Määrärahan myöntäminen vuodelle 2026, Helsingin vanhusneuvosto

Määrärahan myöntäminen, Helsingin vanhusneuvosto 2026

HEL 2026-001101
Asialla on uudempia käsittelyjä

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2026, Helsingin vanhusneuvosto

§ 5

Päätös

Hallintojohtaja päätti myöntää vuoden 2026 talousarvion käyttötalousosan kohdalta 1 50 01, Toimielinten toimintakustannukset, kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuusyksikön käytettäväksi 10 000 euroa vanhusneuvoston toimintaan (projektinumero 10500100010302). Lisäksi hallintojohtaja päätti, että määrärahan käytöstä on tehtävä selvitys 28.02.2027 mennessä. 

Päätöksen perustelut

Vanhusneuvosto on kuntalaissa asetettavaksi säädetty vaikuttamistoimielin, jonka tehtävänä on edistää ikääntyneiden henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Vaikuttajatoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia. Ne täydentävät muita vaikuttamiskeinoja ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vanhusneuvosto antaa lausuntoja ja kannanottoja kaupungin toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan liittyvissä asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen ja päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen ja palvelujen kannalta.

Kaupunginkanslian osallisuusyksikkö vastaa vanhusneuvoston esittely- ja sihteeritehtävistä, muistion pitämisestä kokouksissa sekä vanhusneuvoston toiminnan kannalta tarpeellisista järjestelyistä jäsenten erityistarpeet huomioiden.

Vanhusneuvosto hakee toimintaansa määrärahaa 10 000 euroa vuodelle 2026. Määrärahalla katetaan vanhusneuvoston viestinnästä, kokouksista, seminaareista, tapahtumista, asiantuntijapalkkioista, vierailuista ja muistamisista sekä tilaisuuksien järjestelyistä aiheutuvia kuluja. Tämän lisäksi määrärahalla toteutetaan vanhusneuvoston yhteistyötä ikääntyneiden kanssa toimivien järjestöjen, kaupungin muiden vaikuttamistoimielinten, kaupungin toimialojen sekä pääkaupunkiseudun vanhusneuvostojen kanssa.

Toimintavuonna 2026 vanhusneuvoston painopisteitä ovat mm. ikääntyneiden helsinkiläisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien parantaminen, asumisen ja kaupunkisuunnittelun ikäystävällisyyden edistäminen, haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden näkökulmien esiin tuominen sekä ikääntyneiden hyvinvointiin vaikuttaminen.  

Vuonna 2025 määrärahaa oli myönnetty 10 000 euroa, josta käytettiin 3 880,24 euroa. Toimintakauden vaihtumisen vuoksi useat tapahtumat siirtyivät järjestettäväksi vuoden 2026 puolella.  

Toimivalta

Kansliapäällikkö päätti 22.12.2025 § 178 vahvistaa vuoden 2026 talousarvion kaupunginkanslian käytettäväksi osoitetut määrärahat osastoittain. Osastojen päälliköt vastaavat määrärahan käytöstä kaupunginkanslian toimintasäännön määräyksiä noudattaen. Talousarvion käyttötalousosan kohdan 1 50 01, Toimielinten toimintakustannukset (tulosyksikkö 1000024 Toimielinten toimintakustannukset) ovat hallinto-osaston käytettävissä. 

Päätös tullut nähtäväksi 26.02.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Kirsi Remes

Titteli
Hallintojohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Marja Säikkä

Titteli
Asiantuntija

Liitteet (pdf)

1. Määrärahahakemus 2026
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Selvitys vanhusneuvoston määrärahan käytöstä 2025
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Vanhusneuvoston toiminta vuonna 2025
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.