Lahjoitus, kalusteet ja laitteet, Lemmilän lastenkoti

HEL 2021-012946
Ärendet har nyare handläggningar
§ 115

Lahjoitus, kalusteet ja laitteet, Lemmilän lastenkoti

Sektorchefen i sektorn för fostran och utbildning

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päättää lahjoittaa Hyvinkään kaupungille kalusteet ja laitteet liitteiden 1-3 mukaisesti. Lahjoituksen arvo on 27.900 euroa. Kalusteet lahjoitetaan siinä kunnossa kuin ovat ja luovuttaja ei vastaa niiden käytettävyydestä tai kunnosta.

Päätöksen perustelut

Lahjoitettavat kalusteet kuuluivat Hyvinkäällä sijaitsevalle Lemmilän erityiskouluille, jossa opiskelee Lemmilän lastenkodissa asuvat lapset. Lastenkoti oli Helsingin kaupungin omistama. Lastenkodissa oli 14 paikkaa. Kaikilla koulun oppilailla oli erityisen tuen päätös.

Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksen 15.12.2020, § 307 mukaisesti Hyvinkäällä sijaitseva Lemmilän koulu lakkautettiin 1.8.2021 alkaen. Perusopetuslain 4 § mukaan opetuksen järjestämisvelvollisuus siirtyi Hyvinkään kaupungille 1.8.2021 alkaen.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilapalvelut on neuvotellut Hyvinkään kaupungin kanssa Lemmilän koulun kalusteiden lahjoituksen vastaanottamisesta ja sopinut siihen liittyvistä järjestelyistä.

Hallintosäännön 10 luku 1 §:n 2 mom. 2 kohdan mukaan lautakunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on siirtänyt toimivaltaansa 27.8.2019 (§ 296) siten, että toimialajohtaja päättää irtaimen omaisuuden luovuttamisesta, kun arvo on enintään 50.000 euroa.

Mer information fås av

Anneli Hankala, talouspäällikkö, puhelin: 040 520 5346

anneli.hankala@hel.fi

Beslutsfattare

Satu Järvenkallas
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Bilagor

1. Lemmilän koulu Irtaimistoluettelo
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Tekninentyö irtaimisto 1
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Tekninentyö irtaimisto 2
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.