Talousarvioaloite, Rekkaparkki Vuosaaren sataman läheisyyteen

HEL 2021-002907
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 18. / 483 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Ville Jalovaaran ym. talousarvioaloitteesta koskien rekkaparkin perustamista Vuosaaren sataman läheisyyteen

Stadsmiljönämnden

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Vuosaaren sataman, lentoaseman ja pääradan, Kehä III:n sekä VT 4:n ja VT 5:n ympäristöissä on Suomen merkittävin logistinen vyöhyke. Sitä kautta kulkee suurin osa Suomen tuontitavaroista ja erityisesti kuluttajille kulkevista kulutustavaroista. Raskaan liikenteen kuljetusten toimivuus on välttämätöntä pääkaupungin huoltovarmuuden ja Suomen ulkomaankaupan kannalta.

Raskaan liikenteen pysäköintipaikoista on Helsingin seudulla ja lähialueilla kova pula. Uudenmaan ELY-keskuksen mukaan vuonna 2019 pysäköintialueilla, jotka tarjosivat palveluja yöllä, kokonaiskäyttöaste oli 99 prosenttia. Raskaan liikenteen tarvitsemien pysäköintipaikkojen vähäisyys vaikeuttaa kuljetusten oikea-aikaista saapumista määränpäähän ja aiheuttaa päästöjä lisäävää ylimääräistä ajoa pääkaupunkiseudulla. Sujuvat pysäköintiratkaisut ovat tärkeitä myös siksi, että kuljettajat voivat noudattaa lakisääteistä ajo- ja lepoaikasääntelyä. Raskaan liikenteen pysäköintipaikkoja pitäisi löytyä hyvin saavutettavista sijainneista satamien ja kehäteiden läheisyydestä. Helsingin seudulta on pitkään etsitty uusia raskaan liikenteen pysäköintialueita, mutta näitä ei ole löytynyt ainakaan tarvetta vastaavia määriä.

Vuosaaren sataman läheisyydessä on kaupungin katu- ja yleisillä alueilla tällä hetkellä yhteensä 127 raskaan liikenteen pysäköintipaikkaa kahdella alueella. Osalla paikoista pysäköinti on aikarajoitettu 24 tunniksi ja osalla 4 tunniksi. 4 tunnin paikat on tarkoitettu lyhytaikaisiksi laivan lähdön odotuspaikoiksi. Alan toimijoilta on tullut palautetta, että aikarajoituksia olisi tarve muuttaa paremmin toimiviksi. Asiaa on selvitetty yhteistyössä Helsingin Sataman sekä kuljetusalan järjestöjen kanssa. Selvitysten perusteella 24 tunnin paikkojen aikarajoitusta esitetään lyhennettäväksi 12 tuntiin, mikä edelleen mahdollistaa lakisääteisen vuorokausilevon pitämisen. 4 tunnin aikarajoitus säilyy, mutta sitä esitetään muutettavaksi niin, että se on voimassa joka päivä klo 8 – 20. Näin mahdollistetaan kuljettajien yöpyminen alueella. Nämä muutokset parantavat nykyisten paikkojen käytettävyyttä mutta eivät poista akuuttia raskaan liikenteen pysäköintitilan tarvetta. Aikarajoitusten muuttamisesta valmistellaan liikenne- ja katusuunnittelupäällikön päätökset vuoden 2021 aikana.

Vuosaaren sataman edustajilta on tiedusteltu mahdollisuutta perustaa raskaan liikenteen pysäköintialuetta sataman alueelle. Sataman edustajat ovat vastanneet tiedusteluihin, että tämä ei ole mahdollista, koska alueella ei ole ylimääräistä tilaa. Helsingin sataman edustajien mukaan nykyiset pysäköintialueet on suunniteltu huomioiden nimenomaan Vuosaaren sataman liikenne ja sataman edustajien mukaan ne ovat siihen edelleen riittävät.

Keväällä 2021 Uudenmaan ELY –keskus sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit tilasivat RAKLI ry:lta selvityksen raskaan liikenteen lyhytaikaisesta pysäköinnistä pääkaupunkiseudulla. Työn yhteydessä selvitettiin pääkaupunkiseudulta alueita, jotka sopisivat raskaan liikenteen lyhytaikaiseen pysäköintiin. Vaikka joitakin jatkoselvitettäviä alueita tunnistettiin Helsingistä, alueet eivät ole nopeasti käyttöönotettavissa. Pääkaupunkiseudun raskaan liikenteen pysäköintitarpeiden ratkaisemiseksi kuntien ja valtion yhteistyö koettiin välttämättömäksi. RAKLI:n vetämän klinikkatyön ja siihen liittyneen markkinavuoropuhelun tuloksena muodostettiin yönylipysäköintialueiden hankintamalli. Mallissa hankinta tehdään ostopalveluna, määräaikaisena ja palvelutasoltaan kevyenä täyden palvelun alueisiin verrattuna. Markkinavuoropuhelu osoitti, että käynnistettävään yönylipysäköintialueiden kilpailutukseen voi tulla tarjouksia. Tällä hetkellä kilpailutusta ollaan käynnistämässä Uudenmaan ELY:n sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien yhteistyönä. Jos hankintaprosessi johtaa positiiviseen tulokseen, raskaan liikenteen pysäköintiin voi tulla helpotusta jo lähitulevaisuudessa.

MAL sopimuksen 2020 – 2031 mukaan Väylävirasto, Uudenmaan ELY-keskus ja seudun kunnat laativat Uudenmaan ELY-keskuksen selvitykseen perustuen suunnitelmat ja tarvittavat maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset kaavat kahdelle raskaan liikenteen palvelualueelle siten, että niiden toteuttaminen voi käynnistyä sopimuskauden aikana. Valtio osoittaa kohteiden toteuttamiseen rahoitusta yhteensä enintään 15 miljoonaa euroa, kuitenkin enintään 75% kustannuksista. Kuntien rahoitusosuus on 25 %. MAL sopimuksen mukaisen alueen toteuttamista valmistellaan valtatie 3:lle Klaukkalan ohikulkutien liittymän yhteyteen. Alueen suunnittelu on käynnistynyt. Hanke on Vantaan yleiskaavan mukainen, mutta kaava ei ole toistaiseksi lainvoimainen. Tämän hankkeen toteuttamisen edistäminen sekä toisen MAL sopimuksen mukaisen alueen sijaintipaikan kartoittaminen jatkuvat, mutta nämä hankkeet helpottavat pysäköintitilannetta pidemmällä aikavälillä, eivät ihan lähitulevaisuudessa.

Föredragande

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Mer information fås av

Juha Hietanen, liikenneinsinööri: 09 310 37120

juha.hietanen@hel.fi