Avustuksen myöntäminen, projektiavustukset 2026, Helsingin Jalkapalloklubi ry
Helsingin Jalkapalloklubi ry:n projektiavustushakemus vuodelle 2026
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto ei myöntänyt nuorisotoiminnan projektiavustusta Helsingin Jalkapalloklubi ry:n nuorten toimintaryhmälle Tapahtuma-akatemia. Koulutuspolku tapahtuma-alasta -projektiin ajalle 7.9.2026–6.9.2027.
Hylkäysperuste: Nuorisotoiminnan avustusohjesäännön mukaan projektiavustusta myönnetään helsinkiläisille varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille, nuorten toimintaryhmille ja talokerhoille. Hakija on jalkapalloseura. Projektiavustuksella ei tueta hankkeita, jotka kuuluvat kaupungin muista avustuksista avustettavien toimintojen piiriin ja ovat osa yhdistyksen varsinaista toimintaa.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Saija Salonen, Suvi Törrönen ja Anu Järvinen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Projektiavustusta myönnetään helsinkiläisille varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille, nuorten toimintaryhmille ja talokerhoille. Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja hyvinvointiin. Sitä voi saada hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen. Projektiavustuksista myönnetään kertaluonteisia avustuksia omaehtoisille nuorten toimintaryhmille ja yhdistysten nuorten ryhmille. Lisäksi projektiavustuksia myönnetään yhdistysten kehittämishankkeisiin sekä yhteistyöhankkeisiin. Projektiavustusta ei myönnetä yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaiseen ja varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. Sitä voi kuitenkin saada yhdistyksen toiminnan piirissä olevien nuorten hankkeisiin, jotka syntyvät nuorten tarpeesta toimintavuoden aikana ja jotka muutoin täyttävät avustuksen saannin ehdot. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö 27.5.2025)
Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 7.4.2025)
Helsingin Jalkapalloklubi ry (HJK ry) haki 29.06.2026 nuorten toimintaryhmälle ”Tapahtuma-akatemia. Koulutuspolku tapahtuma-alasta” 12 000 euron projektiavustusta ajalle 7.9.2026–6.9.2027. Hakemuksessaan HJK ry kuvasi kevään ja kesän aikana pilotoitua koulutuspolkumallia, jossa nuoret saavat monipuolista koulutusta tapahtuma-alasta ja siihen liittyvistä työtehtävistä eri tapahtuma-alan ammattilaisilta. Samalla nuorille tarjotaan mahdollisuuksia tehdä keikkatyötä HJK ry:n erilaisissa tapahtumissa. Nuoria suunniteltuun toimintaan otettaisiin mukaan 30 ja heistä yhdeksän (9) pääsisi mukaan tulevaisuudessa tapahtumia suunnittelevaan uusien tapahtumien ja konseptien ydinryhmään. HJK ry:n suunniteltu omarahoitusosuus on 6 000 euroa, haettu avustus 12 000 euroa ja hankkeen yhteiskulut 18 000 euroa. Kuluissa on suunniteltuja palkkoja keikkatöistä ja ydinryhmän tapaamisista 9 000 euroa, tiloista ja välineistä 700 euroa, koulutusten kustannuksia 700 euroa ja koulutukseen osallistujien varustepaketti 1 600 euroa.
Yhdistysten ja seurojen nuorten toimintaryhmien projektiavustuksella voidaan tukea seurojen alaisuudessa itsenäisesti toimivien nuorten toimintaryhmien omaehtoista toimintaa. Projektiavustuksella ei tueta hankkeita, jotka kuuluvat kaupungin muista avustuksista avustettavien toimintojen piiriin ja ovat osa yhdistyksen varsinaista toimintaa. HJK:n seuratoimintaa tuetaan vuosittain osana Helsingin kaupungin liikuntaseuroille myönnettävää toiminta-avustusta.
Avustukseen liittyvät päätökset
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178)
Valmistelussa on suoritettu lapsivaikutusten arviointi, jossa arvioidaan lapsen etua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lainsäädännön mukaisesti.
Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)
Toimivalta
Hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta ja valvoo avustusten käyttöä. (luku 17, § 4 kohdat 3, 4 ja 5)
Päätös tullut nähtäväksi 18.09.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.