa, jossa osa toimijoista toimii sekä kuntien että opetus- ja kulttuuriministeriön ja osa pelkästään kuntien rahoituksella.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tulee avata uudistuksen yhteydessä uusi haku taiteen perusopetuksen järjestämisluvista ja varmistaa tarvittava rahoitus

Taiteen perusopetuksen järjestämisluvista tulee avata uusi haku uudistuksen yhteydessä oppilaitosten ja oppilaiden tasavertaisemman kohtelun varmistamiseksi. Lisärahoituksella tulee mahdollistaa opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämisluvan myöntäminen erityisesti sellaisille taiteen perusopetusta tuottaville toimijoille, jotka täyttävät tosiasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön kriteerit laadukkaasta taiteen perusopetuksesta ja jotka toimivat alueilla, joilla opetuksen tarve kasvaa esimerkiksi väestönkasvun vuoksi.

Suomessa on noin 120 taiteen perusopetusta antavaa yksityistä toimijaa, joilla ei ole opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää järjestämislupaa ja siihen kytkeytyvä valtionosuutta. Näistä 27 on tällä hetkellä Helsingin kaupungin avustusten piirissä. Valtion järjestämislupaa on voinut hakea erillisessä haussa valtion talousarvion rajoissa. Opetuslupa on suhteellisen pysyvä ja uusia oppilaitoksia on otettu mukaan harvoin (esim. vuosina 2010 ja 2020). Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa yksityisten oppilaitosten rahoitus on vääristynyt. Osa toimijoista toimii vahvalla julkisella tuella (valtio ja kunta), kun taas osalla oppilaitoksista on vain kunnan tuki. Oppilaitokset tarjoavat samaa lakisääteistä koulutuspalvelua ja rahoituksen epätasapaino vaikuttaa viimekädessä opetuksen edellytyksiin ja oppilasmaksuihin.

Helsingin kaupungin selvitysten perusteella taiteen perusopetuksen toimijoiden välinen ero rahoituksessa ei ole perusteltu. Helsingissä toimii useita opetuksen tasapuolisen tarjonnan ja saavutettavuuden kannalta merkittäviä ja opetukseltaan laadukkaita oppilaitoksia, joilla ei ole opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämislupaa. Kuten myös hallituksen esityksessä todetaan, osa näistä oppilaitoksista lukeutuu Suomen suurimpiin, ja ne ovat niin niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin merkittäviä. Opetusluvat eivät myöskään jakaudu tasapuolisesti eri taiteenalojen välillä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämislupahaun avaaminen tulevan uudistuksen yhteydessä mahdollistaisi useamman oppilaitoksen pääsyn osaksi taiteen perusopetuksen valtionosuutta ja varmistaisi oppilaiden tasapuolisemman kohtelun.

Lain tulee selkeästi turvata kunnan mahdollisuus tuottaa opetusta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa

Laissa tulee yksiselitteisesti todeta, että kunta voi taiteen perusopetuksen järjestäjänä itse päättää, missä laajuudessa se mahdollistaa valtion opetusluvalla toimivan taiteen perusopetuksen täydentämistä. Hallituksen esitys on tältä osin paikoin epäselvä.

Lain ja sen perustelujen tulee olla selkeitä sinä, että kunnalla on järjestäjänä mahdollisuus sopia taiteen perusopetuksen toteuttamisesta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa niin, että kunta hoitaa lain mukaiset järjestäjän tehtävänsä ja opetuksen toteuttaa sopimuskumppani. Yhteistyön mahdollisuus on edellytyksenä sille, että Helsinki voi jatkaa valtionosuuksien ulkopuolisen taiteen perusopetuksen järjestämistä Helsingissä vuosikymmenten aikana rakentuneen taiteen perusopetuksen yksityisen kentän kanssa. Yhteistyön avulla tuotettu opetus koskee Helsingissä noin 9 400 taiteen perusopetuksen oppilaspaikkaa, mikä vastaa noin puolta helsinkiläisistä oppilaista.

Kunnan järjestämistehtävä ei saa lisätä tarpeetonta hallintoa – toimijoiden tulee vastata itse hallinnostaan

Ehdotettu järjestämismalli parhaimmillaan selkeyttää valtakunnallisesti koulutuksen järjestäjän tehtäviä ja vastuita. Samalla kunnan järjestämisvastuu pitää kuitenkin edelleen sisällään merkittäviä hallinnollisia vastuita ja tehtäviä. Kunnan vastuu sisältäisi esimerkiksi oppilaaksiottopäätökset, päättötodistusten myöntämisen, muutoksenhakuasiat, tietojensaannin ja KOSKI-järjestelmän käytön sekä opetussuunnitelmista huolehtimisen ja henkilöstön kelpoisuusehtojen valvonnan.

Helsingin ensisijainen näkemys on, että jokaisen toimijan tulee vastata itse hallinnostaan, eikä ole mielekästä tuottaa mallia, jossa yksityisten toimijoiden hallintoa siirtyy julkisen sektorin hoidettavaksi. Hallinnollisen työn määrä korostuu Helsingissä, jossa niin taiteen perusopetuksen toimijakenttä kuin opetukseen osallistuminenkin (noin 20 % ikäryhmästä) ovat poikkeuksellisen laajoja. Tämä on pitkäjänteisen kulttuuripolitiikan tulosta. Tavoitteena on ollut mahdollistaa toimijoiden hallinnollista autonomiaa ja monimuotoisuutta, jotta korkeatasoinen tavoitteellinen opetus ja taiteen harrastaminen olisivat osa mahdollisimman monen lapsen ja nuoren kasvua.

Hallituksen esityksen mukaan kaupunki koulutuksen järjestäjänä on hyvin laajasti vastuussa taiteen perusopetuksen järjestämisestä silloinkin, kun se toteutetaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Helsinki katsoo, että vastuun opetuksen käytännön toteuttamisesta, kuten riittävän henkilöstön arvioinnista, oppilaaksioton periaatteiden noudattamisesta ja opintojen hinnoittelusta tulee olla selkeästi taiteen perusopetusta tuottavilla toimijoilla, joilla on myös toiminnan operatiivinen vastuu.

Helsinki pyytää myös kiinnittämään huomioita siihen, että lakiuudistus ei lisää hallinnon päällekkäisyyttä ja rinnakkaisia tiedonkeruita. On myös tärkeää varmistaa, että esimerkiksi oppilashallinnon tiedot kulkevat tarvittaessa sujuvasti ja turvallisesti järjestelmien rajapintojen kautta.

Varhaisiän kasvatusta tulee selkeyttää laissa

Lisäksi Helsinki toivoo, että lakiuudistus ja tulevat opetussuunnitelmien perusteet määrittelevät riittävän selkeästi taiteen perusopetuksen varhaisiän kasvatuksen roolin osana taiteen perusopetusta. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, varhaisiän kasvatuksen toteutustavat sekä tavoitteet, sisältö ja laajuus vaihtelevat oppilaitoskohtaisesti, mikä on johtanut esimerkiksi siihen, että oppilaitoksissa on vaihtelevia käytäntöjä taiteen perusopetuksen oppilasmäärien laskemisessa. Tämä johtaa osaltaan epäselvyyksiin myös tilastoinnissa ja rahoituksessa. Varhaisiän kasvatuksen selkeät raamit ja statuksen määrittely antaisivat välineitä taiteen perusopetuksen tarkoituksenmukaisempaan rahoitukseen, tilastointiin ja arviointiin.

Lakimuutoksen vaikutuksista Helsingille

Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala seuraa tarkasti taiteen perusopetusta koskevan lakimuutoksen valmistelua ja etenemistä. Sen rinnalla kaupunki valmistautuu osaltaan lain edellyttämiin muutoksiin kaupungin tavassa mahdollistaa ja tukea taiteen perusopetuksen toimijoita. Tätä valmistelua tehdään vuoropuhelussa taiteen perusopetustoimijoiden kanssa syksyn 2026 aikana.

Kaupunki tulee myös jatkossa tukemaan opetus- ja kulttuuriministeriön luvalla ja valtionosuutta saavien toimijoiden tuottamaa taiteen perusopetusta. Tätä täydentääkseen kaupunki valmistautuu niin ikään jatkamaan kaupungin järjestämisvastuulla sopimusperusteisesti tuotettavan taiteen perusopetuksen tukemista.

Lakimuutos edellyttäisi voimaan tullessaan kuitenkin nykyistä selkeämpää tapaa sopia kaupungin tuen ehdoista. Tämä valmistelu on paraikaa käynnissä. Samoin selvitetään, miten lain edellyttämät koulutuksen järjestäjän julkiset hallintotehtävät voitaisiin järjestää tarkoituksenmukaisesti. Näihin julkisiin hallintotehtäviin kuuluvat mm. päätökset oppilaaksi ottamisesta, oppilaismaksuista sekä uusien opetussuunnitelmien hyväksymisestä.

Nykyisillä taiteen perusopetuksen järjestäjillä on myös omalta osaltaan vastuu proaktiivisesti selvittää ja arvioida, miten ne täyttävät lain tarkentuvat edellytykset.

Lakimuutoksen vaikutuksia ennakoidakseen kulttuuri- ja kirjastojaosto päätti 20.8.2026 § 25 peruuttaa taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien hyväksymisen 31.7.2027 lukien. Päätös tarkoitti sitä, että toimijoiden nykyiset kaupungin järjestämisvastuun piiriin kuuluvat opetusluvat päättyvät mainittuun päivään. Voimassa olevan taiteen perusopetuksesta annetun lain 2 §:n mukaan opetussuunnitelmat perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön.

Helsingin kaupungin nykyisen käytännön mukaan opetussuunnitelmien hyväksyminen on muodostanut toimijoille paikallisen luvan antaa taiteen perusopetusta. Käytäntöä ei ole perusteltua jatkaa uuden lain tullessa voimaan 1.8.2027 jälkeen ja siksi aiempi päätös perutaan. Ne toimijat, joilla on kaupungin kanssa sopimus 1.8.2027 jälkeen jatkavat tosiasiassa vanhojen opetussuunnitelmien mukaista opetusta siirtymäajan 31.7.2028 saakka.

Apulaispormestari on 7.9.2026, § 1 käyttänyt otto-oikeutta jaoston päätökseen. Ottopäätöksessä apulaispormestari katsoo, että jaoston päätös on hyvä tuoda lautakunnan käsiteltäväksi sen varmistamiseksi, että taiteen perusopetuksen oppilaitokset tulevat asianmukaisesti kuulluksi ennen opetussuunnitelmien perumista.

Kulttuuri- ja kirjastojaoston päätöksestä on tehty useita oikaisuvaatimuksia. Tavallisesti ne tulisivat lautakunnan päätettäväksi, mutta otto-oikeuden käyttämisen myötä jaoston päätös ei ole enää voimassa, jolloin myös oikaisuvaatimukset ovat rauenneet.

Toimiala järjestää toimijoiden asianmukaiset kuulemiset ennen muutosten toteuttamiseen tarvittavia päätöksiä.

Kulttuurin edistäminen -palvelun päällikkö antaa asiaa koskevan suullisen katsauksen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Apulaispormestari 07.09.2026 § 1

20.08.2026 Ehdotuksen mukaan

Päätös tullut nähtäväksi 25.09.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Mari Männistö

Titteli
Kulttuurijohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Veikko Kunnas

Titteli
Kulttuurin edistämisen päällikkö