Vahingonkorvaus, takautumisvaatimus, henkilövahinko, 8.4.2024, Marjaniementie, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
Takautumisvaatimus, liukastuminen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia / Intrum Oy
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takautumisvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakijan vaatimus
Hakija on 8.11.2025 esittänyt toimeksiannolla 887139 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian puolesta kaupungille määrältään 7 144,82 euron takautumisvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan vakuutusyhtiöllä on takautumisoikeus kaupunkia kohtaan Fennian maksamassa liukastumisvahingossa työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä liukastui 8.4.2024 klo 6.50 lähellä Itäkeskusta, Annansilmät-aitan edustalla jalkakäytävällä. Vahingonkärsijän olosuhdeselvityksen mukaan vahinkopaikka oli luminen, jäinen ja osittain hiekoitettu. Vaatimuksen liitteenä on toimitettu kartta, johon vahinkopaikka on merkitty Marjaniementie 74 kohdalle tien toiselle puolelle.
Sovellettavat normit ja ohjeet
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Vahinkopaikka on yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie, jota talvikunnossapidetään A+ -luokan mukaisesti.
Tehostetun aurauksen reitteihin kuuluvan A+ -luokan väylän osalta aurauksen lähtökynnys on 2 cm lunta. Kun lumikerron paksuus on ylittänyt lähtökynnyksen, toimenpideaika auraukselle on kolme tuntia, kuitenkin niin, että klo 19 ja klo 4 välisenä aikana satanut lumi poistetaan klo 7 mennessä. Jalankulku- ja pyöräväyliä hoidetaan pääosin hiekoittamalla tai muulla mekaanisella liukkaudentorjuntamenetelmällä kuten käyttämällä pinnan karhentavaa aurausta. A+ -luokan väylällä liukkautta voidaan torjua myös suolaamalla. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on kolme tuntia, kuitenkin niin, että klo 18 ja klo 4 välisenä aikana havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 7 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Vahingonkorvausvastuun edellytykset
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.
Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.
Asiassa saadut tiedot ja selvitykset
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on harjattu vahinkoa edeltävän kerran 29.3.2024 klo 13.46, hiekoitettu 7.3.2024 klo 5.08 ja aurattu 5.4.2024 klo 21.14. Kunnossapidon omien säähavaintojen mukaan vahinkopäivänä ja sitä edellisenä päivänä sekä ilman että tien pinnan lämpötilat ovat olleet useita asteita plussan puolella eikä toimenpiteille ole siten ollut tarvetta. Selvitys perustuu GPS-tietoihin.
Kaupungille ei ole annettu palautteita vahinkopaikan talvikunnossapidosta koskien vahinkopäivää 8.4.2024. Kaupungille ei ole esitetty muita vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia vahinkopaikasta.
Forecan mukaan Kumpulan havaintoasemalla tehdyissä mittauksissa vahinkopäivänä 8.4.2024 klo 7 lämpötila on ollut 2,6 °C ja lumen syvyys on ollut 2 cm. Lämpötila on pysynyt vahinkopäivänä 8.4.2024 ennen vahinkoa plussan puolella vaihdellen 2,6 °C ja 4,4 °C välillä. Lämpötila on vahinkoa edeltävänä päivänä 7.4.2024 klo 8 noussut pakkaselta plussan puolelle. 7.4.2024 lämpötila on ollut korkeimmillaan 6,5 °C. Lumen syvyys on 7.4.2024 vuorokauden alussa ollut 7 cm ja lopussa 2 cm. 5.4.2024 on esiintynyt lumisateita klo 11–23, jolloin lumen syvyys on havaintoaseman mittauksissa noussut 3 senttimetristä 12 senttimetriin. Tämän jälkeen lumen syvyys on lähtenyt laskuun, ollen vahinkohetkellä 2 cm.
Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät
Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)
Kadun käyttäjät voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon (HE 281/2004 vp, s. 16). Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Vahinkopaikan talvikunnossapidosta on huolehdittu asianmukaisesti, koska lämpötila on ollut useita asteita plussan puolella sekä vahinkopäivänä että vahinkoa edeltävänä päivänä. Vahinkopaikka on aurattu 5.4.2024, jonka jälkeen enemmille talvikunnossapidon toimenpiteille ei ole ollut tarvetta. Palautteita tai muita vahinkoja vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia ei kaupungille vahinkopaikan liukkauden takia ole tullut.
Vallitseva oikeuskäytäntö, asiassa saadut selvitykset ja vallinneet sääolot huomioon ottaen kaupunki katsoo, ettei se ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut säännökset
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Tieliikennelaki (729/2018) 3 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Toimivalta
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 22.12.2023 tekemän päätöksen § 51 mukaan lakipalvelut-yksikön päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 15 000 euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 16.02.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.