Helsingin kaupunki laatii suunnitelman Franzéninpuistikon perusparannuksesta. Tervetuloa tutustumaan suunnittelun lähtökohtiin ja tavoitteisiin sekä kertomaan omia toiveita ja huomioita paikan päälle keskiviikkona 23.9.2026 klo 16:30–18!
Tapaamme päiväkodin itäpuolella klo 16:30 (alla olevan kartan nuolen osoittamalla kohdalla, osoite Franzéninkatu). Keskustelemme puiston parannuksen lähtökohdista, kuulemme asukkaiden toiveita, tutustumme puiston historiallisiin aiheisiin ja valaistukseen. Liikumme kävellen. Suunnittelun lähtökohdista voi antaa palautetta myös sähköpostitse tai puhelimitse 30.9.2026 mennessä.
Suunnittelun lähtökohtana on säilyttää ja ennallistaa puiston kulttuurihistorialliset arvot. Franzéninpuistikko on helsinkiläistä arvoympäristöä. Lisäksi tavoitteina ovat puistikon ominaispiirteiden säilyttäminen sekä vihreän siirtymän ratkaisut kuten hulevesien luontopohjaiset hallintaratkaisut mahdollisuuksien mukaan, resurssiviisaus, kestävä kaupunkiympäristö sekä kulttuurihistoriallisen kontekstin puitteissa monipuolinen ja kaupunkiluonnonmonimuotoisuutta tukeva kasvillisuus. Puiston tulevaan käyttöön liittyy sosiaalisia haasteita, jotta viheralue voidaan ottaa jälleen turvallisesti asukaskäyttöön.
Suunnitelmaluonnokset verkossa ja suunnittelun aikataulu
Suunnitelmaluonnokset tulevat loppusyksystä esille kaupungin verkkosivuille, jolloin niihin voi antaa kirjallista palautetta. Esillä olosta tiedotetaan erikseen. Valmis puistosuunnitelma viedään päätöksentekoon kaupunkiympäristölautakuntaan vuoden vaihteen jälkeen.
Yhteyshenkilö: Projektinjohtaja Petra Rantalainen Helsingin kaupunki, Maankäyttö ja kaupunkirakenne, puh. 09 310 39795, petra.rantalainen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)