Aiesopimuksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen (Kaartinkaupunki)

Aiesopimus, väestönsuojapaikkojen luovutus rasitesopimuksella, Senaatti Kiinteistöt

HEL 2025-018683
Asialla on uudempia käsittelyjä

Aiesopimuksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen (Kaartinkaupunki)

§ 156

Päätös

Toimitilatontit ja kiinteistökehitys -tiimin päällikkö päätti hyväksyä liitteinä nro 1–2 olevan aiesopimuksen. Sopimus koskee väestönsuojapaikkojen osoittamista rasitesopimuksella kaupungin omistamasta kalliosuojasta Suomen valtion omistamalla kiinteistöllä sijaitsevan toimitilarakennuksen väestönsuojatarvetta varten. Suomen valtiota edustaa Senaatti-Kiinteistöt (Y-tunnus 1503388-4).

Samalla toimitilatontit ja kiinteistökehitys -tiimin päällikkö päätti oikeuttaa sekä sopimukset ja valvonta -tiimin päällikön että juristin, kummankin yksin, allekirjoittamaan edellä mainitun aiesopimuksen ja tarvittaessa tekemään siihen vähäisiä korjauksia ja tarkennuksia.

Päätöksen perustelut

Suomen valtio on luopumassa omistamastaan kiinteistöstä myymällä sen yksityiselle taholle. Kiinteistöllä olevalla rakennuksella ei ole omaa väestönsuojatilaa, vaan rakennuksen rakennusluvan edellyttämät väestönsuojapaikat sijaitsevat virastojen käyttöön osoitetussa yhteisväestönsuojassa. Kiinteistön siirtyessä yksityisen tahon omistukseen ja käyttöön, ei edellä mainitun suojatilan käyttö ole enää mahdollista, vaan edellytetyt suojapaikat on osoitettava muualta.

Senaatti-Kiinteistöt on neuvotellut kaupungin kanssa väestönsuojapaikkojen luovuttamista koskevan aiesopimuksen tekemisestä, jotta kiinteistön myynnin yhteydessä voidaan osoittaa ostajataholle, että korvaavista väestönsuojapaikoista on sovittu. Mikäli tuleva ostaja haluaa toteuttaa tontille omat väestönsuojatilat ja se on käytännössä mahdollista, ostajalla ei kuitenkaan ole velvoitetta tehdä aiesopimuksen tarkoittamaa rasitesopimusta.

Aiesopimuksen liitteenä oleva rasitesopimusluonnos sisältää ehdot kaupunginvaltuuston 14.4.2004 § 93 päätöksen mukaisen väestönsuojakorvauksen maksamisesta sekä muut kaupungin vastaavissa sopimuksissa käyttämät tavanomaiset ehdot muun muassa maksuviivästyksestä, väestönsuojatilojen käytöstä ja oikeuksien ja velvoitteiden siirtämisestä kolmannen vastattavaksi. Luonnoksen mukaan sopimus ei oikeuta tilojen käyttöön normaalioloissa. Aiesopimus on voimassa enintään 3 vuotta allekirjoitushetkestä. Aiesopimuksen perusteella tehtävä lopullinen rasitesopimus tuodaan erikseen päätettäväksi.

Toimivalta

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja on siirtänyt 3.3.2025 § 12 toimitilatontit ja kiinteistökehitys -tiimin päällikölle hallintosäännön 16 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista toimivaltaansa ("käyttää kaupungin puolesta maanomistajan puhevaltaa") päättää vastuualueensa osalta Helsingin kaupungin rajojen sisäpuolella sijaitsevien kiinteistöjen yhteisjärjestely-, rasite- tai vastaavien sopimusten hyväksymisestä ja kaupunkia varten perustettavista rasitteista.

Päätös tullut nähtäväksi 01.12.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Ilkka Aaltonen

Titteli
Tiimipäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Taina Niemeläinen

Titteli
Kiinteistöasiantuntija

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 8 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 8 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.