Kaupunginkirjaston valtakunnallisessa kehittämisyksikössä olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Valtuutus, hankinnat, valtakunnallinen kehittämisyksikkö, viranhaltijat, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-000213
Asialla on uudempia käsittelyjä

Kaupunginkirjaston valtakunnallisessa kehittämisyksikössä olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

§ 5

Päätös

Kirjastopalvelujen johtaja päätti oikeuttaa seuraavat valtakunnallisessa kehittämisyksikössä työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja 1.1.2026 lähtien edellyttäen, että

- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä 5000 euroa
- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta

Seuraavilla toimessa olevilla on oikeus tehdä hankintoja viranhaltijan lukuun koskien johtamaansa tai vastuulla olevaa kokonaisuutta:

- Kehittämispäällikkö (vakanssinro 34895)
- Erityissuunnittelija (vakanssinro 45507)

Tämä päätös kumoaa 16.8.2023 § 24 kirjastopalvelujen johtajan päätöksen.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta).

Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Toimivalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 20.1.2026, § 4 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille siten, että kirjastopalvelukokonaisuuden johtaja voi päättää hankinnoista 100 000 euroon saakka.

Hankintaoikeuksien määrittelyssä on huomioitu riskienhallintaan ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat. Toimialan talouspalveluyksikkö on puoltanut liitteessä määriteltyjen hankintaoikeuksien myöntämistä.

Päätös tullut nähtäväksi 28.01.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Katri Vänttinen

Titteli
Kirjastopalvelujen johtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Ari Tirri

Titteli
Talouspäällikkö