Avustuksen myöntäminen, nuorten rekrytointituki N041, VaraTek Oy, työllisyyspalveluliikelaitos

HEL 2026-015840
Asialla on uudempia käsittelyjä

Avustuksen myöntäminen, Työllisyyspalvelut, nuorten rekrytointituki

§ 1

Päätös

Asiantuntija päätti hylätä työnantajan VaraTek Oy (jäljempänä hakija) nuorten rekrytointituen hakemuksen ajalle 1.9.2026-28.2.2027.

Päätöksen perustelut

Valtioneuvoston valtionavustuksesta työvoimaviranomaiselle työttömien nuorten työllistämiseen vuosina 2026 ja 2027 antaman asetuksen (1332/2025; jäljempänä asetus) 5 §:n mukaan avustusta saa käyttää työttömän nuoren työllistämiseen, jos työvoimaviranomainen tekee työllistämistä koskevan sopimuksen valtionavustuslain 7 §:n 3 momentin mukaisesti tukea käyttävän yrityksen kanssa. Koska avustus myönnetään työvoimaviranomaiselle, on työvoimaviranomaisen kuitenkin ennen sen käyttöä koskevan sopimuksen tekemistä varmistuttava siitä, että avustuksen käyttämisen lakisääteiset edellytykset ja avustusta koskevan valtionavustuspäätöksen ehdot täyttyvät. Lisäksi työllisyyspalveluiden on varmistuttava riittävällä tavalla myös siitä, että sekä työnantajan toiminta että tuella palkattavan työtehtävät ovat sellaisia, joita on tarkoituksenmukaista tukea julkisrahoitteisella tuella.

Työnantajan hakemuksessaan esittämän lisäksi työvoimaviranomainen on itse selvittänyt sen toimintaa. Työnantaja on antanut virheellistä ja epäjohdonmukaista tietoa yrityksen toiminnasta verkkosivuillaan, joissa on esitelty tosiasiassa toisen yrityksen toteuttamia kohteita yrityksen työmaina ja keksittyjä asiakaspalautteita, jotka on sittemmin poistettu. Työvoimaviranomainen on kuullut työantajaa edellä mainituista virheellisistä ja epäjohdonmukaisista tiedoista ja työnantaja on vastannut tämän johtuvan rajallisista resursseistaan. Työnantajan ja työllisyyspalveluiden omien selvitysten perusteella työvoimaviranomainen ei voi kuitenkaan varmistua siitä, että työnantaja käyttäisi tuen asetuksen ja avustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen. Työvoimaviranomainen katsookin, että saatujen tietojen perusteella ja työantajan vastauksesta huolimatta sopimuksen solmiminen ja tuen maksaminen työnantajalle ei ole tarkoituksenmukaista.

Työnantajan hakemuksessaan antamien tietojen perusteella tuella palkattavan työtehtävät tulisivat toteutumaan etätyönä ja esihenkilönä toimivan toimitusjohtaja on kertonut rajallisista resursseistaan. Työvoimaviranomainen ei voikaan varmistua siitä, että palkattava nuori työntekijä saisi työssä tarvitsemaansa tukea ja ohjausta ja että tuen tarkoitus tältäkään osin toteutuisi.

Toimivalta

Työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunta 18.12.2025 (§ 58) päätti oikeuttaa työllisyyspalveluliikelaitoksen työnantajapalveluiden työllistymisen tuet -tiimin tiimipäällikön sekä mainitun tiimin asiantuntijat ja suunnittelijat päättämään nuorten työllistämisseteliin toimeenpanon edellyttämän valtionavustuslain 7 §:n 3 momentin mukaisen työllistymistä koskevan sopimuksen tekemisestä tukea käyttävän yhteisön kanssa tuen voimassaoloaikana. Viranhaltija, joka on päättänyt sopimuksen tekemisestä, päättää sopimuksen muuttamisesta, voimassaolon päättämisestä ja muusta sopimusta koskevasta oikeustoimesta.

Päätös tullut nähtäväksi 06.10.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Helena Turpeinen

Titteli
Asiantuntija, taloudelliset tuet

Lisätietojen antaja

Nimi
Helena Turpeinen

Titteli
Asiantuntija