Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto jakaa vuosittain noin 21 miljoonaa euroa avustuksina kulttuurille ja taiteelle. Tässä ilmoitettujen avustusmuotojen lisäksi voidaan vuoden aikana käynnistää myös erillishakuja. Erillishauista ilmoitetaan erikseen kulttuurin avustussivuilla.
Siirry kulttuurin avustussivuille.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustukset
Taide- ja kulttuuriavustuksia myönnetään Helsingissä tapahtuvaan yleisölle avoimeen taide- ja kulttuuritoimintaan. Avustuksilla tuetaan helsinkiläisille suuntautuvaa toimintaa, joka tuo ihmisiä yhteen taide- ja kulttuurisisältöjen äärelle sekä tarjoaa mahdollisuuksia kohtaamiseen tai vuorovaikutukseen. Taide- ja kulttuuriavustukset sisältävät kaksi avustuslajia: toiminta-avustukset ja projektiavustukset.
Toiminta-avustuksia myönnetään helsinkiläisille rekisteröityneille toimijoille, joiden toiminta on jatkunut rekisteröityneenä vähintään yhden tilivuoden. Avustus myönnetään koko vuoden toimintaan vuodelle 2027.
Toiminta-avustusten hakuaika alkaa maanantaina 15.6.2026 ja päättyy maanantaina 31.8.2026 klo 16.
Siirry avustussivuille lukemaan lisää toiminta-avustuksista.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lisätietoja taide- ja kulttuuriavustuksista antavat:
Erityissuunnittelija Anna Dantchev, puh. 09 310 50469,
anna.dantchev@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Erityissuunnittelija Nina Gran, puh. 09 310 37006,
nina.gran@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Erityissuunnittelija Inka Kunnala, puh. 09 310 33169,
inka.kunnala@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Erityissuunnittelija Silja Nummi, 09 310 38995,
silja.nummi@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Erityissuunnittelija Katri Tenhola, puh. 09 310 27249,
katri.tenhola@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Kulttuurin kumppanuuspäällikkö Ulla Bergström, puh. 09 310 22 013,
ulla.k.bergstrom@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Kulttuurin edistämisen päällikkö Veikko Kunnas, puh. 09 310 37002,
veikko.kunnas@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).