Hankinta, kantametron kuitukaapelointiurakka, liikenneliikelaitos
Kantametron kuitukaapelitiurakan hankinta
Päätös
Toimitusjohtaja hylkäsi kantametron kuitukaapelointiurakan tarjouskilpailusta ISS Palvelut Oy:n tarjouksen.
Toimitusjohtaja valitsi kantametron kuitukaapelointiurakan tarjouskilpailun voittajaksi Kreate Oy:n yhteensä 1.678.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.
Päätöksen perustelut
Hankinnan kohteena on kantametron kuitukaapelointiurakka.
Johtokunta hyväksyi metron tiedonsiirron kuituverkon laajentamisen päivitetyn hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 2.102.000 euroa kustannustasossa joulukuu 2025.
Johtokunta valtuutti toimitusjohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.
Hankintamenettely
Hankintaan ei sovelleta vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettu lakia (erityisalojen hankintalaki, 1398/2016), sillä kyseessä on lain mukaisen urakkahankintojen kynnysarvon alittava hankinta.
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy julkaisi kuitenkin Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) toimeksiannosta hankinnasta ilmoituksen Tarjouspalvelussa 28.7.2026.
Lisätietokysymykset tuli toimittaa hankintayksikölle 11.8.2026 klo 16.00 mennessä. Lisätietokysymyksiin annettiin vastaukset 18.8.2026.
Tarjouskilpailua koskeva korjausilmoitus julkaistiin 18.8.2026 lisätietokysymysten perusteella. Korjausilmoituksella täsmennettiin referenssien ilmoittamisen ohjeistusta ja lisättiin tarjouspyynnön liitteeksi korjattu yksikköhintaluettelo. Korjaukset eivät aiheuttaneet olennaisia muutoksia hankinnan sisältöön.
Tarjoukset tuli jättää 25.8.2026 klo 12.00 mennessä.
Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti neljä tarjoajaa:
- GRK Suomi Oy
- ISS Palvelut Oy
- Kreate Oy
- Rautatieto Oy
Lisäksi tarjoaja Eltel Networks Oy jätti tarjouksen sähköpostitse tarjousajan päättymisen jälkeen. Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjoukset on jätettävä Tarjouspalvelu-toimittajaportaalin kautta viimeistään tarjouspyynnössä ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Tarjouspyynnön mukaan muuten kuin Tarjouspalvelu-toimittajaportaalin kautta vastaanotettuja tarjouksia ei huomioida hankintamenettelyssä eikä määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia oteta huomioon.
Koska tarjoajan tarjous on toimitettu sähköpostitse tarjousajan päättymisen jälkeen, tarjousta ei oteta mukaan tarjousvertailuun.
Tarjoajien soveltuvuuden tarkistaminen
Tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset määriteltiin hankintailmoituksessa.
Tarjoajien soveltuvuuden tarkistamisessa havaittiin tarjoajien GRK Suomi Oy, ISS Palvelut Oy ja Rautatieto Oy:n tarjouksissa epäselvyyttä ilmoitetuissa referensseissä.
Tarjoajille GRK Suomi Oy, ISS Palvelut Oy ja Rautatieto Oy lähetettiin täsmennyspyynnöt edellä mainitusta aiheesta. Hankintayksikölle toimitettujen vastauksien perusteella tarjoajat täyttivät soveltuvuusvaatimukset.
Kaikki määräajassa tarjouksen jättäneet tarjoajat täyttivät hankintayksikön asettamat tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset.
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi
Tarjottavaa urakkaa ja tarjousta koskevat vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankintayksikkö tarkasti määräajassa saapuneiden tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden.
Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastamisessa tarjoajan ISS Palvelut Oy:n tarjouksessa havaittiin tarjouspyynnön vastaisia ehtoja.
Tarjoaja ISS Palvelut Oy on liittänyt tarjoukseensa omia ehtoja, jotka poikkeavat tarjouspyynnössä ja sen liitteissä esitetyistä sopimusehdoista.
Edellä mainitun vuoksi ISS Palvelut Oy:n tarjous ei ole tarjouspyynnön vaatimusten mukainen ja tarjous hylätään.
Muiden tarjoajien määräajassa saapuneet tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailu
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arvioinnin jälkeen vertailuun hyväksyttiin kolme (3) tarjousta.
Tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous, joka on hinnaltaan halvin. Tarjouspyynnössä ilmoitettiin tarjouskilpailun vertailuperusteet. Hinnan kokonaispisteet muodostuvat kahdesta osatekijästä: urakkahinta (painoarvo 90 % / enintään 90 pistettä) + yksikköhintaluettelo (painoarvo 10 % / enintään 10 pistettä).
1. Urakkahinta (max 90 pistettä)
Tarjouksista halvin hyväksyttävä urakkahinta saa 90 pistettä. Muiden tarjoajien pisteet lasketaan kaavalla: (halvin urakkahinta / tarjoajan urakkahinta) × 90 pistettä.
2. Yksikköhintaluettelo (max. 10 pistettä)
Yksikköhintaluettelo pisteytetään vastaavasti siten, että hinnaltaan edullisin yksikköhintojen vertailuhinta saa 10 pistettä. Muiden tarjoajien pisteet lasketaan kaavalla: (edullisimman yksikköhintaluettelon vertailuhinta / tarjoajan vertailuhinta) × 10 pistettä.
Tarjouksen kokonaispisteet saadaan laskemalla urakkahinnan ja yksikköhintaluettelon pisteet yhteen. Eniten kokonaispisteitä saanut tarjous voittaa.
Tarjouksien kokonaispisteet ja sijoitukset tarjouskilpailussa on esitetty alla:

Sopimussuhde tarjouskilpailun voittajan kanssa ei synny tämän päätöksen perusteella, vaan vasta allekirjoitetulla sopimuksella.
Toimivalta
Johtokunta valtuutti toimitusjohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.
Päätös tullut nähtäväksi 21.09.2026
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.