Tutkimuslupa, Havainnoiva tutkimus avoimen dialogin koulutushoidoista

HEL 2026-014337
Asialla on uudempia käsittelyjä

Tutkimuslupa tutkimukseen "Havainnoiva tutkimus avoimen dialogin koulutushoidoista"

§ 21

Päätös

Psykiatrian johtajapsykiatri myönsi tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Havainnoiva tutkimus avoimen dialogin koulutushoidoista" (tieteellinen tutkimushanke). Tutkimuksen yhteyshenkilö on päällikkö **********  

Tutkimuslupa on voimassa 31.12.2028 saakka.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Jos tutkimusrekisterin salassa pidettäviä tietoja käsittelevät muut henkilöt kuin tutkimusluvan hakija, on heidän toimitettava salassapitositoumuksensa Helsingin kaupungin kirjaamoon tämän päätöksen asiakirjoihin liitettäväksi (kirjaamon saatteessa on mainittava diaarinumero HEL 2026-014337).

Tietosuojaselosteeseen on lisättävä tutkimusluvan hakijan lisäksi tutkimusaineiston hävittämisestä vastaava varahenkilö tai varahenkilöt sekä menettely sitä silmällä pitäen, jos luvan hakija siirtyisi tutkimusaineiston 15 vuoden elinkaaren aikana toisiin tehtäviin tai ei muusta syystä pystyisi vastaamaan tutkimusaineiston hävittämisestä. Lisäksi on määriteltävä päivämäärä, jolloin tutkimusaineisto viimeistään hävitetään. Edellä mainittuja tietoja koskeva, tietosuojaselostetta täydentävä asiakirja on toimitettava Helsingin kaupungin kirjaamoon 31.12.2026 mennessä tämän päätöksen asiakirjoihin liitettäväksi. Saatteessa mainitaan diaarinumero HEL 2026-014337. 

Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä. 

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali-, terveys- ja pelastustoimelle.
 
Tutkija sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain (1050/2018) sekä muiden lakien ja asetusten tutkijalle asettamia vaatimuksia.  
 
Tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimeen. 
 
Sähköinen tutkimusraportti tai sen osoite toimitetaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan käyttöön osoitteella: sotepe.tutkimusluvat@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) 

Päätöksen perustelut

Huumekuolemat ja erityisesti stimulanttien, kuten alfa-PVP:n, käyttöön liittyvä psykoottinen oireilu ovat lisääntyneet Suomessa, mikä korostaa tarvetta kehittää päihdepsykoosipotilaiden hoitoa. Perinteiset jaksottaiset ja rinnakkaiset hoitomallit sisältävät haasteita ja johtavat herkästi hoitopolun sirpaloitumiseen. Avoimen dialogin hoitomallin kaltaiset integroidut lähestymistavat tarjoavat potentiaalisen vaihtoehdon, mutta tutkimustieto niiden käytettävyydestä ja vaikuttavuudesta päihdepsykoosien hoidossa on puutteellista.

Tämä tutkimus on Dialoginen responssi päihdepsykoosiin (DIREPSY) -hankkeen ensimmäinen vaihe, ja havainnoiva tutkimus avoimen dialogin koulutushoidoista. Hankkeen ensimmäisen vaiheen tavoitteena on arvioida dialogisen verkostotyön koulutuksen vaikutuksia psykiatrian palvelujen työntekijöiden toimintaan sekä päihdepsykoosipotilaiden vointiin ja hoitokokemukseen. Keskeiset tutkimuskysymykset koskevat dialogisen työotteen kehittymistä, potilaiden voinnin ja kokemusten muutoksia, työntekijöiden koulutuskokemuksia sekä potilaiden hoitopolkuja. Tälle yliopistotasoille terveyden tutkimukselle on myönnetty valtion rahoitus vuoden 2026 hakukierroksella. 

Tutkimus toteutetaan havainnoivana ja naturalistisena asetelmana, jossa 14 psykiatrian palveluiden työntekijää osallistuu vuoden mittaiseen dialogisen verkostotyön koulutukseen ja toteuttaa koulutushoitoja päihdepsykoosipotilaiden kanssa. Potilaiden tavoiteltu osallistujamäärä on noin 60 henkilöä. Lisäksi tutkimukseen voi osallistua potilaiden itse nimeämiä ja kutsumia henkilöitä, kuten läheisiä ja verkostotapaamiseen kutsuttuja yhteistyötahoja. Tutkimuksen toteuttamista on kuvattu lähemmin tutkimussuunnitelmassa. 

Ensimmäisen vaiheen tutkimusaineisto koostuu koulutuspotilaiden nauhoitetuista hoitotapaamisista, potilaiden kysely- ja haastatteluaineistosta, sekä valtakunnallisista rekisteriaineistoista. Ensisijaisena tulosmuuttujana tarkastellaan dialogisen työotteen menetelmäuskollisuutta, ja toissijaisina muuttujina potilaiden psyykkisen voinnin ja elämäntilanteen muutosta, hoitokokemusta ja palveluiden käyttöä. Lisäksi tutkimusaineistoa on tarkoitus kerätä valtakunnallisista rekisteriaineistoista sekä asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotista. Rekisteriaineistojen käyttöön haetaan tietolupa Findatalta.  

HUSin alueellinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta on antanut tutkimuksesta puoltavan lausunnon (liitteet 9 ja 10). 

Tutkimusrekisterin rekisterinpitäjä on Helsingin kaupunki. Pseudonymisoidun tutkimusaineiston aktiivinen käsittelyaika on noin viisi vuotta. Tutkimusaineistoa säilytetään enintään 15 vuotta, minkä jälkeen tutkimusaineisto, tunnistetiedot ja koodiavaimet hävitetään tietoturvallisesti. Aineiston säilytyksestä ja hävittämisestä vastaa Helsingin kaupunki. 

Toimivalta

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimialajohtajan päätöksen 29.7.2025 § 154 mukaan tutkimusluvan myöntämisestä tai hylkäämisestä päättää psykiatrian johtajapsykiatri palveluaan koskevissa tutkimusluvissa.

Päätös tullut nähtäväksi 29.09.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Mia Tuokko

Titteli
Psykiatrian johtajapsykiatri

Lisätietojen antaja

Nimi
Anne-Maria Kuvaja

Titteli
Erityissuunnittelija