Tutkimuslupahakemus, Influenssarokotuksen pilotointi helsinkiläisissä päiväkodeissa
Tutkimuslupa tutkimukseen ”Influenssarokotuksen pilotointi helsinkiläisissä päiväkodeissa”
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja myönsi tutkimusluvan ********** ym. tutkimukselle ”Influenssarokotuksen pilotointi helsinkiläisissä päiväkodeissa”. Yhteyshenkilöt ovat osastonlääkäri ********** ja ylihoitaja **********. Tutkimuslupa on voimassa 31.12.2027 saakka.
Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:
Aineistoa käsittelevät ainoastaan tutkimuksen kannalta välttämättömät henkilöt tutkimustarkoituksessa. Jos henkilörekistereihin sisältyviä tai salassa pidettäviä tietoja käsittelevät muut kuin hakemuksen allekirjoittaneet, on heidän toimitettava salassapitositoumuksensa kaupungin kirjaamoon tämän päätöksen asiakirjoihin liitettäväksi (saatteena mainittava asian diaarinumero).
Tutkimuksesta ja siihen liittyvien tehtävien suorittamisesta sekä osallistuvan henkilöstön ajankäytöstä on sovittu yhteyshenkilön ja/tai esihenkilön kanssa. Tutkimusprosessissa noudatetaan yleisiä tutkimuseettisiä periaatteita. Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä. Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali-, terveys- ja pelastustoimelle.
Tutkija sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijalle asettamia vaatimuksia. Tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimeen.
Sähköinen tutkimusraportti tai sen osoite toimitetaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan käyttöön osoitteella: sotepe.tutkimusluvat@hel.fi. Valmiit tutkimukset ovat henkilökunnan käytettävissä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen intrasivuilla.
Päätöksen perustelut
Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida toimintamallia, jossa kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluva kausi-influenssarokote tarjotaan 2–6 vuotiaille lapsille heidän omassa päiväkodissaan neuvolan sijaan. Tavoitteena on suunnitella, toteuttaa ja arvioida jalkautuva toimintamalli päiväkodeissa toteutettaviin influenssarokotuksiin. Ensisijaisesti arvioidaan toimintamallin toteutettavuutta ja hyväksyttävyyttä. Erityistä huomiota kiinnitetään yhdenvertaisuuteen ja vieraskielisten perheiden tavoittamiseen.
Tutkimus on monimenetelmällinen pilottitutkimus, jossa yhdistyvät kontrolloitu ennen–jälkeen-asetelma ja toimintamallin arviointi. Pilottipäiväkoteja valitaan vähintään 10 yhteistyössä Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa siten, että jokainen varhaiskasvatusalue on edustettuna ja otos kattaa monipuolisesti eri kieli- ja sosioekonomisia profiileja; tavoitteena on tavoittaa vähintään 1 000 lasta. Rokotukset toteutetaan syksyllä 2026 ja kullekin pilottipäiväkodille valitaan vertailukelpoinen verrokkipäiväkoti, jossa rokotukset toteutuvat tavanomaisesti neuvolassa.
Tutkimusaineisto koostuu anonyymeistä sähköisistä kyselyistä huoltajille, sekä kyselyistä päiväkotien johtajille ja rokottajille, rokotustoiminnan prosessitiedoista, päiväkotikohtaisista rokotusmääristä sekä aluetason kattavuustiedoista. Tutkimuksessa ei käsitellä henkilötietoja eikä siinä muodostu henkilörekisteriä; lapsiin ei kohdistu tutkimustoimenpiteitä, ja rokottaminen tapahtuu osana tavanomaista rokotustoimintaa. Hanke on saanut Sosiaali- ja terveysministeriön rahoitusta.
Tutkimus tuottaa tietoa siitä, onko päiväkodissa rokottaminen toteutettavissa ja hyväksyttävä tapa järjestää lasten influenssarokotuksia Helsingissä: mitä malli vaatii henkilöstöltä ja logistiikalta, miten huoltajat, lapset, varhaiskasvatus ja rokottajat sen kokevat, ja mitä se maksaa suhteessa neuvolarokottamiseen. Osallistujia informoidaan tutkimuksesta. Tutkijat sitoutuvat noudattamaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja eettisiä ohjeita. Pilotti toteutetaan Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys -palvelun toimesta yhteistyössä terveys- ja päihdepalvelujen epidemiologisen toiminnan kanssa.
Toimivalta
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimialajohtajan päätöksen 29.7.2025 § 154 mukaan tutkimusluvan myöntämisestä tai hylkäämisestä päättää toimialajohtaja tutkimusluvissa, jotka koskevat kahta tai useampaa palvelukokonaisuutta.
Päätös tullut nähtäväksi 15.09.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.