Tarveselvitys, huoltorakennus, Jakomäen uimakuoppa, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-013449
Asialla on uudempia käsittelyjä

Tarvepäätös Jakomäen uimarannan huoltorakennuksesta

§ 39

Päätös

Toimialajohtaja päätti hyväksyä Jakomäen uimarannan huoltorakennuksen tarveselvityksen (liitteet 1 ja 2).

Päätöksen perustelut

Kyse on uutta, virallistettavaa uimarantaa palvelevasta, 64 htm²- suuruisesta uudishuoltorakennuksesta, joka sisältää rantapelastajien työtilat sekä suppeat asiakastilat. Kaupunkiympäristön toimialan arvioima tilojen tuleva kokonaisvuokra on noin 26,96 euroa/m²/kk eli noin 20 704 euroa/vuosi. 

Jakomäen – Vaaralan alueella sijaitsee neljä lampea, joista kaksi on ollut epävirallisessa uimakäytössä. Yksi lammista sijaitsee Helsingin, kolme Vantaan puolella. Alueesta on laadittu Helsingin ja Vantaan yhteistyössä puistosuunnitelma, jossa kahden eteläisimmän lammen uimapaikat virallistetaan, ja Vantaan puoleisia, pohjoisia kaksoislampia kehitetään luonnontilaisena. Jakomäen uimakuopasta tulee näin Jakomäen uimaranta, ja uusi huoltorakennus palvelee uimarantaa kesäisin. Uimakuopat ovat toimineet epävirallisena uimapaikkana, ja alueen muuttaminen viralliseksi, valvotuksi uimarannaksi parantaa uimarien turvallisuutta. 

Huoltorakennusten konsepti

Helsingin kaupunki järjesti huoltorakennuksista syksyllä 2024 suunnittelukilpailun. Siinä etsittiin esteetöntä, eri käyttötarkoituksiin mukautuvaa rakennustyyppiä, jonka voi toteuttaa kustannustehokkaasti esivalmisteisista osista. Jakomäen uimarannan huoltorakennus suunnitellaan konseptin mukaiseksi. Konsepti näkyy erityisesti esteettömyyden huomioimisessa sekä rakennuksen tunnistettavassa ilmeessä. Konsepti sallii joustavat pohjaratkaisut.

Aiemmat päätökset

Huoltorakennuksen rakentamiselle lähivirkistysalueelle (VL) on saatu poikkeamispäätös kaupunkiympäristölautakunnalta 10.9.2024. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Jakomäen lammen uimarannan ja puistometsän puistosuunnitelman 24.9.2024. Huoltorakennus liittyy puistosuunnitelmaan.

Huoltorakennuksen tilat:

Huoltorakennukseen on suunniteltu valvomo eli rantapelastajien työtila aputiloineen, sekä WC- ja puku- ja suihkutilat asiakaskäyttöön. Rakennuksen tilat avautuvat yhteiselle kuistille, joka suunnitellaan tyyppirakennuskonseptin mukaisesti lukittavaksi, kun rakennus on suljettuna. Huoltorakennuksen laadulliset tavoitteet liittyvät erityisesti rantapelastustyön onnistumiseen: näkymän valvomosta uimakuopalle sekä rannalle tulee olla esteetön. Samoin valvomon tulee olla helposti asiakkaiden löydettävissä, ja käynti valvomoon toteutetaan mahdollisimman helposti rannan suunnasta, jotta pelastus- ja ensiaputoiminta onnistuu viiveettä. Henkilökunnalle tulee valvomotilaan liittyvä suihku, pukuhuone sekä wc. Lisäksi tulee varasto rantapelastuksen ja huollon tarpeisiin sekä siivoustila.  

Alueellinen tarkastelu

Lähin valvottu uimaranta sijaitsee kymmenen kilometrin etäisyydellä Puotilassa. Kaksi valvomatonta uimapaikkaa on Vantaanjoen varrella Pukinmäessä ja Pakilassa; molemmat sijaitsevat noin kymmenen kilometriä lounaaseen Jakomäestä sekä Tapaninvainion valvomaton uimaranta seitsemän kilometrin päässä.

Vantaan puolelle tulee Vantaan puolen uimarantaa palveleva huoltorakennus. Yksi lammista jää luonnontilaiseksi.  

Strategiayhteys

Helsingin kaupunkistrategian 2025–2029 mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä on keskeinen merkitys helsinkiläisten kokonaishyvinvoinnin varmistamisessa. Helsingin hyvinvointisuunnitelmassa keskitytään erityisesti hyvinvointierojen kaventamiseen sekä arkiliikkumisen ja liikunnallisen elämäntavan edistämiseen.  

Vaikutusten arviointi (lapsivaikutukset)

Aiemmin uimakuopat ovat olleet epävirallisessa käytössä, mikä on aiheuttanut turvallisuusriskejä kaupunkilaisille. Uimavalvonta sekä rantapelastus lisäävät rannan turvallisuutta. Rannan virallistaminen ja uimavalvonta voivat myös laskea lapsiperheiden kynnystä tulla viettämään aikaa rannalle. Ranta on maksuton ja kaikille kaupunkilaisille saavutettava paikka, mikä mahdollistaa matalan kynnyksen liikunnan, ulkoilun ja vapaa-ajan vieton. Rannan virallistaminen lisää siis lapsiperheiden saavutettavia, matalan kynnyksen palveluita sekä edistää näin lapsiperheiden osallisuutta yhteiskunnassa.  

Laajuus ja kustannukset 

Tarvesuunnitteluvaiheessa tuotetun pohjakaavion perusteella Jakomäen uimarannan huoltorakennuksen tilat ovat uudisrakennuksessa laajuudeltaan 64 htm².  

Kaupunkiympäristön toimialan arvioima tilojen tuleva kokonaisvuokra on noin 26,96 euroa/m²/kk eli noin 20 704 euroa/vuosi.  

Kokonaisvuokra koostuu pääoma/investointivastikkeesta 10,91 €/m²/kk, pääoma/tuottovaatimuksesta 11,72 €/m²/kk, maanvuokrasta 0,67 €/m²/kk, ylläpitovuokrasta 2,99 €/m²/kk sekä yleiskustannuksesta 0,67 €/m²/kk.

Toiminnan käynnistämiskustannuksiin kuuluvat muun muassa ensikertainen kalustaminen, tarvikkeet, varusteet ja laitteet. Tässä hankkeessa käynnistämiskustannuksiin varataan noin 10 000 euroa, joka ei sisällä tieto- ja viestintäteknologian kustannuksia. Rakennus on auki kesäaikana, ja arvioitu henkilöstön tarve on noin seitsemän henkilöä kolmen kuukauden ajan. Henkilöstön vuosikustannusten on arvioitu olevan noin 60 000 euroa. Siivous- ja kierrätyskustannusten on arvioitu olevan noin 10 000 euroa vuositasolla.

Hankkeen aikataulu

Rakentaminen alkaa keväällä 2028, ja käyttöönotto on suunniteltu kesälle 2029. Sydänlammen ruoppaamiseen on haettu vesilupa, ja vesiluvan ehdot määrittävät rakentamisen aikataulua. 

Toimivalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on siirtänyt 24.4.2018, § 90 toimivaltaansa tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä toimialajohtajalle hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin perusteella. Päätöksen mukaisesti toimialajohtaja päättää toimialan tarveselvityksistä hankkeen kokonaisarvon ollessa enintään 500 000 euroa.  

Päätös tullut nähtäväksi 06.10.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Juha Ahonen

Titteli
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimialajohtaja

Lisätietojen antajat

Nimi
Jukka Lundgren

Titteli
Tiimiesihenkilö, liikuntapalvelut

Liitteet (pdf)

1. Liite 1
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.