Hankinta, kehitystyöt 2026, Ahjo-asianhallinta- ja päätöksentekojärjestelmä, kaupunginkanslia
Asianhallinta- ja päätöksentekojärjestelmä Ahjon kehitystöiden hankinta
Päätös
Kansliapäällikkö päätti hankkia Tietoevry Finland Oy:ltä puitejärjestelyyn perustuvan Ahjon vuoden 2026 kehitystehtävien työt.
Lisäksi kansliapäällikkö päätti, että hankinnan arvonlisäverottomat kustannukset saavat vuodessa olla enintään 1 950 000 euroa ja ne maksetaan talousarvion kohdalta 1 40 01 käyttötalous Kanslia, projektilta Ahjon jatkuva kehittäminen (projektinumero 1812005) sekä talousarvion kohdalta 8 00 01 02 tietokoneohjelmistojen hankinta keskitetty it, projektilta Ahjo alustapalvelu (projektinumero 1892002).
Päätöksen perustelut
Hankinnalla toteutetaan Ahjon asiakirjatuotannon uudistamisen välttämättömiä kehitystöitä kuten tekstieditorin korvaaminen esitysten, päätösten ja sisäisten kirjelausuntojen laadinnassa, uudenlaisen valmistelun työnkulun toteuttaminen sekä asiakirjaan laadintaan liittyvien muiden toimintojen, kuten liitteiden liittämisen uudistaminen. Hankinnalla toteutetaan myös muita välttämättömiä kehitystöitä kuten Ahjon aineiston digitaaliseen säilytysjärjestelmään (Arja) siirtämisen tehtävät, lokitietojen hallinnan ja tuhoamisen tehtävät sekä asioiden ja asiakirjojen rinnakkaisen metatietovaraston toteuttamisen tehtävät. Lisäksi hankinnalla toteutetaan alustan ketteröittämiseen (OpenShift-siirto, kontitus) liittyvät tehtävät. Työt toteutetaan ketterän kehittämisen periaatteiden mukaisesti ja tilataan vuosineljänneksittäin toimittajan tarjousten pohjalta.
Kansliapäälliköllä on hallintosäännön (Hs 12:1) perusteella oikeus päättää hankinnasta.
Hankinta perustuu Tieto Finland Oy:n kanssa solmittuun Ahjo-puitesopimukseen nro 2011/175338/1.
Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2025
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §