Hankesuunnitelma, hangaarin halliosan alapohjan uusiminen, Malmin lentokenttä
Hangaarin halliosan alapohjan purku, hankesuunnitelman hyväksyminen
Päätös
Tilapäällikkö päätti hyväksyä Malmin lentoaseman aukion Hangaarin halliosan alapohjan purku -hankkeen 12.02.2026 päivätyn teknisen hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 600 000 euroa marraskuun 2025 kustannustasossa ja laajuus noin 3180 brm².
Päätöksen perustelut
Hankkeen tarpeellisuus
Rakennuksessa tehtyjen kuntotutkimusten perusteella halliosan alapohjarakenteesta emittoituu sisäilmaan öljyhiilivetyjä, jonka perusteella halliosa on asetettu käyttökieltoon syksyllä 2023. Halliosan muutos yleisökäyttöön -hanketta edistävänä toimenpiteenä halliosan alapohja puretaan, jotta saadaan lähtötiedot alapohjan rakenteesta sekä maaperän olosuhteista ja muista ominaisuuksista Pima- ja maaperätutkimuksilla. Lisäksi tässä hankkeessa poistetaan pilaantuneet maa-ainekset.
Hankkeen sisältö
Hankkeessa puretaan haitta-ainepurkuna Hangaarin halliosan maanvarainen teräsbetoninen lattialaatasto. Lattiarakenteessa olevia kanaaleja ja kaivoja ei pureta tässä hankkeessa.
Lattiarakenne on suojeltu asemakaavassa. Kaupunginmuseolta on saatu puoltava lausunto lattiarakenteen uusimiselle, mikä mahdollistaa rakennuksen jatkokäytön.
Hankkeella edistetään Halliosan muutos yleisökäyttöön -hankkeen etenemistä jouhevasti, mahdollistaen rakennuksen käyttökiellon purkamisen ja siten vuokraamisen joko kaupungin omaan käyttöön ja/tai kolmannelle osapuolelle. Mikäli Pima-aineita löytyy maaperästä, ne poistetaan ennen jatkokäytön hankesuunnitelman valmistumista.
Hankekustannusarviossa on varauduttu siihen, että pilaantuneiden maiden poiston kustannukset kohdistuvat hankkeelle.
Kustannukset
Talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa (2026–2035) on varattu Halliosan muutos yleisökäyttöön -hankkeelle määräraha 5,0 milj. euroa vuodelle 2027.
Hankkeen kustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä enintään 600 000 euroa marraskuu 2025 kustannustasossa.
Tämä tekninen hankesuunnitelma on osa Halliosan muutos yleisökäyttöön -hankkeen hankesuunnitelmaa.
Halliosan muutos yleisökäyttöön -hankkeen on suunniteltu alkavaksi tammikuussa 2027 ja suunniteltu valmistuvan syyskuussa 2027. Halliosan muutos yleisökäyttöön -hankkeen hankesuunnitelmassa lasketaan vuokravaikutus koko hankkeelle.
Hankkeen toteutus ja aikataulu
Hankkeen toteutus- ja ylläpitovastuut ovat kaupunkiympäristötoimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden Tilat-palvelulla.
Purkutöiden on tarkoitus alkaa 2/2026 ja valmistua 4/2026.
Väistötilat
Väistötiloja ei tarvita.
Toimivalta
Tilapäällikkö päättää tilahankkeita koskevien hankesuunnitelmien hyväksymisestä, kun hankkeen kokonaisarvo on enintään 1 000 000 euroa ja niistä on toimialalautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymä tarveselvitys, tai kyseinen tilahanke on välttämätön rakennuksen teknisen kunnon tai esimerkiksi sisäilmaongelman korjaamiseksi. (Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätös 14.1.2021 § 8).
Päätös tullut nähtäväksi 18.02.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.