Vahingonkorvaus, takautumisvaatimus, henkilövahinko, 17.2.2025, Vilppulantien ja Hietakummuntien risteys, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Takautumisvaatimus, liukastuminen, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Päätös
Lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakijan vaatimus
Hakija on 29.10.2025 esittänyt kaupungille määrältään 2 559,04 euron takautumisvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan vakuutusyhtiöllä on takautumisoikeus kaupunkia kohtaan maksamassaan liukastumisvahingossa PRO-1709828 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä on liukastunut 17.2.2025 klo 9 Vilppulantien ja Hietakummuntien risteyksen kohdalla kevyen liikenteen väylällä. Vahingonkärsijän olosuhdeselvityksen mukaan vahinkopaikka on ollut juuri aurattu ja kävelytie oli yllättävän liukas. Vaatimuksen yhteydessä on toimitettu kuvia vahinkopaikasta.
Sovellettavat normit ja ohjeet
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Kadun kunnossapito käsittää lumen ja jään poistamisen, kadun pinnan pitämisen tasaisena sekä liukkauden torjumisen.
Vahinkopaikka on yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie, jota talvikunnossapidetään B-luokan mukaisesti.
B-luokan väylän aurauksen lähtökynnys on 3 cm lunta. Kun lumikerroksen paksuus on ylittänyt lähtökynnyksen, toimenpideaika auraukselle on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 19 ja klo 3 välisenä aikana satanut lumi poistetaan klo 7 mennessä. Jalankulku- ja pyöräväyliä hoidetaan pääosin hiekoittamalla tai muulla mekaanisella liukkaudentorjuntamenetelmällä, kuten käyttämällä pinnan karhentavaa aurausta. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17 ja klo 6 välisenä aikana havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 10 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Vahingonkorvausvastuun edellytykset
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.
Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.
Asiassa saadut tiedot ja selvitykset
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on aurattu vahinkopäivänä 17.2.2025 klo 7.16 ja hiekoitettu 14.2.2025 klo 10.53. Vahinkoalueen aurauksessa on käytetty kulkuväylän karhentavaa terää. Selvitys perustuu GPS-tietoihin.
Kaupungin palautejärjestelmään ei ole annettu palautteita vahinkopäivältä vahinkopaikan liukkaudentorjunnantarpeesta tai muista talvikunnossapitotarpeista. Kaupungille ei ole esitetty kyseisestä vahinkopaikasta muita vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia.
Forecan mukaan Helsinki-Vantaan havaintoasemalla tehdyissä mittauksissa vahinkopäivänä 17.2.2025 klo 9 lämpötila on ollut -7,9 °C ja meneillään on ollut vähäinen lumisade. Lumen syvyys on 17.2.2025 klo 8 ollut 7 cm. Vahinkopäivänä 17.2.2025 lämpötila on vaihdellut -10,1 °C ja -7,9 °C välillä ennen vahinkoa. Vahinkoa edeltävänä päivänä klo 16 on alkanut lumisade, joka on jatkunut vahinkohetkeen saakka. Lämpötila on pysynyt pakkasen puolella 10.2.2025 klo 16 alkaen vahinkohetkeen saakka.
Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät
Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)
Kadun käyttäjät voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon (HE 281/2004 vp, s. 16). Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Vahinkopaikan liukkaudentorjunnasta on huolehdittu asianmukaisesti, koska viimeisin auraus on suoritettu vahinkopäivänä ennen vahinkoa. Vahinkoalueen auraus on tehty karhentavalla terällä, joka jättää pinnan karheaksi ja nostaa aiemmin tehdyn hiekoituksen esiin. Karhentavalla terällä tehty auraus toimii myös liukkauden torjuntana. Palautteita tai muita vahinkoja koskevia vahingonkorvausvaatimuksia ei kaupungille vahinkopaikan liukkauden takia ole tullut.
Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut säännökset
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Tieliikennelaki (729/2018) 3 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Toimivalta
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 22.12.2023 tekemän päätöksen § 51 mukaan lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 5 000 euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 15.01.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.