Vahingonkorvaus, autovaurio, Lapuankatu 3 pysäköintipaikalla 22.8.2018

HEL 2019-000035
Ärendet har nyare handläggningar
§ 59
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus, puun aiheuttama autovaurio

Enhetschef

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan pysäköitynä ollut ajoneuvo on vaurioitunut 22.8.2018 kello 9.20 sen päälle kaatuneesta puusta. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan ajoneuvon korjauskulut 3008,67 euroa ja erittelemättömät seisonta-ajan kulut.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahingon aiheuttanut puu on kasvanut katualueella ja on ollut kaupungin hoidossa. Hakijan toimittamien kuvien perusteella kaatunut puu on ollut laho maanpinnan alapuolelta. Kaatuneessa puussa ei kuitenkaan ole ollut minkäänlaisia ulkoisia merkkejä huonokuntoisuudesta eikä lahoa ole voinut havaita päällepäin. Puu on ollut nuori ja elinvoimainen.

Puusta ei ole tullut myöskään muita ilmoituksia siitä että se olisi ollut huonokuntoinen tai vaaraa aiheuttava.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta. Koska puussa ei ole ollut päällepäin näkyvää vikaa, ei asiassa ole tapahtunut kunnossapidon laiminlyöntiä, eikä kaupunki ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Mer information fås av

Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506

kymp.korvausasiat@hel.fi

Beslutsfattare

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö