Toimivallan siirtäminen, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, puhevallan käyttö toimivaltaan kuuluvissa asioissa sekä muutoksenhakuasioissa
Puhevallan käyttö sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimivaltaan kuuluvissa asioissa sekä lautakunnan yksilöasioiden jaoston ja pelastusjaoston sekä toimialan viranhaltijoiden päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa
Päätös
Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti määrätä 5.10.2026 alkaen kaupungin ja lautakunnan puhevallan käytöstä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimivaltaan kuuluvissa asioissa seuraavaa:
- Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puhevaltaa käyttävät toimialan palvelukokonaisuuksien johtajat ja yhteisten palvelujen johtaja, kun he antavat sosiaalihuoltoa, terveydenhuoltoa, toimialan ammattihenkilöitä sekä viranomaisten toiminnan laillisuutta valvoville viranomaisille lausuntoja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimintaan kohdistettujen kantelujen johdosta, kuitenkin siten, että palvelukokonaisuuksien johtajat käyttävät puhevaltaa palvelukokonaisuuttaan koskevissa, ja yhteisten palvelujen johtaja toimialan yhteisiä palveluja koskevissa edellä mainituissa asioissa, ja toimialajohtaja käyttää puhevaltaa kahta tai useampaa palvelukokonaisuutta sekä palvelukokonaisuutta ja toimialan yhteisiä palveluja koskevissa asioissa sekä lisäksi sellaisissa kanteluasioissa, joissa eduskunnan oikeusasiamies tai valtioneuvoston oikeuskansleri on pyytänyt toimialalta lausuntoa.
- Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puhevaltaa käyttävät palvelujen johtajat ja terveysasemat ja sisätautien poliklinikka -palvelun johtavat ylilääkärit, kun he antavat asiakkaille ja potilaille vastauksia sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimintaan kohdistettujen kantelujen ja muistutusten johdosta, kuitenkin siten, että palvelujen johtajat, käyttävät puhevaltaa palveluaan koskevissa edellä mainituissa asioissa, palvelukokonaisuuksien johtajat kahta tai useampaa palvelukokonaisuutensa palvelua koskevissa asioissa, yhteisten palvelujen johtaja kahta tai useampaa toimialan yhteisten palvelujen palvelua koskevissa asioissa ja toimialajohtaja asioissa, jotka kuuluvat kahden tai useamman palvelukokonaisuuden taikka palvelukokonaisuuden ja toimialan yhteisten palvelujen toimialaan. Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka -palvelun yksiköiden johtavat ylilääkärit käyttävät puhevaltaa yksikköään koskevissa edellä mainituissa asioissa ja terveysasemien johtajalääkäri palvelun kahta tai useampaa yksikköä koskevissa asioissa.
- Puhevaltaa sosiaalihuollon yksilöllistä toimeenpanoa sekä potilaiden kotikuntaa koskevissa asioissa tuomioistuimissa ja hallintoviranomaisissa käyttävät toimialan juridinen tuki -alayksikön johtava juristi ja virkasuhteessa oleva juristi.
- Perheiden erityispalveluissa puhevaltaa käyttävät perhe- ja holhousoikeuteen liittyvissä asioissa perheoikeudellisten asioiden alayksikön juristi ja perheoikeudellisten asioiden päällikkö sekä lastenvalvoja, joka hakee käräjäoikeudessa edunvalvojan tai edunvalvojan sijaisen määräämistä lapsen huoltajalle.
- Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puhevaltaa toimeentulotuen takaisinperintää koskevissa toimeentulotukilain 22 §:ssä tarkoitetuissa hakemusasioissa käyttää toimialan talous- ja strategiajohtaja.
Lisäksi sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja päätti määrätä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasioiden jaoston ja pelastusjaoston sekä toimialan viranhaltijoiden päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa puhevallan käytöstä seuraavaa:
- Yksilöasioiden jaoston esittelijöiksi määrätyt viranhaltijat tai heidän sijaisensa käyttävät kaupungin ja sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puhevaltaa niissä yksilöasioiden jaoston päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa, joissa viranhaltija on toiminut esittelijänä, mikäli viranhaltija yhtyy muutoksenhaun kohteena olevaan päätökseen.
- Pelastuskomentaja käyttää kaupungin ja sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puhevaltaa pelastusjaoston päätöksiä ja pelastustoimen viranhaltijoiden palotarkastuspäätöksiä ja pelastustoiminnan erhelaskuista tehtyjä päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa, mikäli pelastuskomentaja yhtyy muutoksenhaun kohteena olevaan päätökseen.
Päätös kumoaa voimaan tullessaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätöksen 5.2.2023 § 40.
Päätöksen perustelut
Sosiaali-, terveys ja pelastustoimialan toimialajohtaja on 5.2.2023 § 40 päättänyt puhevallan käytöstä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimivaltaan kuuluvissa asioissa sekä lautakunnan yksilöasioiden jaoston ja pelastusjaoston sekä toimialan viranhaltijoiden päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa.
Sosiaalihuollon laatuun tai siihen liittyvään kohteluunsa tyytymättömällä asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus sosiaalihuollon toimintayksikön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Terveyden- ja sairaanhoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluunsa tyytymättömällä potilaalla on oikeus tehdä muistutus terveydenhuollon toimintayksikössä terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Potilas tai sosiaalihuollon asiakas voi tehdä kokemistaan sosiaali- ja terveydenhuollon epäkohdista myös kantelun laillisuusvalvontaviranomaiselle.
Terveys- ja päihdepalvelujen palvelukokonaisuuden terveysasemat ja sisätautien poliklinikka -palvelussa asiakaskontakteja on vuodessa keskimäärin yli miljoona. Muistutuksia ja kanteluita saapuu näin ollen käsiteltäväksi kyseiseen palveluun merkittävästi enemmän kuin muihin toimialan palveluihin. Näin ollen on perusteltua, että terveysasemat ja sisätautien poliklinikka -palvelun yksiköiden johtavat ylilääkärit käyttävät puhevaltaa yksikköään koskevissa muistutus- ja kanteluasioissa (pois lukien valvontaviranomaisille annettavat lausunnot, joiden osalta toimivalta säilyy palvelukokonaisuuden johtajalla). Puhevallan siirtäminen yksikkötasolle takaa asioiden sujuvan ja viivytyksettömän käsittelyn.
Kun asia koskee palvelun kahta tai useampaa yksikköä, puhevaltaa käyttää terveysasemien johtajalääkäri.
Päätöstä päivitetään edellä mainitun mukaisesti terveysasemat ja sisätautien poliklinikka -palvelun osalta. Lisäksi päivitetään organisaatio- ja nimiketietoja vastaamaan nykyistä organisaatiota.
Kaupungin ja lautakunnan puhevallan käyttö sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimivaltaan kuuluvissa asioissa
Kun ylimmät laillisuusvalvojat, eduskunnan oikeusasiamies ja valtio- neuvoston oikeuskansleri pyytävät toimialalta lausuntoja asiakkaiden ja potilaiden kantelujen johdosta, on usein kyse periaatteellisista kannanotoista sosiaalihuoltoa tai terveydenhuoltoa koskevissa asioissa, jolloin on perusteltua, että lausunto annetaan toimialajohtajan allekirjoittamana toimialan kirjeenä. Vastuullinen palvelukokonaisuuden johtaja tai pelastuskomentaja varmentaa lausunnon omalla allekirjoituksellaan.
Muiden valvontaviranomaisten kohdalla lausuntojen, selvitysten ja vastausten antaminen kantelujen ja muistutusten johdosta on tarkoituksenmukaista järjestää siten, että ne annetaan pääsääntöisesti yksiköstä, jonka toimintaan asiakas tai potilas on tyytymätön. Palvelua antaneessa yksikössä kanteluun tai muistutukseen johtaneet tapahtumat voidaan nopeasti selvittää ja kuulla asiaan osallisia työntekijöitä tai pyytää heiltä tarvittavat selvitykset.
Suullisissa käsittelyissä hallinto-oikeudessa lastensuojelua koskevissa asioissa, jotka koskevat esimerkiksi lapsen huostaanottoa, käytetään lautakunnan puhevaltaa. Käsittelyyn osallistuu juridinen tuki-alayksikön juristin lisäksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Hänelle pyydetään valtakirja toimialajohtajalta.
Juristit tekevät lastensuojelun pyynnöstä käräjäoikeuteen lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta sekä edunvalvontaa koskevia hakemuksia. Näissä hakemuksissa ja niiden johdosta vireille tulevissa käräjäoikeuden käsittelyissä juristit käyttävät sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puhevaltaa.
Lisäksi lautakunnan puhevaltaa käytetään kuntien välisessä laskutuksessa ja perinnässä, kun muu kunta on kustannusvastuussa Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan järjestämän sosiaalihuollon tai terveydenhuollon kustannuksista.
Elatusapu tai elatustuki maksetaan kunnalle kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen hoidosta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi. Tämän johdosta sijoitetun lapsen vanhempia kehotetaan tekemään elatussopimus. Elatusavusta ja elatustuesta lapselle varataan vähintään 40 % hänen itsenäistymistään varten. Lapsen elatuksesta annetun lain 5 §:n mukaan huoltaja ei voi edustaa lasta toista huoltajaa vastaan, ellei lapsi asu jommankumman vanhempansa luona. Sijoitetun lapsen vanhemmat ovat esteellisiä allekirjoittamaan sopimusta sijoitetun lapsensa puolesta huoltajina. Tämän vuoksi heille tarvitaan edunvalvojan sijainen. Myös lapsen asuessa itsenäisesti tai muun henkilön kuin vanhempansa luona, tulee edunvalvojan sijaisen hyväksyä elatussopimus lapsen puolesta. Elatusapua koskevia sopimuksia hyväksymään haetaan perheoikeudellisten asioiden alayksiköstä tilanteen mukaan edunvalvoja tai edunvalvojan sijainen. Edunvalvojan sijainen voidaan hakea myös elatuskanteen nostamista varten.
Perheiden erityispalveluissa puhevaltaa perhe- ja holhousoikeuteen liittyvissä asioissa käyttää lastenvalvoja. Lastenvalvoja hakee käräjäoikeudesta päätöstä edunvalvojan sijaisen määräämiseksi hyväksymään elatussopimus lapsen puolesta tai nostamaan elatuskanne käräjäoikeudessa.
Talous- ja strategiajohtaja käyttää kaupungin ja lautakunnan puhevaltaa toimeentulotuen takaisinperintää koskevissa toimeentulotukilain 22 §:ssä tarkoitetuissa hakemusasioissa. Talouden erillistehtävät -yksikössä valmistellaan toimeentulotuen takaisinperintää koskevat hakemukset hallinto-oikeudelle, ja niissä vaaditaan toimeentulotuen saajan velvoittamista suorittamaan takaisin hänelle myönnetty toimeentulotuki. Kyse on tilanteesta, jossa asiakkaalla on tuloja tai varoja, mutta ne eivät ole hänen käytettävissään, kun hän on toimeentulotuen tarpeessa. Tällöin hänellä on oikeus saada tukea, mutta myönnetty tuki voidaan myöhemmin periä takaisin näistä tuloista tai varoista.
Puhevallan käyttäminen sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasioiden jaoston ja pelastusjaoston sekä toimialan viranhaltijoiden päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa
On perusteltua, että yksilöasioiden jaoston esittelijäksi määrätty viranhaltija tai hänen sijaisensa käyttää puhevaltaa jaoston päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa hallintotuomioistuimissa. Hän ratkaisee esimerkiksi, onko syytä valittaa jaoston päätöksen kumonneesta hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Esittelijäksi määrätty viranhaltija on toimialajohtajaa lähempänä toimintaa, jossa yksilöhuollon päätös on tehty. Lisäksi esittelijäksi määrätty viranhaltija tuntee yleensä pääosin esittelemiään asioita koskevan lainsäädännön sekä keskeisen oikeuskäytännön, minkä johdosta hän kykenee arvioimaan, onko perusteltua hakea päätökseen muutosta.
Pelastuskomentaja käyttää kaupungin ja sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan puhevaltaa pelastusjaoston päätöksiä ja pelastustoimen viranhaltijoiden palotarkastuspäätöksiä ja pelastustoiminnan erhelaskuista tehtyjä päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa, mikäli pelastuskomentaja yhtyy muutoksenhaun kohteena olevaan päätökseen. Pelastuskomentaja toimii esittelijänä pelastusjaostossa, ja siitä syystä on perusteltua, että hän käyttää puhevaltaa pelastusjaoston päätöksistä hallintotuomioistuimeen tehtyjä valituksia koskevissa asioissa. Palotarkastuspäätöksistä ja pelastustoiminnan erhelaskuista tehdyistä päätöksistä voi hakea muutosta suoraan hallinto-oikeudelta. Pelastuskomentaja johtaa pelastustoimea ja on lähempänä toimintaa, jossa päätökset tehdään. Tästä syystä on perusteltua, että puhevalta näissä asioissa on pelastuskomentajalla.
Toimivalta
Hallintosäännön 18 luvun 3 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja tai hänen määräämänsä viranhaltija käyttää kaupungin ja lautakunnan puhevaltaa yksityisiä sosiaalipalveluja, yksityistä terveydenhuoltoa, yksityisten apteekkien toimintaa sekä potilaiden hoitoa ja kohtelua, potilasvahinkoja ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontaa koskevissa lausunto- ja valvonta-asioissa samoin kuin sosiaalihuollon yksilöllistä toimeenpanoa sekä potilaiden kotikuntaa ja potilasmaksuja koskevissa asioissa sekä pelastustoimea koskevissa lausuntoasioissa siltä osin kuin kysymys ei ole pelastusviranomaisen tehtävistä ja lukuun ottamatta periaatteellisesti tai taloudellisesti merkittäviä asioita.
Hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialajohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, ellei toimialalautakunta yksittäistapauksessa toisin päätä, käyttää kaupungin puhevaltaa toimialalautakunnan ja toimialan viranhaltijoiden päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa, mikäli hän yhtyy muutoksenhaun kohteena olevaan päätökseen.
Kuntalain 30 §:n 5 momentin mukaan muun muassa lautakunnan jaostoon sovelletaan, mitä asianomaisesta toimielimestä säädetään.
Päätös tullut nähtäväksi 03.10.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.