European Startup and Scaleup Hubs -pilotti 2026–2028, osarahoitus, Aalto-yliopisto, kaupunginkanslia
Sitoutuminen Aalto-yliopiston European Startup and Scaleup Hubs -pilotin rahoittamiseen vuosina 2026–2028
Päätös
Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan sitoumuksen tukea taloudellisesti Aalto-yliopiston European Startup and Scaleup Hubs -pilottia.
Helsingin kaupunki osoittaa Aalto-yliopiston pilotille rahoitusta yhteensä enintään 100 000 euroa (alv 0 %) jakautuen vuosille 2026–2028, niin että ohjelman ensimmäisen toteutusvuoden aikana maksetaan 50 000 euroa, jonka jälkeen loput 50 000 euroa maksetaan edellyttäen, että kaupungin ja Aalto-yliopiston ohjelman alussa yhteisesti asettamat tavoitteet saavutetaan.
Kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 40 01.
Sitoumus on ehdollinen ja edellyttää että, Aalto-yliopisto saa pilotille Euroopan komission rahoituksen Horizon Europe -haussa HORIZONEIE202602CONNECT01.
Samalla elinkeinojohtaja valtuutti kaupunginkanslian elinkeino-osaston yritysten toimintaympäristöt -yksikön johtajan allekirjoittamaan yhteistyön toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.
Päätöksen perustelut
Kaupunkistrategian 2025–2029 mukaan Helsingin kaupunki tukee helsinkiläisen startup-ekosysteemin vahvistumista ja vahvistaa yhteistyötä korkeakoulujen kanssa. Pormestarin 15.12.2025 § 64 hyväksymän Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston strategisen kumppanuussopimuksen yhtenä painopisteenä on elinvoiman, innovaatioiden ja yrittäjyyden edistäminen.
Euroopan komissio on avannut hakukierroksen HORIZON EIE 2026 02 CONNECT 01: European Startup and Scaleup Hubs pilot osana Horisontti Eurooppa -ohjelman työohjelmaa “European Innovation Ecosystems (EIE)”. Tavoitteena on pilotoida European Startup and Scaleup Hubs (ESSH) -verkosto, jonka tehtävänä on vauhdittaa deep tech -startupien ja -scaleupien markkinalaajentumista, vahvistaa johtavien eurooppalaisten hubien välisiä liittoumia, parantaa rajat ylittävää pääsyä infrastruktuureihin, yritys- ja sijoittajaverkostoihin sekä osaajiin, ja integroida hubeja koko Euroopan laajuiseen yhteistyöverkostoon.
Aalto-yliopisto hakee rahoitusta osana vähintään kymmenen eurooppalaisen yrittäjyyshubin konsortiota, joka koostuu EU:n eri jäsenvaltioista ja/tai assosioituneista maista. Toimittamalla Helsingin kaupungin sitoumuskirjeen osana hakemustaan Aalto-yliopisto ilmaisee aikomuksensa toimia European Startup and Scaleup Hub -toimijana konsortion hakemuksessa.
Pilotin alkuvaiheessa tehdään tarkempi suunnitelma Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteisistä tavoitteista ja niiden saavuttamisesta ja seurannasta ohjelmassa. Konsortion myötä kehitettävät palvelut ja verkostot tullaan aktiivisesti tarjoamaan helsinkiläisille deep tech -alan startup- ja scaleup-yrityksille. Lisäksi tehdään tiiviisti yhteistyötä muun muassa Helsingin yliopiston kanssa alan kasvuyritysten tunnistamisessa.
Pilotti vahvistaa Helsingin yrittäjyysekosysteemiä ja kaupunki sitoutuu osoittamaan vastinrahoitusta Aalto-yliopiston hankkeelle, mikäli se saa Euroopan komissiolta rahoitusta.
Päätös tullut nähtäväksi 24.02.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.