Tutkimuslupa, Sähkötoimisten työkoneiden käyttöönotto väylärakentamisessa
Tutkimuslupa, Sähkötoimisten työkoneiden käyttöönotto väylärakentamisessa
Päätös
Strategiajohtaja päätti myöntää tutkimusluvan Oulun yliopiston Ympäristötekniikan diplomityötutkimukselle ”Sähkötoimisten työkoneiden käyttöönotto väylärakentamisessa” päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupa koskee asiantuntijahaastattelun tekemistä Strategiaosaston Kaupunkistrategiayksikössä.
Tutkimuslupa on voimassa 30.11.2026 saakka.
Päätöksen perustelut
Tutkimus on osa Oulun yliopiston Ympäristötekniikan diplomityötä, jossa tavoitteena on etsiä hankintamalleja, joiden avulla sähköisiä työkoneita voidaan hyödyntää erityisesti väylärakentamisessa. Työssä pyritään selvittämään, millaisia mahdollisuuksia ja esteitä sähköisten työkoneiden käytössä voi olla.
Helsingin kaupunki on sitoutunut päästöttömät työmaat – kestävien hankintojen green deal -sopimukseen, jonka tavoitteena on edistää päästöttömien työkoneiden ja kuljetusten osuutta kaupungin työmailla. Tutkimuksessa käsitellään kaupungin kehitystyötä ja sähköisten työkoneiden pilotteja tavoitteen edistämiseksi.
Tutkimukseen osallistuu yksi kaupunginkanslian asiantuntija, joka työskentelee hankintojen ympäristövastuun parissa. Haastattelu toteutetaan puolistrukturoituna asiantuntijahaastatteluna etäyhteydellä.
Kaupunginkanslian asianomainen yksikkö on puoltanut tutkimusluvan myöntämistä.
Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:
- Tutkimuksessa kerättyä aineistoa saa käyttää vain päätöksessä mainittua tarkoitusta varten.
- Tutkimuksen tekijä sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijalle asettamia vaatimuksia.
- Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.
- Tutkimusaineisto hävitetään tutkimushankkeen päättymisen jälkeen.
- Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kaupunginkanslialle.
- Tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin kaupungille.
- Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tai sen sähköinen osoite, josta raportti on luettavissa, toimitetaan kaupunginkanslian käyttöön lähettämällä se sähköpostiosoitteeseen: kanslia.tutkimusluvat@hel.fi.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön (osa 3, luku 12/4a §) mukaan tutkimusluvan myöntämisestä päättää strategiajohtaja.
Päätös tullut nähtäväksi 31.08.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.