Yhteistyösopimus Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry

Aiesopimus, Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry, palvelukeskusliikelaitos

HEL 2026-000518
Asialla on uudempia käsittelyjä

Yhteistyösopimus Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry

§ 1

Päätös

Toimitusjohtaja päätti hyväksyä Palvelukeskusliikelaitoksen yhteistyösopimuksen Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n kanssa sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Hankkeen nimi:
Ruokailusta hyvinvointia varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle
Hankkeen kokonaiskesto: 1.9.2025-31.3.2027

Samalla toimitusjohtaja delegoi sopimuksen allekirjoittamisen Palvelukeskusliikelaitoksen puolesta monipalvelujen yksikönjohtajalle.

Päätöksen perustelut

Hankkeessa kehitetään varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen ruokatarjontaa ravitsemussuositusten mukaiseksi ja lapsille ja nuorille maistuvaksi kouluttamalla ja tukemalla erikokoisia ruokapalvelutoimijoita. Samalla vahvistetaan lasten ja nuorten osallisuutta ruokailutilanteiden ja ruokatarjonnan suunnittelussa. Riittämättömän ruokailuajan ja turvattomaksi koetun ruokailun haasteisiin pureudutaan järjestämällä rehtoreille työpajoja ja etsimällä toimivia ratkaisuja aika- ja tilakysymyksiin. Hanke lisää kouluruokailun järjestäjien, päättäjien, oppilaiden ja huoltajien ymmärrystä kouluruokailun merkityksestä ja tukee myönteisen ruokailuasenteen vahvistumista.

Hallintosäännön 11 luvun 2 §:n 1 momentin 1-kohdan perusteella, jonka mukaan ellei asiasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, liikelaitosta koskevista asioista ja hoitaa muutoinkin juoksevaa hallintoa.

Päätös tullut nähtäväksi 15.01.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Minna Hoffström

Titteli
Toimitusjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Jenni Koskinen

Titteli
Suunnittelija