Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ammatillisen koulutuksen vararehtoreille, hankintaoikeudet

Toimivallan siirtäminen, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, ammatillisen koulutuksen vararehtorit, hankintaoikeudet

HEL 2025-019841
Asialla on uudempia käsittelyjä

Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ammatillisen koulutuksen vararehtoreille, hankintaoikeudet

§ 31

Päätös

Ammatillisen koulutuksen päällikkö päätti oikeuttaa ammatillisen koulutuksen vararehtorit toteuttamaan ammatillisen koulutuksen ulkoisen rahoituksen hankkeisiin liittyviä hankintoja viranhaltijoiden vastuulla 1.1.2026 lukien edellyttäen, että toteutettava hankinta sisältyy ulkoisen rahoituksen hankkeen hankesuunnitelmaan ja hankinnalle on käytettävissä ulkoisen rahoituksen hankerahaa.

Lisäksi ulkoisen rahoituksen hankkeisiin liittyvät hankinnat on toteutettava siten, että hankinnoissa noudatetaan rahoituksen myöntäjän kanssa tehtyjä sopimuksia ja rahoituksen käyttöön liittyviä ohjeita. Hankinnoissa noudatetaan myös hankintalainsäädäntöä, taloussäännön määräyksiä ja muita kaupungin voimassa olevia ohjeistuksia sekä voimassa olevia hankintavaltuuksia.

Päätöksen perustelut

Stadin ammattiopiston toiminnan varmistamiseksi, sujumiseksi ja tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen myöntää ammatillisen koulutuksen vararehtoreille oikeus toteuttaa ammatillisen koulutuksen päällikön vastuualueelle kuuluvia hanke- ja kehittämistoiminnan hankintoja.

Päätös tullut nähtäväksi 22.12.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Maria Sarkkinen

Titteli
Ammatillisen koulutuksen päällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Jonna Koskinen

Titteli
Johtava taloussuunnittelija